Hevosten luvattu maa? Näkökulma hevosten asemaan Yhdysvalloissa

Hevonen on kautta historian ollut oleellinen osa amerikkalaista yhteiskuntaa. Maan länsiosissa karjankasvatusalueilla cowboy-elämäntapa elää edelleen vahvana ja arvostettuna. Monissa kaupungeissa kuten New York Cityssä näkee ratsupoliiseja ja vaunuhevosia. Ratsastus ja erilaiset hevoskilpailut, lännessä jopa rodeo, ovat suosittua ajanvietettä. Vuonna 1998 Yhdysvalloissa oli maatalousministeriön mukaan kaikkiaan noin 6,9 miljoonaa hevosta, ja American Horse Council arvioi "hevosteollisuudessa” liikkuvan jopa 112 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuodessa.
 
Hevosella on amerikkalaisessa yhteiskunnassa monta roolia. Se on työväline, vapaa-ajan harrastus, rahasampo, yhteys menneisiin aikakausiin ja historiaan. Siihen sisältyy suurta symboliikkaa: kuinka monta lännensankaria lieneekään ratsastanut uljaalla mustangillaan kohti auringonlaskua? Tunnetasolla hevonen rinnastuu monilla ihmisillä kissoihin ja koiriin; se on lemmikki, jota hemmotellaan. Ratsutarvikekaupat ja online-myymälät pursuavat mitä erilaisimpia tuotteita, joilla hevosen hyvinvoinnista huolehditaan. Tästä huolimatta hevosen arvo mitataan ja sen kohtalosta päätetään useimmiten sen perusteella, miten hyödyllinen se ihmiselle on. Sairaat, vanhat, liian hitaat, liian temperamenttiset, liian huonosti kantavaksi tulevat, liian sitä tai tätä hevoset eivät enää ”tuota”, ja pelkkä tunnetason tyydytys ei riitä perustelemaan taloudellisia uhrauksia. Hevoselle etsitään uusi omistaja, se lähetetään hevoshuutokauppaan myytäväksi, luovutetaan rescuejärjestölle, tai pahimmassa tapauksessa jätetään oman onnensa nojaan.
 
 
Pitkän matkan pää
 
Useimmiten hevosen viimeinen pysäkki pitkän matkan päätteeksi on teurastamo. Pohjois-Amerikassa teurastetaan vuosittain jopa 90 000 hevosta. Yhdysvalloissa toimii kolme eurooppalaisomistuksessa olevaa teurastamoa, ja hevosia kuljetetaan myös rajan yli Kanadaan ja Meksikoon. Hevosenlihaa viedään gourmet-ruoaksi Aasiaan ja Eurooppaan -- amerikkalaisille hevosenlihan käyttäminen ihmisravinnoksi on yhtä vastenmielistä kuin lemmikkieläinten syöminen.
 
Teuraaksi päätyy hevoshuutokauppojen kautta kaikenkuntoisia ja -ikäisiä hevosia. Hevoshuutokauppoja järjestetään lähes kaikkialla Yhdysvalloissa viikoittain, ja niihin kootaan rampaantuneita tai liian hitaita kilpahevosia, sairaita, vanhoja, tarpeettomiksi käyneitä ratsuhevosia, tehtävänsä tehneitä rodeohevosia sekä jopa täysin terveitä ja nuoria mutta omistajilleen taakaksi käyneitä eläimiä. Hyvää tarkoittavat ihmiset usein kuvittelevat antavansa huutokaupan avulla eläimelleen vielä viimeisen mahdollisuuden löytää uusi omistaja, mutta todellisuudessa moni hevonen aloittaa sieltä ankean matkan kohti maallisen vaelluksensa päätä. Huutokaupattavaksi poninsa antanut perhe ei välttämättä koskaan saa tietää, mitä lapsille liian pieneksi käyneelle ratsulle lopulta tapahtuu. Periaatteessa kuka tahansa voi löytää huutokaupasta hyvänkin ja tarkoituksiinsa sopivan hevosen pilkkahinnalla, mutta tilaisuuteen osallistuminen ei ole heikkohermoisen puuhaa. Ei ole lakia, joka määräisi, että hevosille olisi annettava hoitoa, vettä tai ruokaa, ja niinpä monet jo kenties valmiiksi uupuneista ja rääkätyistä eläimistä kuihtuvat entisestään odottaessaan mahdollista ostajaa ahtaissa aitauksissa. Humane Society of the United States -järjestön (HSUS) mukaan paikalla olevat eläinlääkärit hyvin harvoin tekevät mitään sairaiden tai kuolevien hevosten auttamiseksi. Hevosia myös kuljetetaan suurilla, joskus jopa kaksikerroksisilla karjankuljetusrekoilla pitkiäkin matkoja huutokaupasta toiseen ilman riittävää hoitoa ja ravintoa. Vuodelta 1873 peräisin olevan lain mukaan ”karjaa” saa kuljettaa yhtäjaksoisesti 28 tuntia ilman taukoja, vettä tai ruokaa. Viimeisestäkin huutokaupasta jäljelle jääneet hevoset sullotaan takaisin rekkoihin kuljetettavaksi teurastamon aitaukseen vuoroaan odottamaan. Keskivertokansalainen ei tiedä tai kenties halua tietää, mitä teurastamon ovien takana tapahtuu; järjestöt kuten HSUS ovat raportoineet teurastamojen epäinhimillisistä oloista ja jopa hevosten nylkemisestä elävältä.
 
Hevosten teurastuksesta ihmisravinnoksi ja sen oikeutuksesta on viime aikoina käyty yhä enemmän keskustelua jopa kongressitasolla saakka. Eläinsuojelujärjestöt ovat aloittaneet taistelun hevosten teurastamisen lopettamiseksi; ”Keep America’s horses in the stable and of the table”, kuuluu eräs iskulause. Järjestöt saavuttivat syyskuussa 2005 erävoiton, kun Yhdysvaltain senaatti hyväksyi maatalouden määrärahojen käyttöä koskevan esityksen, joka estää teurastamoissa tehtävien tarkastusten rahoittamisen liittovaltion verovaroilla tilivuoden 2006 aikana. Koska laki edellyttää maatalousministeriön suorittamaa tarkastusta ennen kuin hevosenlihaa voidaan myydä tai hevosia kuljettaa teuraaksi Yhdysvaltain rajojen ulkopuolelle, hyväksytty esitys käytännössä estää hevosten teurastamisen. Eläinsuojelujärjestöt ovat jo ryhtyneet tukemaan lakialoitetta, jolla hevosten teurastus ihmisravinnoksi kiellettäisiin lopullisesti: hevosenlihalla saattaa olla arvaamattomia vaikutuksia ihmisten terveyteen hevosille säännöllisesti annettavien madotus- ynnä muiden lääkkeiden jäämien takia, ja teurastajan pulttipistoolin isku on kaukana humaanista eutanasiasta. Hevosrescuet viimeinen oljenkorsi Hevoshuutokaupoissa asioivat siis edullista hevosta etsivät ihmiset, mutta myös ”hyödyttömien” hevosten tulevaisuuden kaksi ääripäätä: killer buyerit ja rescuejärjestöt. Killer buyerit ovat teurastamoiden välikäsiä, jotka etsivät huutokaupoista halvalla hevosia, lihottavat niitä ja myyvät sitten lopulta pulskistuneet hevoset voitolla teurastamolle. Resursseiltaan kovin erilaisia rescuejärjestöjä toimii Yhdysvaltain kaikissa osavaltioissa, ja niiden tavoitteena on antaa hevosille vielä viimeinen mahdollisuus pelastua teurastamoilta ja samalla kouluttaa ihmisiä vastuuntuntoiseen hevosenpitoon. Järjestöt toimivat pääasiassa lahjoitusvaroin ja vapaaehtoisvoimin, ja niillä on mahdollisuus hakea verovapautta voittoa tavoittelemattomina organisaatioina. Hevosistaan eroon haluavat tarjoavat ihannetapauksissa eläimiään huutokauppojen sijasta suoraan rescuejärjestöille. Yksityiset omistajat voivat luovuttaa hevosensa rescuelle, kun eivät siitä enää pysty huolehtimaan. Viranomaiset ottavat heitteillejättö- tai eläinrääkkäystapauksissa hevosen huostaansa, ja rescuejärjestö kuntouttaa sen ja etsii uuden omistajan tai toisinaan huolehtii hevosesta sen koko loppuelämän. Hevosia luovuttavat myös muiden muassa ratsastuskoulut, hevosleirit sekä cowboyelämää ja karjanajokokemuksia kadunmiehille tarjoavat dude ranchit, ja niin edelleen. Rescueiden koko vaihtelee pienistä, muutamia hevosia vaatimattomissa talleissa pitävistä ryhmistä järjestäytyneempiin, satoja hevosia vuosittain ylläpitäviin järjestöihin. Osa rescueista on myös erikoistunut auttamaan tiettyä hevosryhmää, kuten kilpahevosia tai yksittäistä hevosrotua. Sanctuary-tyyppisten järjestöjen toiminta ottaa askeleen etäämmäs vallitsevasta hyötyajattelusta: hevonen saa elää loppuelämänsä järjestön hoivissa joutumatta enää todistelemaan omaa hyödyllisyyttään.
 
 
Symboliikka vs hyöty?
 
Hevosen suuri symbolinen arvo amerikkalaisessa yhteiskunnassa ei siis lopulta paina viimeisessä vaakakupissa kovinkaan paljon. Hevonen on omaisuutta siinä missä Ford Mustang tai cowboysaappaat, ja sen on loppuun saakka tarjottava omistajalleen hyötyä, syyn olla omistamisen ja hoitamisen arvoinen. Rescuejärjestöjen ja eläinsuojeluliikkeen toiminta vaikuttaa vain pisaralta meressä, mutta toivottavasti sen avulla kyetään pidemmän päälle muuttamaan ihmisten ja yhteiskunnan asenteita. Viime kädessä asenteiden muuttaminen on ainoa tekijä, jolla saadaan pysyvää muutosta aikaan minkään eläinlajin kohtelussa.
   
    
Tarja Oinonen
 
Lähteet: Humane Society of the United States (www.hsus.org)

United Animal Nations (www.uan.org)
Equine Advocates (www.equineadvocates.com)
Friends of Animals (www.friendsofanimals.org)
   
Copyright © Animalia ry