Länsimaisen vegetarismin historia

 
Onko ihminen ollut alunperin lihan- vai kasvissyöjä? Vastausta ei tiedetä, mutta esimerkiksi tunnetun paleontologin ja fossiilien tutkijan Richard Leakeyn mukaan ihminen olisi alun perin syönyt vain kasviksia, mutta alkanut melko varhaisessa vaiheessa evoluutiota nauttia myös lihaa. Todennäköisesti ilmastolliset olosuhteet ovat vaikuttaneet ihmisten ravinnon koostumukseen siten, että trooppisilla alueilla on suosittu kasvispitoista ravintoa kun taas pohjoisessa lihansyönti on ollut yleisempää. Filosofit kasvissyöjinä
 
Antiikin ajan tunnetuin vegetarismin puolestapuhuja oli kreikkalainen filosofi Pythagoras (570-500 eaa.). Kasvissyönti tunnettiinkin aina 1700-luvulle asti pythagoralaisena dieettinä. Ajattelija uskoi sielunvaellukseen ja siihen, että kaikilla elävillä olioilla on sielu. Näin ollen minkä tahansa olion syöminen oli hänen mukaansa murha.
 
Laajimmat perustelut kasvissyönnille ovat antiikin ajattelijoista säilyneet Plutarkhokselta, joka oli noin 100 eKr. elänyt kreikkalainen filosofi ja historioitsija. Plutarkhos kirjoitti ensimmäisen tunnetun kasvisravinnosta kertovan julkaisun De sollertia animalium (suom. Lihansyönnistä). Hänelle eläimet eivät olleet pelkästään aistivia olentoja, vaan niillä oli myös sielu, järki ja mielikuvitus. Plutarkhos oli myös ensimmäinen, joka perusteli kasvisruokavalioon siirtymistä terveydellisillä syillä. Tieteellisesti hän perusteli kantaansa vetoamalla ihmisen ulkonäköön ja hampaiston rakenteeseen, joiden hän katsoi todistavan ihmisen kasvissyöjäksi.

 
Toinen kuuluisa antiikin aikainen meillekin säilynyt teos vegetarismista on Porfyrioksen Pidättäytyminen sielullisten olioiden syömisestä 200-luvulta jaa. Siinä kasvissyöntiä perustellaan niin uskonnollisilla, eettisillä, terveydellisillä kuin yhteisöllisilläkin seikoilla. Vegetarismi jäi kuitenkin muinaisessa Kreikassa ja Roomassa harvojen harteille, eikä oppi levinnyt yläluokan ulkopuolelle. Vegetarismin taantuminen ja nousu Kristinuskon leviäminen ei edistänyt vegetarismia, sillä juutalais-kristillisessä traditiossa eläimiä on perinteisesti pidetty ihmisten omaisuutena. Rooman vallan kukistumisen jälkeen vegetarismi lähes unohtui tuhanneksi vuodeksi. Keskiajalla kasvissyöntiä harrastettiin vain joissakin luostareissa. Niissä se liitettiin askeesiin ja paastoamiseen.
 
Renessanssiaikana kasvissyönti nousi uudelleen suosioon, lähinnä antiikin tekstien uudelleen löytämisen myötä. Ajattelijat korostivat luonnon harmoniaa eivätkä siksi pitäneet suotavana eläinten tappamista ravinnoksi. Ajan kuuluisin kasvissyöjä oli yleisnero Leonardo da Vinci, jota eläinten kärsimykset koskettivat niin paljon, ettei hän suostunut syömään lihaa.

 
 
Kasvissyönnin puolestapuhujat

1700-luvulla kiinnitettiin huomiota erityisesti kasvissyönnin terveellisyyteen. Valistuksen kuuluisista ajattelijoista ainakin englantilaiset kirjailijat Milton ja Pope, ranskalaiset kirjailija-filosofit Voltaire ja Rousseau, ruotsalainen kasvitieteen uranuurtaja von Linné ja yhdysvaltalainen luonnontieteilijä ja valtiomies Benjamin Franklin olivat kasvissyöjiä.1700- ja 1800-lukujen vaihteessa eräs vegetarismin innokkaimmista kannattajista oli brittiläisen romantiikan suuri nimi, runoilija Percy Bysshe Shelley. Hän esitti ensimmäisenä, että kasvisruokavalioon siirtyminen auttaisi sekä luontoa että köyhiä. Muita 1800-luvun kuuluisia vegetarismin puolestapuhujia olivat evoluutioteorian luoja Charles Darwin ja kirjailija Leo Tolstoi.
 
1800-luvulla vegetarismi levisi Euroopassa ensimmäistä kertaa pienestä intellektuellien joukosta tavallisenkin kansan keskuuteen, suurimmaksi osin uusien uskonnollisten liikkeiden kuten teosofian ja Seitsemännen päivän adventistien ansiosta. Tuolloin kasvissyönti alkoi myös ensimmäistä kertaa institutionalisoitua vegetaristista elämäntapaa kannattaviksi yhdistyksiksi. Ensimmäinen yhdistys perustettiin Saksassa vuonna 1842, minkä jälkeen niitä perustettiin muuallakin Euroopassa. Näiden yhdistysten jäsenet kannattivat vegetarismia puhtaasti eettisin perustein. Ensimmäinen vegaaniyhdistys perustettiin Englannissa vuonna 1944. Samoihin aikoihin Intian vapautusliikkeen johtaja Mahatma Gandhi puhui väkivallattoman vastarinnan puolesta. Hän noudatti väkivallatonta elämäntapaa ja kannatti muun muassa veganismia. Muista 1900-luvun suurista vaikuttajista ainakin Albert Einstein, Albert Schweizer ja Nobel-kirjailija Isaac Bashevis Singer olivat kasvissyöjiä.
 
 

Kasvissyönnin saapuminen Suomeen
 
Vegetarismista alkoi tihkua tietoa Suomeen 1800-luvun loppupuolella. Varsinaisesti sen voi kuitenkin sanoa levinneen tänne vasta 1910-luvulla suurimmaksi osin teosofian, pasifismin, luonnollisen elämäntavan ja tolstoilaisen ajattelun mukana. Ensimmäinen vegetaristinen yhdistys Suomen Vegetaarinen seura perustettiin vuonna 1913. Pohjoismaissa vegetarismin kehitykseen vaikutti suuresti suomalaissyntyinen Are Waerland, joka kiersi 1940-1950 -luvulla ympäri Pohjoismaita esitelmöimässä kehittämästään laktovegetaristisesta ravintojärjestelmästä. Hän piti kaikkea ”animaalista” ravintoa vieraana ihmiskeholle ja myös syyllisenä kaikkiin sairauksiin. Hänen mukaansa sairaudet häviäisivät kokonaisvaltaisen elämäntapojen muutoksen myötä, johon kuului ruokavalion lisäksi liikunnan, henkisen terveyden ja positiivisen ajattelun korostaminen.

 
Vuonna 1955 Helsinkiin perustettiin kasvisbaari Vegeta, joka toimi kasvisravintoaatteen kannattajien kohtauspaikkana. Siellä myytiin myös erilaisia luontaistuotteita. 1960-luvulla vegetaarinen ideologia nousi kukoistukseensa kaikkialla länsimaissa itämaisten uskontojen renessanssin ja populaarikulttuurin ansiosta. 1960- ja 1970-luvuilla kasvissyöjäksi ryhdyttiin useimmiten eettisten syiden takia. Vuonna 1974 Oraansuojelijat-niminen järjestö perusti Suomen ensimmäisen varsinaisen kasvisravintolan Kasviksen. Nykyään suomalaisissa ravintoloissa on melko laaja valikoima myös kasvissyöjille. Kasvissyöjille tärkeitä soijavalmisteita ja palkokasveja on tarjolla luontaistuotekauppojen lisäksi jo tavallisissakin elintarvikemyymälöissä. Ruokavalio on nyky-yhteiskunnassa ensisijaisesti ihmisen sosiokulttuuristen tarpeiden tyydyttämistä. Tietenkin jokaisella kasvissyöjäksi ryhtyvällä on omat henkilökohtaiset syynsä valinnalleen. Perustelut voivat olla eettisiä, ekologisia, ekonomisia, rationaalisia, sosiaalisia, terveydellisiä tai erilaisia yhdistelmiä edellä mainituista.
 
 
Miltä näyttää kasvissyönnin tulevaisuus?
 
Kaikkialla länsimaissa kasvissyönti on koko ajan yleistymässä hitaasti, mutta varmasti. Köyhissä maissa kehitys on valitettavasti kulkemassa toiseen suuntaan: elintason noustessa luovutaan perinteisestä kasvisvoittoisesta ruokavaliosta ja syödään yhä enemmän lihaa. Mielenkiintoista vegetarismin aatehistoriassa on se, että tuhansien vuosien aikana peruslähtökohdat ovat pysyneet argumentoinnissa hyvin samanlaisina. Kasvisruokavalion terveellisyys on tiedostettu jo tuhansia vuosia, ja aina on ollut eläinten oikeuksista välittäviä ihmisiä.
 
 
Ella Markkola

 
Lähteet:

Husso, Marita: Vegetarismi valintana.
Näkökulmia vegetarismin ekologisiin, eettisiin ja ruumiillisiin perusteisiin.
Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksen työpapereita nro 79. (Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitos 1993) Peltokoski, Jukka: Käyn rehulla.
Veganismi kokemuksena ja kollektiivisena toimintana. Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian pro gradu – tutkielma (Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos 1999)
Plutarkhos: Lihansyönnistä (Kustannusosakeyhtiö Summa 2004)
Saxell, Jani (toim.): Kaikennäköisiä kasvissyöjiä – minäkö myös? (Eläinsuojeluliitto Animalia 2001)
Spencer, Colin: The Heretic’s feast. A History of vegetarianism (University Press of New England 1995)
Streng, Joonia: Kasvissyönnin historia pähkinänkuoressa.
Vegaia talvi 1994 (Vegaaniliitto 1994)
 
 
Copyright © Animalia ry