Valkoinen vaeltaja

Tuntureiden kevääseen on vielä aikaa. Valkoisesta hangen pinnasta hädin tuskin erottuva naali pysähtyy tuijottamaan satunnaista kulkijaa uteliaana. Kohta eläin kuitenkin vilahtaa takaisin pesäluolastoonsa. Yksinäinen hiihtäjä saa jäädä miettimään, tuliko sittenkin nähtyä pelkkä aave auringon häikäisemällä hangella. Vai oliko se todella tunturien liehuhäntä, äärimmäisen uhanalainen napakettu?

Vasta maaliskuussa alkaa tuntureilla levoton liikehdintä. Valkoturkilla on viimeiset hetket löytää itselleen kumppani, jonka kanssa voisi pariutua. Onnekkaimmat naalit onnistuvat tehtävässään, ja solmivat siten koko lopun ikänsä kestävän suhteen pariinsa. Kumppanin löydyttyä on vielä etsittävä sopiva pesäkolo. Autioilla tuntureilla riittää valinnanvaraa, ja pienen, hiekkaisen kumpareen vielä paksun lumen peitossa oleva kylki saakin alkaa toimia oivana kolona. Pesäluolasto jatkaa tehtäväänsä uusien napakettusukupolvien turvapaikkana: samaa luolastoa saatetaan käyttää sukupolvesta toiseen, jopa satojen vuosien ajan. Vuosien saatossa se laajenee kymmenien neliömetrien suuruiseksi luolaverkostoksi, jossa saattaa olla jopa yli sata kulkuaukkoa maanpinnalle.
  
 
Poikaset syntyvät kesän kynnyksellä
 
Vikinää, tuhinaa, kynsien rapinaa. Naaliuros päivystää tarkkaavaisena pesäaukon suulla. Vajaan kahden kuukauden odotus palkitaan toukokuun lopussa. Emo on pyöräyttänyt maailmaan kolme pientä karvakerää, jotka silmät ummessa hamuavat kohti nisiä. Vielä 1960-luvulla naalipesueeseen kuului jopa toistakymmentä poikasta, mutta viime vuosikymmeninä pentujen määrä on romahtanut vain muutamiin. Uros livahtaa ulos palatakseen taas pian haaskalta haettu lihanpala suussa. Emo tarvitsee nyt runsaasti ruokaa.
 
Juhannuksen jälkeen alkaa hiekkakumpareen kyljessä näkyä uutta elämää. Mustat nenät värisevät ilmassa, kun pennut haistelevat ensimmäistä kertaa elämässään raikasta tunturi-ilmaa pesän ulkopuolella. Matalan tunturiheinikon seassa on turvallista katsella ympärilleen. Varovaiset askeleet vievät yhä kauemmas pesältä. Emot seuraavat tarkkaavaisina jälkeläistensä yhä rohkeampia liikkeitä. Hännät vain vilahtelevat varvikon seassa, kun pennut jahtaavat toisiaan pitkin paljakkaa. Metsästystä harjoitellaan ahkerasti hyppimällä tarkkoja loikkia tuulen heittelemän lehden kimppuun.
 
Pian kuuluu kimeä haukahdus. Pennut säntäävät vatsa maata viistäen kohti turvallista luolaansa. Samassa suuret siivet läiskähtävät ilmassa, kun maakotka koettaa onneaan. Naalien suvun onneksi kotkalle tuli tällä kertaa hukkareissu. Kolme pentua jäävät silmät pyöreinä istumaan luolan hämärään. Hyvä oppitunti tämäkin.
 
 
Ravintoa pitkän talven varalle
 

Lapin kesä alkaa tehdä loppuaan. Muuttolinnut pyrähtelevät levottomina ja alkavat kerääntyä parviksi. Naaliemot kantavat vielä ruokaa poikasilleen, mutta yhä useammin pennut saavat pikkujyrsijöitä myös itse kiinni. Vielä niiden taidot eivät kuitenkaan riitä lintujen pyydystämiseen. Emot näyttävät pennuilleen parhaat haaskat, ja koko pesue kerää vararavintoa kylmää talvea varten. Kesän vaihtuessa syksyyn lähtee myös pentueen uteliain uros matkoihinsa: toinen uros sekä naaraspentu jäävät vielä emojensa hoteisiin. Muualle suunnanneelle nuorukaiselle riittää tyhjiä pesäkoloja, joista valloittaa oma reviiri. Suurempi ongelma tulee olemaan puolison kohtaamisessa: vain erittäin hyvällä tuurilla on jossain naapuritunturissa syntynyt samana kesänä toinen napakettupentue. Yksinäisen urosnaalin kohtaloksi voi jäädä poikamieselämä.
 
Syksy ja porojen teurastusaika saapuu. Poromiehet teurastavat kotitarpeikseen muutaman poron jo tunturissa, ja naaliperhe aterioi poron rippeillä ahnaasti. Emot alkavat tehdä talvivarastoja tunturiin: poron sorkka kiikutetaan suuren kivikasan kylkeen ja peitetään huolella maakuoppaan. Talven niukkaa ravintotilannetta on koetettava parantaa niin paljon kuin pystyy.

Tunturin talven jälkeen koittaa kevät
 
Lumi peittää tunturit. Toinenkin urospoikanen on jo lähtenyt koittamaan itsenäistä elämää. Emot ja naaraspentu vaihtavat reviiriä. Uuden pesän lähistöllä asustaa ahma, jonka jättämät haaskat tarjoavat lisäravintoa valkoturkeille. Talvi on ankara, mutta sen aikana menehtyneiden porojen avulla kaikki kolme selviävät yli lumisten kuukausien. On uuden kevään aika. Vanha tuttu pesäluolasto otetaan taas käyttöön. Talven ruokatilanne on ollut hyvä, ja uusi naalipesue näkee päivänvalon. Edelliskesän naaraspentu jää vielä vanhempiensa avuksi hoitamaan pikkusisaruksia. Sen veljet ovat kadonneet tunturiin – toivottavasti ne kuitenkin löytävät itselleen kaivatun kumppanin. Naalien suvulla ei olisi varaa menettää enää yhtäkään jäsentään.
   
TIESITKÖ…
 
• Naali eli napakettu (Alopex lagopus) on Pohjoisnapaa ympäröivillä puurajan yläpuolisilla tunturialueilla elävä petoeläin. Naali on kettua pienempi koiraeläin. Ruumiin pituus on 55-65 cm, hännän pituus 30-35 cm ja paino on 3-5 kg. Naalin säkäkorkeus on noin 30 cm.
• Naalin turkki on talvisin kokonaan valkoinen ja kesäisin ruskeanharmaa. Tuuhea talvikarvapeite, joka paitsi suojaa naalia, on myös syy naalin tarhaamiseen turkistarhoille.
• Naali rauhoitettiin vuonna 1940, mutta se on siitä huolimatta tällä hetkellä Suomen uhanalaisin nisäkäs.
• Koko kannan kooksi arvioidaan Suomessa noin 10 yksilöä, Ruotsissa noin 60 yksilöä ja Norjassa noin 50 yksilöä.
• Vuosina jolloin pikkujyrsijöitä on vähän, naali joutuu tyytymään esimerkiksi lintuihin, niiden muniin ja poikasiin, sekä marjoihin ja haaskoihin. • Naali elää yksikseen tai pareittain, mutta sen mukana voi olla "auttajia" kuten ketuilla. Lisääntymiskauden alkaessa helmikuussa naalipari perustaa reviirin, joka ylläpidetään poikaskauden ajan ja jonka rajat merkitään hajumerkein.
• Sinikettujen (naalin siniharmaa värimuoto) tarhaus aloitettiin Suomessa vuonna 1924. Suomi tuottaa nykyään 2/3 maailman länsimarkkinoilla myydyistä ketunnahoista. Muita suuria tuottajia ovat Norja, Puola ja Baltian maat.
• Vuonna 2005 sinikettuja tuotettiin Suomessa noin 1,5 miljoonaa. Siitoseläiminä sinikettuja oli 460 000.
• Tarhalla aikuinen sinikettu painaa noin 7-10 kg.
• Tilaa häkissä täyskasvuisella ketulla on 0,8 m ² ja emolla pentujen kanssa 2,0 m². Luonnossa reviiri on useita kilometrejä.
  

 
Copyright © Animalia ry