Peter Singer: Toiset ovat tasa-arvoisempia

Miksi pidämme itsepintaisesti kiinni ajatuksesta, että oikeus elämään, vapauteen ja suojeluun kidutukselta rajataan vain ihmisille?
 

Kolmekymmentä vuotta sitten kirjoitin kirja-arvostelun uraa uurtavasta eläinoikeuksia käsittelevästä teoksesta. Kirja oli esseekokoelma Animals, Men and Morals. Annoin arvostelulleni otsikon ”Eläinten vapautus” (Animal Liberation), minkä tiesin saavan osakseen arvostelua ja pilkkaa. Mutta käytin ilmaisua tarkoituksella, tuodakseni esiin sen, että aivan kuten meidän oli ja on tarpeen päästä eroon ennakkoluuloistamme mustia, naisia ja homoseksuaaleja kohtaan, meidän tulisi pyrkiä eroon ennakkoluuloista muita eläinlajeja kohtaan sekä ottaa niiden tarpeet vakavasti.
 
En kiistänyt tai vähätellyt ihmisten ja eläinten ilmiselviä eroja, mutta väitin, että nämä erot eivät oikeuta tapaa, jolla ajattelemme ja kohtelemme eläimiä. Kehittyneempi päättely- tai ajattelukyky ei tarkoita, että kipumme ja nautintomme olisivat suurempiarvoisia kuin muiden, riippumatta siitä, ovatko nuo ”muut” ihmisiä vai eivät. Loppujen lopuksi jotkut ihmiset - sylilapset ja vaikeasti kehitysvammaiset - eivät pysty yhtä korkeatasoiseen ajatteluun kuin jotkut eläimet, mutta oikeutetusti olisimme kauhistuneita, jos joku ehdottaisi, että voisimme aiheuttaa kivuliaan ja hitaan kuoleman näille älyllisesti kehittymättömämmille ihmisille testataksemme erilaisten tuotteiden turvallisuutta. Emmekä tietenkään suvaitsisi heidän sulkemistaan pieniin häkkeihin ja lahtaamista ruuaksi. Se tosiasia, että olemme valmiit tekemään tämän muille eläimille, on merkki ”spesismistä” eli lajisorrosta, ennakkoasenteesta, joka säilyy, koska se on käytännöllinen hallitsevalle ryhmälle – tässä tapauksessa ei vain valkoisille tai miehille, vaan kaikille ihmisille.
 

Paljon on muuttunut kirjoittamani kirja-arvostelun ja siitä kasvaneen kirjan Oikeutta Eläimille (1990) julkaisun jälkeen. Olemme todistaneet aivan uuden liikkeen syntyä, jolla on ollut merkittävä vaikutus siihen, miten monet ihmiset ajattelevat muista eläimistä. Eläimiä ja etiikkaa käsittelevää kirjallisuutta on kertynyt laajasti, ja kiihkeä filosofinen väittely aiheesta jatkuu. Yksi merkittävimpiä kehityskulkuja on ollut tieteen tuleminen eläinoikeusliikkeen avuksi. Tämä saattaa vaikuttaa erikoiselta ottaen huomioon, että eläinkokeita arvostelevat eläinoikeusaktivistit leimataan usein tieteen vastustajiksi. Mutta eläinoikeusliikkeen tulisi vakaasti tukeutua sellaiseen tieteeseen, jossa muodostetaan sitovat eettiset ohjeet eläinten käsittelystä, aivan kuten ihmisten käyttäminen tieteellisissä kokeissa on tiukkojen eettisten sääntöjen ohjaamaa.
 
Tiede avustaa eläinoikeusliikettä monin tavoin. Evoluutioteoria kyseenalaistaa tehokkaasti ajatuksen ihmisestä Jumalan valitsemana luomakunnan kruununa, mitä on tuhansia vuosia käytetty oikeuttamaan eläinten mielivaltaista kohtelua. Nyt ihmisen genomin kartoitus ja sen vertaaminen ihmisen lähimmän sukulaisen, simpanssin, genomiin, paljastaa meille, kuinka läheisiä sukulaisia olemmekaan. Vuoden 2003 keväällä Proceedings of the National Academy of Sciences julkaisi artikkelin, joka väitti, tiukan tieteellisin perustein, että simpanssit tulisi liittää “homo”- sukuun, joka on ollut tähän saakka varattu vain ihmisille. Ihmisille, jotka ovat tottuneet jakamaan maailman ”ihmisiin” ja ”eläimiin”, voi olla hämmentävää huomata, että geneettiset erot ihmisten ja simpanssien välillä ovat pienemmät kuin simpanssien ja gorilloiden välillä. Jane Goodallin ja monien muiden tutkijoiden ansiosta olemme myös oppineet, kuinka rikas ja monimutkainen sosiaalinen ja tunne-elämä simpansseilla ja muilla ihmisapinoilla on. Miksi sitten yhä intämme, että jopa perustavimmanlaatuiset oikeudet, kuten oikeus elämään, vapauteen, ja suojeluun kidutukselta, kuuluvat vain ihmisille?
  
Mutta tieteellinen tutkimus on tuonut uutta tietoa myös muiden kuin ihmistä lähimpänä olevien lajien elämästä. Lynne Sneddonin ja muiden Roslin Instituten tutkijoiden havainto, että kalat tuntevat kipua ja koukkuun tarttuminen satuttaa niitä, on antanut uutta voimaa kalastusta vastustavalle liikkeelle. Vaikka kaloilla tehty tutkimus aiheutti niille kärsimystä, jos sen ansiosta yleinen mielipide kalastus”urheilua” kohtaan muuttuu, tutkimus on vähentänyt kalojen kärsimän kivun kokonaismäärää miljoonakertaisesti verrattuna tutkimuksen aiheuttamaan kärsimykseen.
 
Samanlaisella laskentatavalla on oikeutettu eläinten käyttö tieteellisissä kokeissa, joissa tutkitaan niiden suhtautumista erilaisiin tehotuotannossa käytettyihin häkkeihin ja aitauksiin. Esimerkiksi kanat saivat tutustua ensin häkkeihin, ja sitten ulkotarhaan. Kuten odottaa saattoi, ne käyttivät mieluummin tarhaa kuin häkkiä, vaikka niiden piti tarhan portin avatakseen nokkia tiettyä painiketta. Samalla tutkimusmenetelmällä selvisi, että kanoilla on voimakas tarve munia suojattuun pesään, mikä on mahdotonta tyypillisissä häkkikanaloissa. Tämän ja muiden tutkimusten johdosta, Euroopan Unioni on nyt uudistamassa tehotuotantoa koskevia ohjeitaan meerkittävämmin kuin koskaan. Vuoteen 2012 mennessä sadoilla miljoonilla kanoilla tulisi olla käytettävissään enemmän tilaa, orret ja pesälaatikot, ja nautavasikoita ja emakoita ei saisi enää pitää yksittäisissä karsinoissa, jotka ovat liian ahtaita edes kääntyä tai kävellä muutama askel.

 
Muissakin eläinsuojeluasioissa hidasta edistystä tapahtuu. Kiitos sinnikkään lobbauksen ja Revlonia ja muita kosmetiikkajättiläisiä vastustavien dramaattisten kampanjoiden, vaihtoehtoisten testausmenetelmien kehittämisestä on tullut vakavasti otettavaa tiedettä. Toukokuussa 2003 EU:n tutkimuskomissaari Philippe Busquin julkisti tutkimusmenetelmän, jossa käytetään elävien kanien sijaan ihmisen verisoluja jäljittämään kuumetta aiheuttavia ainesosia lääkkeissä. Menetelmä säästää eläinkokeilta jopa 200 000 kania vuodessa. Mutta vaihtoehtoisten, eläinkokeettomien tutkimusmenetelmien kehittämiseen ja vakiinnuttamiseen käytettävät varat ovat yhä hyvin pienet verrattuna eläinkokeita käyttävien tutkimusmenetelmien rahoitukseen.
 
Tyypillisenä argumentointikikkana tietyn asian vastustajat yrittävät vähentää sen tehoa sanomalla että ”tietenkin” he ovat samaa mieltä joistakin niiden tahojen väitteistä, joiden muut väitteet he yrittävät kiistää. Nykyään kaikki, eläinkokeita tekevistä tiedemiehistä Roger Scrutonin kaltaisiin ketunmetsästäjiin väittävät olevansa eläinten asialla. Scruton jopa sanoo kirjasessaan ”Animal Rights and Wrongs”, että ”todellisen moraalisuuden eläinten suojelussa” tulisi lähteä perusoletuksesta, että eläinten nykyinen kohtelu tehotuotannossa on väärin. Yhdysvalloissa Mathew Scully, konservatiivinen kristitty, entinen National Reviewn toimittaja ja Presidentti Bushin puheiden kirjoittaja, on hämmästyttänyt konservatiivitovereitaan julkaisemalla kaunopuheisen polemiikin eläinten hyväksikäyttöä vastaan. Kirjoitus kulminoituu järkyttävään kuvaukseen tehomaataloudesta. Se on saanut kehuja sellaisilta amerikkalaisen oikeiston keulakuvilta kuin Pat Buchanan ja Charles Colson. Ja marraskuussa 2002 floridalaiset äänestäjät, jotka eivät ole tunnettuja edistyksellisyydestään, antoivat Yhdysvaltain eläinoikeusliikkeelle historiallisen voiton tehotuotantokysymyksissä äänestäessään emakoiden kääntymisen estäviä karsinoita vastaan.
 
Silti missään yhteiskunnassa ei vielä olla lähelläkään tilannetta, jossa kaikkien eläinten oikeudet huomioitaisiin yhtäläisesti. Länsimaisten tehotuotantomenetelmien leviäminen Kiinaan ja muihin kehitysmaihin uhkaa sulkea miljardeja eläimiä lisää ahtaisiin häkkeihin ja karsinoihin. Kolmenkymmen vuoden jälkeen voidaan enintään sanoa, että – ainakin teollisuusmaissa - ollaan vähitellen liikkumassa oikeaan suuntaan.
 
 
PETER SINGER Alkuperäinen artikkeli on ilmestynyt Guardian-lehdessä 19.5.2003
 
Käännös: MARIA RUOTTU
 
Copyright © Animalia ry