Pyhä Lehmä!- ja muita uskontojen eläinkäsityksiä

Kuva: Juhana Lauronen

Mistä erot ihmisten eläinsuhteessa syntyvät? Miksi jotkut pitävät härkätaisteluissa käymistä harmittomana huvina, kun taas toiset eivät voi kuvitella käyttävänsä eläimiä edes ravinnokseen? Voisivatko kulttuurien keskinäiset erot selittää sitä, miten lähtökohtaisesti samanlaiset ihmiset päätyvät suhtautumaan eläimiin niin eri tavoin?
 
Eri kulttuureja vertailtaessa yksi merkittävimmistä erilaisten tapojen lähteistä on uskonto. Se vaikuttaa ihmisten eläinsuhteeseen oppiensa ja käytäntöjensä kautta. Vaikka uskontoa ei jokapäiväisessä arjessa edes harjoitettaisi, heijastuvat opinkappaleet usein kulttuurissa oikeina pidetyissä tavoissa. Joitakin eläimiä voidaan pitää pyhinä tai saastaisina. Ihmisten eläinsuhteeseen voi vaikuttaa myös se, onko uskonnossa eläinuhrikäytäntöä.
 
Antiikin ajoista lähtien Euroopassa on käyty keskustelua siitä, mitä ihminen saa tehdä eläimille. Teoksessaan ”Lihansyönnistä” kreikkalainen filosofi Plutarkhos puolustaa kasvissyöntiä ja tuomitsee aikalaistensa eläimiin kohdistamat raakuudet. Sama mielipiteiden kirjo vallitsee yhä. Esimerkiksi Aasian - Lähi-Itää lukuun ottamatta - valtauskontoja ovat myötätuntoa ja väkivallattomuutta korostavat hindulaisuus ja buddhismi, mutta siitä huolimatta juuri Aasiasta uutisoidaan usein eläinten raa’asta kohtelusta. Länsimaissa valtauskonto taas on armoa korostava kristinusko, ja silti tehomaatalous on yleisintä kristityissä maissa. Maailman pääuskontojen eläinsuhteet juontuvat uskontojen erilaisista maailmankuvista ja opetuksista ihmisen asemasta suhteessa luontoon.
 
 
Buddhalaisuus korostaa väkivallattomuutta
 
Buddhalaisuuden eläinsuhde muotoutuu pitkälti kahden ajatuksen varaan: jälleensyntymän ja myötätuntoisen väkivallattomuuden (ahimsa). Elävien olentojen sielut ovat samanlaisia, ja jälleensyntymässä sielu siirtyy uuteen kehoon riippuen siitä, miten se on elänyt elämänsä. Ihmisen keho on parempi asuinpaikka sielulle kuin eläimen, mutta ihmisten ja eläinten sieluilla ei sinänsä ole eroa. Buddhalaisuudessa ihmistä ei täysin eroteta muusta luonnosta, vaan eroa keskeisempää on kaiken elävän yhteys. Buddhalaisten tulisikin pyrkiä välttämään elävien olentojen vahingoittamista, ja vaikka kaikki buddhalaiset eivät ole kasvissyöjiä, he kuitenkin tunnustavat väkivallattomuuden ihanteen.
Hindulaisuudessa väkivaltaa eläimiä kohtaan on perinteisesti vältetty ja eläinuhreja ei enää juuri harjoiteta. Lehmä on hindulaisuudessa pyhä eläin, yltäkylläisyyden ja hedelmällisyyden symboli, jota pidetään matriarkaalisena hahmona. Lehmän kunnioitus johtuu luultavasti sen keskeisestä asemasta ihmisten elämässä: Jo varhain lehmä tarjosi maitotuotteita ja lantaa pelloille. Hinduvaltaisissa valtioissa lehmät saavat yleensä kuljeskella vapaina ja lehmän tappaminen on edelleen laitonta suurimmassa osassa Intiaa, vaikka paikoin lehmiä teurastetaankin. Islam ja juutalaisuus korostavat ihmisen vastuuta luonnosta
 
Yksijumalaisissa uskonnoissa kuten juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa luonnon arvo perustuu siihen, että se on jumalan (Jahve, Jumala, Allah) luoma. Ihminen on luomakunnassa jumalan sijaishallitsija, joka on tekemisistään vastuussa hänelle. Ihminen saa käyttää luontoa hyväkseen vain rajallisesti, ja hänen on kunnioitettava sitä jumalan omaisuutena. Erään tulkinnan mukaan juutalaisuuden ja kristinuskon jumala on alun perin tarkoittanut kaikki luodut kasvissyöjiksi. Paratiisissa ei ollut puutetta mistään, joten kenenkään ei tarvinnut tappaa elääkseen. Paratiisista karkotuksen jälkeen eläimiä alettiin tappaa ruoaksi ja uhreiksi jumalalle. Eläinten uhraamista voidaan pitää niiden elämää halventavana, mutta sen taustalla voi olla myös eläinten arvostusta. Ajateltiin, että eläimet kelpasivat uhriksi viattomuutensa ja arvokkuutensa vuoksi, arvoton uhri ei olisi kelvannut jumalalle. Juutalaisuudessa pidetään saastaisina sellaisia eläimiä, joita ei voida luokitella juutalaisten käyttämien eläinkategorioiden mukaan. Juutalaisten mielestä oli luonnollista, että sorkkaeläimet märehtivät. Eläimet, joilla oli vain toinen näistä ominaisuuksista, olivat poikkeuksia säännöstä ja siis saastaisia. Islamiin ajatus joidenkin eläinten saastaisuudesta on kenties tullut juutalaisuuden kautta. Islam kieltää sianlihan syömisen, sillä muslimin tulee pidättäytyä siitä, minkä jumala on määrännyt; muun muassa syömästä ruokaa, joka on valmistettu verestä tai sianlihasta. Islamissa profeetta Muhammedin esimerkki on hyvin tärkeä, ja hän on kuvannut luomakuntaa Allahin perheeksi. Eläimet muodostavat kansoja kuten ihmisetkin, ja eläinten huono kohtelu on loukkaus Allahia kohtaan. Perimätiedon mukaan Muhammed on kehottanut seuraajiaan käyttämään mahdollisimman kivuttomia teurastusmenetelmiä, sillä muslimin on kohdeltava kaikkia luotuja lempeästi.
 
 
Kristinuskon monet tulkinnat
 
Usein kristinuskon opetuksia tulkitaan niin, että Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen ja siksi erityisasemaan. Ihminen voi suunnitelmallisesti käyttää hyväkseen Jumalan luomaa materiaa - myös eläimiä. Reformoidun kirkon oppi-isä Jean Calvin oli jopa sitä mieltä, ettei kristitty voinut puolustaa kasvissyöntiä. Koska Jumala oli antanut eläimet ihmisen ravinnoksi, olisi hänen tahtonsa rikkomista väittää, ettei eläimiä saisikaan syödä. Lukuisat kristilliset ajattelijat ovat tulkinneet sanomaa aivan toisin. Jo 1200-luvun alussa Fransiskus Assisilainen saarnasi linnuille, sillä hän kunnioitti kaikkea Jumalan luomaa. Ihminen, eläimet ja koko luomakunta olivat hänen mukaansa saman Jumalan lapsia. Fransiskuksen kaltaisia, luonnon varjelemista korostavia ajattelijoita on ollut kristinuskon historiassa lukuisia, mutta he ovat jääneet vuosisatojen ajan vähäiselle huomiolle. Brittiläisen modernin eläinoikeusteologin Andrew Linzeyn mukaan kristillinen jumalakuva on täysin yhteensopiva eläinoikeusliikkeen pyrkimysten kanssa. Kristinuskon Jumala on rakastava Luoja, ja Linzeyn mielestä kristillinen ajatus ”Jumala on Rakkaus” ei toteutuisi, jos Jumala ei rakastaisi kaikkia luotujaan. Eläimet ovat ihmistä heikommassa asemassa, joten Jeesuksen esimerkin mukaan niistä tulisi pitää huolta. Vaikka kirkko on historiassaan usein ollut vallankäyttäjien tukija, se on usein myös voimakas länsimaista hyöty- ja talousajattelua vastustava taho. Kun eläinten kohtelu raaistuu yhteiskunnassa, kirkon sisältä on noussut myös mielipiteitä, jotka vaativat rajoja eläinten hyväksikäytölle. Esimerkiksi nykyinen paavi Benedictus XVI on sanonut julkisesti vastustavansa tehomaataloutta.
 
 
Uskonto muokkautuu arkielämän mukaan
 
Uskontojen opit eivät välttämättä tarjoa suoraa vastausta siihen, miten ihmisten tulisi suhtautua eläimiin. Esimerkiksi ajatusta, että ihminen on jumalan kuva luomakunnassa, voidaan tulkita kahdella päinvastaisella tavalla.
 
Voidaan ajatella, että kaikki luotu on olemassa vain ihmisen käyttöä varten, koska hän on jumalan kuva. Päinvastainen tulkinta olisi, että jumalan kuvana ihmisen on rakastettava kaikkea luotua ja huolehdittava siitä. Molempia tulkintoja esiintyy, ja riippuu uskovan muista arvoista, kumman hän omaksuu. Monessa uskonnossa pidetään ihanteena eläinten lempeää kohtelua. Silti kaikki uskovat eivät noudata uskontonsa ihannetta. Riippuu ihmisen muista elämänarvoista, kuinka tärkeänä hän pitää suhdettaan eläimiin.
 
Yhteiskunnan maallistuessa uskonnolliset ajatukset ovat kuitenkin jääneet elämään taustalla. Esimerkiksi eläinten hyväksikäyttöä tehomaataloudessa saatetaan perustella sillä, että ihminen on luomakunnan herra. Ajatus ihmisen erityisasemasta on säilynyt, mutta käsitys, että ihminen on vastuussa teoistaan jumalalle, on hävinnyt. Uskontojen pyhiin kertomuksiin perehtyminen saattaakin osoittaa, että eläinten hyväksikäytön uskonnollinen perustelu nousee tekstien hyvin yksipuolisista tulkinnoista.

 
 
LAURA POUTANEN
 

Kirjoittaja on teologian maisteri
 

Copyright © Animalia ry