Animalia tuomitsee elävien kettujen skandaalikuljetukset Kiinaan

 
Viime kuukausina tuhansia kettuja on viety Suomesta siitoseläimiksi Kiinaan. Jo vuonna 2004 Suomesta vietiin tullin tietojen mukaan 98 000 kiloa kettuja (noin 10 000 kettua) Aasiaan. Kuljetuksien aikana kettuja on pidetty ahtaissa häkeissä ja niiden hoito on ollut puutteellista. Animalia vaatii, että turkiseläinten vienti maihin, jossa ei ole eläinsuojelulainsäädäntöä pitäisi lopettaa välittömästi. Perusteeksi kiellolle riittää se, että kuljetuksia on mahdotonta järjestää eläinsuojelulainsäädäntömme edellyttämällä tavalla. Myös Turkistarhaajien liitto on tuominnut kuljetukset, mutta liiton jäsenet ovat ilmoittaneet jatkavansa siitoskettujen vientiä.
  

Kettujen vienti Kiinaan sekä tammikuussa julki tullut minkinruhojen syöttäminen ketuille asettavat yhä voimakkaammin kyseenalaiseksi turkistarhauksen ja sen lainmukaisuuden. Lentokentän järkyttynyt henkilökunta on kertonut siitä, miten häkit ovat kuljetuksien aikana olleet kasattuina päällekkäin ja alimpana olleet ketut ovat olleet ulosteista märkiä ja likaisia. Haju on ollut kuvottava ja tuhansia kettuja on kuollut matkan aikana. Tarhaajat kertovat kuitenkin avoimesti pyrkimyksistään laajentaa tuotantoaan Kiinaan, jossa eläinten hyvinvointia koskevat määräykset ovat selvästi EU-lainsäädäntöä heikommat. Kettujen kuljetuksissa on rikottu eläinsuojelulainsäädäntöä.
 

Eläinten kuljetusta koskevan asetuksen mukaan ”eläimen hyvinvoinnista on huolehdittava kuljetuksen aikana antamalla vettä, sopivaa ravintoa ja lepoa sopivin väliajoin. Kuljetusvälineen on oltava niin tilava, että eläin voi seistä luonnollisessa asennossa. Kuljetusvälineen lattialla on oltava kuivikkeita eläinten eritteiden imeyttämiseen, ellei niitä poisteta säännöllisesti. Eläimet on sijoitettava kuljetusvälineeseen siten, että ne eivät likaa toisiaan.”

 

Euroopan yhteisön ulkopuoliseen valtioon kuljetettavat kotieläimet on lain mukaan tarkastettava. Kettujen kuljetusten aikana tapahtuneisiin epäkohtiin ei ole puututtu, sillä eläinten kuljetusta koskevan asetuksen 31§ ei koske turkiseläimiä. Tällä hetkellä turkiseläimet tulee vain viedä perille viivettä, mutta muuten kuljetuslainsäädäntö ei millään tavalla vaikuta eläinten kuljetusaikoihin. Animalia toivoo, että uusi kuljetuslainsäädäntö ottaisi paremmin huomioon myös turkiseläimet. Viranomaisten on toimittava kohtuuttoman eläinrääkkäyksen estämiseksi. Järkyttävä todellisuus Kiinan tarhoilla Swiss Animal Protection sekä Sky News ovat tutkineet ja kuvanneet kettujen ja supikoirien elinoloja Kiinassa. Eläimiä pidetään ala-arvoisissa olosuhteissa ja niitä käsitellään kovakouraisesti. Kettuihin tartutaan niskapihdeillä ja hännästä nostamalla tai roikotetaan takajaloista. Tappamismenetelmät ovat raakoja ja osa ketuista nyljetään elävältä.kiina_turkis.jpg Turkisala on kasvanut Kiinassa huimasti 1990-luvulta, jolloin ulkomaiset yritykset alkoivat investoida maan turkistarhaukseen. Kiinaa pidetään nykyään maailman suurimpana tuottajamaana. Yli 95 prosenttia maan tuotannosta menee vientiin, pääasiassa Hong Kongiin, Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Japaniin. Turkistarhaus on kielletty tai sitä on voimakkaasti rajoitettu kymmenen viime vuoden aikana muun muassa Ruotsissa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Italiassa, Hollannissa ja Englannissa. Suomi on sekä lainsäädännön että julkisen keskustelun näkökulmasta huomattavasti muita maita jäljessä. Animalia toivoo, että turkistarhaus lopetettaisiin Suomessa lainsäädännön keinoin riittävän siirtymäajan jälkeen.
  

 

Kia Herold
 
Copyright © Animalia ry