Lihaa liukuhihnalta

 
Tällä hetkellä maailmassa on lähes 4,3 miljardia nautaa ja sikaa – kaksi kertaa enemmän kuin vielä 1900-luvun alussa. Samaa tahtia eläimet myös tuotteistetaan kaupan hyllyille: tehokkaimmat teurastamot käsittelevät nykyään jopa 400 nautaa tunnissa.
 
Lihaa ei ole koskaan syöty ihmiskunnan historiassa yhtä paljon kuin nykyään. Kaikista räjähdysmäisin tuotannon tehostuminen on tapahtunut viimeisen 100 vuoden aikana. Samalla lihasta on tullut moraalisten, eettisten, terveys- ja ympäristöväittelyjen aihe. Tiedossa olevista ympäristöongelmista huolimatta lihansyönti on jatkuvassa kasvussa. Suuri lihankulutus ei ole enää vain länsimaiden, vaan kehittyvien maiden ja urbanisoitumisen mukanaan tuoma ilmiö: kehitysmaissakin yhä uudet miljoonat maalta kaupunkeihin muuttavat ihmiset törmäävät pikaruokaketjujen neonvaloihin.
 
 
Esi-isät kaikkiruokaisia
 
Nykyihmiset saattavat perustella lihansyöntiään vetoamalla ihmisen ”esi-isiin”, jotka ”luonnostaan” olivat metsästäjiä. Todennäköisesti harva nykyisistä länsimaalaisista tyytyisi esi-isien lihankulutuksen määrään, saati olisi valmis näkemään metsästyksen vaivaa aterioidensa eteen.
 
Tutkimusten mukaan hominidit ja ensimmäiset ihmiset ovat olleet hyvin kaikkiruokaisia. Koska silloiset ihmiset olivat pienempiä kuin nykyihmiset eikä heillä ollut merkittäviä aseita tai tulta, lihan kulutus pysyi vähäisenä. Simpanssiyhteisöjä tutkittaessa on huomattu, että niiden lihankulutus on noin 4-11 kg eläintä kohti vuodessa. Samaa luokkaa arvioidaan olleen myös varhaisten ihmisten lihansyönnin. (vrt. nykyään tyypillinen lihankulutus länsimaissa on yli 80 kg/v/hlö.)
 
Tulen tekeminen ja vaaliminen keksittiin noin 250 000 vuotta sitten. Se myös mahdollisti lihan käyttämisen monipuolisemmin ja savustaminen helpotti lihan säilyttämistä. Samalla voitiin myös juureksia ja muita kasviksia valmistaa paremmin ruoaksi, mikä lisäsi ihmisten käytettävissä olevaa energiamäärää. Ylimääräisen energian avulla myös metsästys tehostui.
 
Pienten nisäkkäiden pyydystäminen ei ollut energiatehokasta, sillä ne olivat paljon nopeampia kuin ihmiset ja sisälsivät vain vähän rasvaa. Siksi varhaiset ihmiset pyrkivät pyydystämään suuria eläimiä kuten mammutteja, joiden rasvapitoisuus oli korkea. Tähän liittyi suuria riskejä ja metsästys piti suunnitella tarkasti. Usein väitetään, että lihansyönti olisi ollut edellytyksenä ihmisten aivojen kasvulle. Tutkimusten mukaan lihansyönti ei ollut aivojen kasvulle välttämätöntä, vaan ryhmätyö ja ongelmanratkaisu, jota varhaisen metsästyksen eteen tehtiin.
 
Sellaisissa ihmisyhteisöissä, missä esimerkiksi pähkinöitä ja siemeniä oli runsaasti saatavilla, ruokavalio säilyi valtaosin kasviperäisenä.
 
 
Maatalousyhteiskunnan verkkainen kehitys
 

Noin 11 000 vuotta sitten ihmiset kesyttivät ensimmäiset kotieläimet. Kesytys alkoi lampaista ja vuohista ja laajeni vähitellen nautoihin, sikoihin, hevosiin ja kameleihin. Eläimet toimivat pääasiassa vararavintona katovuosien varalle ja työvoimana pelloilla sekä kantamisessa. Kotieläinten pidon ja maatalouden kehittyminen oli prosessi, jonka tehostuminen nykymuotoon vei tuhansia vuosia.
  
Aina 1800-luvun loppuun asti eläinten jalostus oli pienimuotoista ja eläimet saivat syödäkseen, mitä niille pystyttiin tarjoamaan. Verrattuna nykyiseen tehotuotantoon, eläimet kasvoivat huomattavasti hitaammin ja jäivät pienikokoisemmiksi.
 
Varhaisissa maatalousyhteiskunnissa lihaa syötiin harvoin enemmän kuin 5-10 kiloa henkeä kohti vuodessa. Vielä 1700-luvulla suurin osa tavallisista maanviljelijöistä söi lihaa vain pääsiäisenä ja häissä! Esimerkiksi Ranskassa lihasta saatiin 1800-luvun alussa alle 3% kaikesta ruoasta saatavasta energiasta. Köyhien englantilaisten työläisten lihankulutus oli noin 8,3 kg vuodessa – ei siis juuri varhaisia esi-isiä enemmän
 
 
Vatsan vallankumous
   

 
Vasta 1800-luvun puolivälistä lähtien – teollistuminen imussa - suuri ruokavalion muutos sai Euroopassa vauhtia. Muutosta kuvaa se, että ensimmäistä kertaa ruoasta tuli muutakin kuin selviytymisen edellytys: muutos nälänhädän ja katovuosien uhasta yleistyvän ravintolakulttuurin ja kulinarismin maailmaan tapahtui lopulta varsin nopeasti. Lihankulutuksen kiihtyvä kasvu oli selvin merkki muutoksesta eurooppalaisten ruokavaliossa.
 
Syitä lihankulutuksen kasvuun olivat erityisesti tuotannon tehostuminen, eläinten jalostaminen ja niiden ruokinnan parantaminen. Teollistumisen myötä ihanteet sarjatuotannosta ja tuotannon koneistamisesta tulivat nopeasti myös eläintuotantoon. Tuotantoeläinten kuolleisuus laski hygienian ja rokotusten myötä. Tuotannon kasvun myötä lihaa oli enemmän tarjolla, hinta halpeni ja kysyntä kasvoi. Esimerkiksi ranskalaisten lihankulutus pysyi alhaisena vielä 1800-luvun ensimmäisen puoliskon, mutta sitten se kaksinkertaistui 80 vuodessa - seuraava lihankulutuksen kaksinkertaistuminen veikin enää 25 vuotta. Britanniassa lihankulutus kolminkertaistui 1900-lukuun mennessä.
 
Yhdysvalloissa lihankulutus on koko ajan ollut Eurooppaa paljon suurempaa, vasta 1950-luvun jälkeen Euroopan rikkaimmat valtiot saavuttivat Yhdysvaltain lihankulutuksen tason.
 
 
Broileri teollistumisen metaforana
 
Broilerintuotanto alkoi Yhdysvalloissa 1920-luvulla. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen ravintoloissa syöminen yleistyi nopeasti. Kananpoikien tarjoaminen erityisesti varhain keväällä ”sesonkiherkkuna” tuli yleiseksi. Tyypillinen kananliha 1900-luvun alkupuolella tuli kuitenkin munijakanoista, jotka olivat munantuotannon sivutuotteita. Kananlihaa tuotettiin pientiloilla hajallaan ympäri maata.
 
1930-luvulle tullessa D-vitamiinin löytäminen ja lisääminen kanojen ravintoon mahdollisti kanankasvatuksen vuoden ympäri teollisemmassa mittakaavassa. Maailmansotien välillä kanankasvatukseen alettiin soveltaa oppeja jalostuksesta, hygieniasta ja uudenaikaisista rakennuksista. Useissa osavaltioissa perustettiin oma yhdistys siipikarjan lihan ja hygienian kehittämiseksi. Kananpoikien kuolleisuus laski 30 % 1930-luvun loppuun mennessä, mikä lisäsi kasvatuksen tuottavuutta.
 
Punaisen lihan säännöstely antoi vauhtia broileriteollisuuden kasvulle toisen maailmansodan aikana. Koska kananlihaa ei säännöstelty, sen tuotantoa oli mahdollista laajentaa. Menestys vauhditti myös lintujen jalostusta: vuodesta 1944 lähtien A&P ruokaketju järjesti kansallisia broilerin jalostuskilpailuja nimellä ”Chicken of Tomorrow”. Kilpailujen innostamina tuottajat risteyttivät rotuja ja nykyisenkaltainen suurikasvuiseksi jalostettu broileri syntyi. 1950-lukuun mennessä Yhdysvaltojen eteläosasta oli jo tullut valtava broilerintuotannon keskittymä.
 
 
Kestääkö maailma lihansyönnin kasvun?
 
Samaan aikaan kun lihansyönti on kasvanut, on havaittavissa myös globaali ilmiö: lihansyönti yhdenmukaistuu. Viimeisen 100 vuoden aikana lihansyönti on lähes kaikkialla keskittynyt broilerin, naudan ja sianlihan kulutukseen. Ilmiö kulkee käsi kädessä länsimaisten kulutustottumuksien ja tuotantoketjun globalisoitumisen kanssa.
 

Erityisesti siipikarjan kulutus on ollut valtavassa kasvussa länsimaissa ja Kiinassa, jossa se on jo viidenneksen kaikesta lihankulutuksesta. Siipikarjan koko on paisunut jo yli 15 miljardiin lintuun, jotka ovat pääosin broilereita. Vaikka naudanlihankulutuksen globaalit tilastot romahtivat BSE-taudin riehuessa 1990-luvulla, on se globaalisti silti korkealla tasolla. Lihantuotanto kokonaisuudessaan kasvaa arviolta 200 000 tonnia vuodessa. FAO:n (YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö) arvion mukaan globaali lihankulutus tulee tuplaantumaan vuoteen 2050 mennessä.
 
Vastakohtaisuuksien maailmassa on yksinkertaistusta puhua keskiarvoista, mutta keskimäärin maailmassa syödään noin 38 kiloa lihaa vuodessa henkeä kohti (2000). Käytännössä tämä tarkoittaa, että länsimaissa lihankulutus on liki 80 kg/hlö vuodessa, kun se kehittyvissä maissa on noin 27 kg/hlö vuodessa. Vauraissa länsimaissa asuu viidennes maailman kansalaisista, mutta nämä maat tuottavat ja kuluttavat noin 40 % kaikesta punaisesta lihasta ja 60% kaikesta siipikarjan lihasta.
 
Huolimatta siitä, että viljan ja rehun syöttäminen karjalle on sekä ekologisesti lyhytnäköistä että talouden kannalta tuhlausta, suuntaus tuntuu vain kiihtyvän. Varsinkin kehitysmaissa ylilaidunnus, eroosio ja metsien kaataminen laitumien tieltä uhkaavat muodostua globaaleiksi ympäristöongelmiksi. Valtavien karjatilojen aiheuttamat ammoniakki- ja nitraattipäästöt ovat tuhonneet jo monien elinympäristön.
 
Hämmästyttävältä tuntuu, ettei edes lihankulutuksen ja ilmastonmuutoksen kiihtymisen tieteellisesti osoitetut yhteydet ole saaneet enemmän äänenpainoa mediassa tai poliittisessa päätöksenteossa. Esimerkiksi ilmastonmuutosta kiihdyttävä lentoliikenne mainitaan huomattavasti useammin, kuin jopa globaalia maantieliikennettä enemmän ilmastonmuutosta kiihdyttävä karjankasvatus.
 

Tuotantoeläinten kannalta kulunut vuosisata on tarkoittanut yhä ahtaampia tiloja, ryhmäkokojen kasvua, sulkemista kasvatushalleihin sekä jalostusta, jolla eläinyksilöt saadaan kasvamaan ja tuottamaan toimintakykynsä äärirajoilla. Nykypäivän lihantuotannolla ei siis ole juuri yhteistä esi-isiemme metsästyksen kanssa. Vaikka toiset näkisivätkin tuotannon tehostamisen esimerkkinä ihmisen ongelmanratkaisukyvystä tai älystä, voi hyvällä syyllä kysyä, kuinka pitkänäköistä on toiminta, joka käytännössä on jo ylittänyt maapallomme ekologisen kantokyvyn rajat.

EEVA SUHONEN
 
Smil, Vaclav: Eating Meat: Evolution, Patterns, and Consequeces. Population and Development Review 28 (4): 599-639 (December 2002) Cohen, Joel E.: Population, economics, environment and culture: an introduction to human carrying capacity. Journal of Applied Ecology 1997. 34, 1325-1333. FAO (2006): Livestock’s long shadow. Environmental issues and options.
   

Copyright © Animalia ry