Eettinen näkökulma eläinjalostukseen- onko eläimistä tullut rotumääritelmän vankeja?

 
Jalostus on vaikuttanut eläinkuvaamme ja johtanut uudenlaisen eläinsuhteen kehittymiseen. Myös käsityksemme eläinten arvosta on muuttunut. Jalostus herättääkin monia moraalisia kysymyksiä.
 

 
Jalostuksen historia ja muuttunut eläinsuhde
 
Kuten historioitsija Charles Patterson on todennut kirjassaan “Eternal Treblinka” (Lantern Books 2002), eläinten domestikaatio johti uudenlaiseen eläinsuhteeseen. Aiemmin eläimet olivat olleet itsenäisiä otuksia, joille oli metsästäjä-keräilijäkulttuureissa annettu arvoa myös yksilöllisinä olioina. Kesyttämisen myötä eläinten itsenäisyys riistettiin, ja niitä alettiin kontrolloida. Eläimiä kontrolloidaan esimerkiksi rajoitusten  häkit, karsinat, ketjut  ja silpomisen (esimerkiksi kastraatio) avulla. Niiden lisääntymistä, syntymää ja kuolemaa säädellään pakkokeinoin. Jalostus on yksi kontrolloinnin muoto, sillä se rajoittaa eläinten omia lisääntymisvalintoja ja – tapoja. Eläinten fyysistä muotoa muokataan ihmisen tarpeita vastaavaksi. Eläin ei ole enää itsenäinen olento, vaan siitä tulee kontrolloinnin tulos, tuote. Jalostus onkin osa prosessia, jossa eläinten yksilöllisyyttä loukataan tuotteistamisella.
 
Kesyttämistä ja jalostamista leimaa petos. Eläimiä hoidetaan syntymästä asti, joten ne oppivat luottamaan ihmiseen. Yhtäkkiä ne tapetaan ihmisen hyödyksi. Tämän petoksen on väitetty mullistaneen eläinkuvamme ja johtaneen haluun mitätöidä eläinten arvoa sekä vähätellä eläinten kykyjä. Petokseen liittyvää syyllisyyttä on yritetty mitätöidä väittämällä, että eläimet ovat typeriä otuksia, joten ne eivät ole moraalisen huolen arvoisia, vaan pikemminkin ihmisen käyttöön tarkoitettuja tuotteita. Lehmästä tulee maitokone ja siasta pekonia, kun niiden yksilölliset kyvyt ja arvo kielletään. Jalostus osaltaan luo ja pitää yllä mainittua ajattelutapaa.
 
Eläinten systemaattinen pettäminen, kontrollointi ja väkivaltainen kohtelu on johtanut maailmankuvaan, jossa myös ihmisarvoa voidaan polkea kontrolloinnin ja väkivallan keinoin. Konkreettisesti tämä tulee esiin tavassa, jolla esimerkiksi rasismia ja massamurhia on oikeutettu väitteillä tiettyjen ihmisryhmien eläimellisyydestä: esimerkiksi intiaaneja ja juutalaisia on pidetty eläiminä, jotka eivät ole yhtä arvokkaita kuin muut ihmiset. Rodunjalostusajattelu perustui eläinten jalostuksen periaatteisiin. Ihmisrodusta haluttiin puhdas aivan kuin eläinroduista aiemmin  heikompien yksilöiden lisääntymistä haluttiin kontrolloida ja epämieluisat yksilöt tappaa kokonaan. Jalostus ei siis ole muusta ajattelustamme riippumaton asia, vaan se on vaikuttanut laajalla tavalla sekä eläinkuvaamme että tapaamme suhtautua muihin ihmisiin.
 

Eläinkuva
 
Jalostus on oleellinen osa eläinten tuotteistamista.Jalostuksessa eläin jaetaan erilaisiin ei-toivottuihin tai haluttaviin osiin, joita poistetaan ja lisätään. Yksilöllisyys vaatii kokonaisuuden näkemistä: yksilö on kokonaisuus, jota määrittävät esimerkiksi sen kokemukset. Jalostus mitätöi eläinten yksilöllisiä ominaisuuksia. Esimerkiksi koira on “säyseä” tai “lyhytselkäinen” ja sika “suurilihaksinen” tai “nopeakasvuinen” sen sijaan, että ne molemmat olisivat kokonaisuuksia, joita ei voida määritellä vain muutaman halutun ominaisuuden avulla. Eläimistä tulee listoja, joita määrittävät rotuominaisuudet, ja joille voidaan laatia käyttöoppaita aivan kuten vaikkapa tietokoneelle. Eläin on toissijainen haluttuihin ominaisuuksiinsa nähden. Myöskään eläinten omat kokemukset eivät ole merkityksellisiä. Sian ominaisuuksien kannalta ei ole oleellista se, miten sika nämä ominaisuutensa kokee – jalostamalla jopa tuotetaan selkeästi kärsimystä aiheuttavia ominaisuuksia. Koska jalostus pyrkii tuottamaan tietynlaisia eläimiä, eläimistä tulee ihmisen luomia tuotteita. Eläin on sitä, miksi ihminen sen luo – ihmisestä tulee eläimen luoja. Tämä luo illuusion siitä, että ihmisellä on oikeus käyttää eläintä haluamallaan tavalla, mihin tahansa. Jalostuksen tuotteita voidaan nykyisin jopa patentoida kuin esineitä ikään. Jalostukseen liittyy myös ajatus, jonka mukaan eläinten muokkaaminen on luonnollista ja jopa jaloa. Jalostustyö rinnastetaan evoluutioon ja sitä pidetään luonnon työn nopeuttajana. Jalostuksen puolustajat uskovat, että eläimiä voidaan jalostaa siksi, että myös luonnossa lajit muuttuvat. Termi “jalostaminen” on kuvaava: eläimistä ”tehdään jaloja”. Ihmiskosketusta pidetään luonnon kosketusta jalompana. Jalostettu eläin on myös ikään kuin luonnollisesti tarkoitettu ihmisen lautaselle. Se on parhaimmillaan silloin, kun siitä saadaan mahdollisimman käyttökelpoinen. Eläimen haluttavat ominaisuudet määrittyvätkin niiden välinearvon kautta.

Jalostus pönkittää kuvaa eläimistä haluttavien ominaisuuksien tuotteina, joihin ihmisellä on täysi valta, jotka on tarkoitettu ihmistä varten, ja jotka paranevat jalostuksen avulla. Etiikka Eläinjalostuksen tarjoama kuva on virheellinen. Jalostus ei ole luonnollista, vaan se pyrkii usein tuloksiin, jotka eivät soveltuisi luontoon ja jotka vastustavat evoluution kulkua  esimerkkinä eläinten liikkumisvaikeudet ja terveysongelmat. Jalostus ei myöskään ole jaloksi tekemistä sillä eläinten jalous ei riipu niiden käyttöpotentiaalista. Jaloudesta puhuttaessa objektiivisuus unohtuu, sillä usein haluttava ominaisuus on eläimen näkökulmasta äärimmäisen epähaluttava. Eläinten muokkaaminen ihmistä miellyttävään muotoon palvelee vain ja ainoastaan ihmistä, eikä sitä voida siten pitää parannuksena yleisessä mielessä. Eläimet ovat kokonaisuuksia ja yksilöitä, joita tulisi tarkastella niiden omasta näkökulmasta, ei ihmisen mieltymysten mukaan. Eläimet eivät ole ominaisuuslistoja, vaan itsenäisiä, arvokkaita yksilöitä, joita tulee kunnioittaa kokonaisuutena hyvine ja huonoine puolineen. Niihin ei pitäisi suhtautua kontrolloitavina ja tuotettavina otuksina.

 
Eläinten yksilöllisyys ja arvo perustuu niiden kykyyn kokea erilaisia kokemuksia. Ne kokevat oman olemassaolonsa jollakin lailla, niillä on näkökulma kokemiinsa asioihin. Tämä erottaa ne männynkävyistä ja tietokoneista sekä asettaa rajat sille, miten niitä voidaan kohdella. Moraalinen perussääntö on, että meidän tulisi välttää kärsimyksen tuottamista ja kunnioittaa tuntevien olentojen hyvinvointia. Mikäli jalostus rikkoo näitä sääntöjä, tulee siihen puuttua kovalla kädellä.

 
Konkreettisempia kritiikinaiheita ovatkin eläimille aiheutettu kärsimys ja hyvinvointiongelmat. Tuotantoeläinten jalostuksessa epämieluisat tapetaan ja haluttavat eläimet elävät rajoitettua elämää, jossa niiden ainoita tehtäviä ovat nopea tuotanto ja uusien eläinten luominen. Koko jalostusprosessi tähtää usein eläimen kannalta kärsimystä tuottaviin asioihin, kuten nopeaan kasvuun, suureen lihasmassaan, suureen maidontuottoon ja nopeaan munimiskykyyn. Eläimet kärsivät omassa ruumiissaan. Luut ja nivelet eivät kestä kehon painoa eivätkä nopeaa kasvua, kehon koko rasittaa sydämen äärimmilleen, liian suuret utareet aiheuttavat kipua, keho ei jaksa jatkuvaa maidon tai munien tuotantoa. Hyvinvointikysymykset ovat varsin vakavia.

Samat ongelmat koskettavat myös muuta jalostusta. Esimerkiksi koirien tai kissojen ulkomuotoa jalostetaan siitäkin huolimatta, että se on niille epäterveellistä ja estää kunnollisen liikunnan tai kommunikaation muiden lajitoverien kanssa.
 
 
Lopuksi
 
Eläinten kasvattaminen vain niiden tappamiseksi ja hyväksikäyttämiseksi on petos, jonka aiheuttamia moraalisia ongelmia ei voida kieltää. Eläimillä on yksilöarvo, ja niitä tulee kohdella kokevina yksilöinä eikä tuotteina. Me emme ole eläinten hallitsijoita. Eläimiä ei tule lähestyä kontrolloiden, vaan kunnioittaen. Silloin kun jalostus unohtaa nämä seikat ja aiheuttaa eläimille kärsimystä, siitä on syytä luopua. Eläimet eivät tarvitse jalommaksi tekemistä, sitä tarvitsemme me ihmiset. Meidän tulisi muuttua jalommaksi tavoissamme kohdella sekä muita eläimiä että toisiamme.
 
 
Elisa Aaltola, filosofian tutkija

Copyright © Animalia ry