Kudoksia pankkiin- talletus eläinkokeiden vähentämiseksi
Tälläkin hetkellä sairaaloissa heitetään runsaasti hukkaan ihmisperäisiä kudoksia, jotka voisivat hyödyttää tutkimusta vielä huomattavasti eläinkudoksia enemmän. Ihmiskudokset voisivat suoraan korvata koe-eläimiä ja niiden hyödyntäminen toisi arvokasta uutta tietoa lääketieteelle.
![]() |
Ihmiskudoksia voitaisiin käyttää laajasti niin perustutkimuksessa kuin soveltavassa tutkimuksessakin, diagnostiikassa sekä lääkkeiden ja toksisuustestien kehittämisessä. Kudosnäytteet ovat arvokas resurssi, jota ei vielä hyödynnetä läheskään riittävästi. Niiden käyttöön liittyy yleensä myös vähemmän eettisiä ongelmia kuin kliiniseen tutkimukseen potilailla tai terveillä koehenkilöillä, vaikka luonnollisesti myös ihmisperäisten kudostenkin käyttö vaatii selkeät eettiset pelisääntönsä
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi joulukuussa 2006 selvityksen, jossa tehtiin ehdotuksia nykyisen kudos- eli biopankkitoiminnan täsmentämiseksi. Selvitys ei ottanut kantaa ihmiskudosten käyttöön nimenomaan eläinkokeita korvaavassa tutkimuksessa, mutta silti lainsäädännön selkiyttäminen auttanee kudosluovutuksen laajentumista ja siihen perustuvan tutkimuksen lisääntymistä. Ennen kaikkea selvityksellä on tarkoitus turvata luovuttajan tietosuoja ja mahdollisuudet vaikuttaa luovutetun kudoksen käyttöön myös näytteen antamisen jälkeen. Työryhmä jatkaa asian valmistelua vielä tämän kevään.
Kortti kertoo luovutustahdosta
Juliana von Wendtin säätiö (JvWS) on jakanut jo viidentoista vuoden ajan kudosluovutuskortteja, jollaisen allekirjoittamalla kuka tahansa voi ilmaista tahtonsa kudosten hyödyntämiseen tutkimuksessa niin leikkausten kuin kuolemankin jälkeen. Kudosluovutuskortti toimii samalla myös elintenluovutustestamenttina: kuolemantapauksissa elinsiirrot asetetaan etusijalle, mutta kortin avulla myös muut kudokset saadaan tutkimuskäyttöön.
Kaikki ihmisen solut, sekä terveet että sairaat, kelpaavat periaatteessa tutkimukseen. Kukaan ei voi kuitenkaan taata, että luovutetut solut päätyvät tutkimuskäyttöön. Toistaiseksi ihmiskudosten talteenotto ja tutkimuskäyttö on valitettavan vähäistä, mutta valmistuva biopankkilaki saa hyödyntämisen toivottavasti tehostumaan. Parhaiten asia on järjestetty Tampereella, jossa yliopistollisen sairaalan yhteydessä toimii jo biopankki. Muuallakin kudoksia voidaan parhaiten hyödyntää tutkimusta tekevissä yliopistosairaaloissa. Kudosluovutuskortin voi tilata veloituksetta Animaliasta.
Laura Uotila
Copyright © Animalia ry

