Kampanjat
Ajankohtaiset kampanjat ja tempaukset:
Säästä possu! (kesä 2010-)
![]() |
Sikojen kasvatukseen liittyy lukuisia eläinten hyvinvointia heikentäviä käytäntöjä ja kasvatusolosuhteita. Säästä possu! on Animalian ja SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton yhteinen kampanja, jossa nostetaan esiin erityisesti neljä siankasvatuksen keskeistä ongelmaa, joihin kaikkiin olisi löydettävissä varsin helposti eläinten hyvinvointia parantavia ratkaisuja: kuivikkeiden ja virikkeiden puuttuminen, tilanahtaus, kääntymisen estävät porsimishäkit ja karjuporsaiden kastraatio.
Kampanjassa tuodaan esiin paitsi sianlihantuotannon suurimmat ongelmat myös se, millaisin ratkaisuin sikojen olosuhteita voitaisiin parantaa. Lisäksi kampanja tarjoaa väyliä vaikuttaa sikojen kohteluun ja sikaystävällisiä vaihtoehtoja kesän grilliherkuiksi.
Animalian turkiskampanja (syksy 2009-)
Animalia tekee syksystä 2009 lähtien pitkäjänteistä turkistenvastaista kampanjaa. Kampanjan keskiössä on poliittinen vaikuttaminen. Animalia pyrkii siihen, että turkistarhaus lakkautettaisiin lainsäädännöllä myös Suomessa.
Tällä hetkellä turkistarhaus on jo lakkautettu tai voimakkaasti rajoitettu 10 Euroopan maassa. Animalia seuraa aktiivisesti kansainvälistä kehitystä. Esimerkiksi Hollannissa päätetään keväällä 2010 minkkitarhauksen kohtalosta. Hollannin parlamentti äänesti jo kesällä 2009 minkkitarhauksen kieltävän lain puolesta.
Animalian turkiskampanjan osia ovat mm.
Turkistarhaton Suomi 2025
Helmikuun 1. päivä vuonna 2010 käynnistyi turkiskampanjan päävaihe: Turkistarhaton Suomi 2025.
![]() |
Kampanjan tavoitteena on saada myös Suomeen luopumissuunnitelma turkistarhauksesta. Kampanja kohdistuu näin ollen erityisesti poliittisiin päättäjiin, mutta asian edistämiseksi tarvitaan kaikkien suomalaisten aktiivisuutta ja aktiivista keskustelua.
Animalian vaatimusta tukevat yli 100 julkisuudessa tunnettua henkilöä, mukana mm. elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki, kirjailija Leena Krohn, tieteis- ja tietokirjailija Risto Isomäki, kuvataiteilija Jani Leinonen ja näyttelijä Pamela Tola. Aki Kaurismäki kertoo "pitävänsä turkistarhausta viimeisenä niittinä ihmisyyden arkussa".
Lue lisää kampanjasta täältä.
Maaseudun Tulvaisuus -tempaus
Osana turkiskampanjaansa Animalia julkaisi 6.11.2009 näköislehden suomalaisesta Maaseudun Tulevaisuus -lehdestä. Lehtikaappaus oli toteutettu ja suunniteltu yhdessä elokuvafestivaali Lens Politican kanssa. Näköislehti "Maaseudun Tulvaisuus" oli kuitenkin päivätty vuodelle 2025 ja sen tarkoituksena oli kertoa Animalian tulevaisuudenvisioista mm. turkiseläinten, lihantuotannon ja koe-eläinten kannalta. Esimerkiksi lehden mukaan turkistarhaus lakkautettiin Suomessa 2025. Lehtitempaus otettiin positiivisesti vastaan ja se sai erittäin laajan mediahuomion. Maaseudun Tulvaisuus -lehteen voi tutustua osoitteessa www.maaseuduntulvaisuus.com.
Turkittomat liikkeet
Kuluttajalla on valta vaikuttaa siihen, minkälaisia tuotteita markkinoilla pidetään. Fur Free Retailer
|
-merkintäjärjestelmän avulla kuluttaja voi helposti valita ostospaikaksi liikkeen, joka noudattaa hänen arvojaan. Fur Free Retailer on kansainvälinen merkintäjärjestelmä, johon sitoutuneet jälleenmyyjät eivät pidä valikoimissaan aitoja turkiksia tai turkissomisteisia tuotteita. Järjestelmä on tullut käyttöön syksyllä 2006.
Fur Free Retailer- eli turkiton vaateliike -merkintä myös tukee turkittomaan politiikkaan sitoutuneita vaateliikkeitä. Eläinsuojelujärjestöt ympäri maailman ovat edistäneet järjestelmän käyttöönottoa. Järjestelmän tukena toimii kansainvälinen eläinsuojelujärjestöjen liitto Fur Free Alliance. Suomessa merkintää edistää Eläinsuojeluliitto Animalia.
Marraskuun 2009 kansainvälisenä turkittomana perjantaina Animalia jakoi turkittomista liikkeistä kertovaa esitettään H&M -vaateliikkeiden luona useilla paikkakunnilla. H&M on eräs suurimmista Turkittomien vaateliikkeiden merkkiin kuuluvista ketjuista. Lisätietoa järjestelmästä ja siihen kuuluvistsa vaateliikkeistä: www.turkittomatliikkeet.fi
Karjulla on asiaa -kampanja (Kesä 2009)
Karjulla on asiaa! on Animalian uusi kesän 2009 kampanja. Kampanja on osa Animalian kesäkiertuetta, jossa Animalia vierailee kesä- ja elokuun aikana yli 20 suomalaisella
![]() |
paikkakunnalla. Hannu Karju on kampanjan maskotti, joka tuo esiin erityisesti tuotantoeläinten heikkoa kohtelua. Karju kannustaa kuitenkin jokaista mukaan toimimaan eläinten puolesta! Lisää voit lukea kampanjasivuilta www.karjullaonasiaa.fi.
Karjulla on asiaa! -kampanjan yhteydessä Animalia on julkaissut myös kaksi uutta esitettä. Toimi eläinten puolesta -esitteessä kerrotaan tapoja, jolla jokainen voi konkreettisesti vaikuttaa eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Lisäksi Animalia on julkaissut kesäksi 2009 uuden Kokeile kasvisruokaa esitteen, jossa on koottuna vinkkejä terveellisen kasvisruokavalion koostamisesta sekä herkullisia kasvisreseptejä!
Liity Hannu Karjun kaveriksi Facebookissa täältä.
Supi Suomalainen -kampanja (Syksy 2008)
Animalian syksyllä 2008 aloittama kampanja ottaa kantaa Suomen supikoiratarhaukseen. Suomi on maailmassa Puolan ja Kiinan ohella ainoa maa, jossa enää tarhataan supikoiria turkiksia varten. EU-komission tieteellinen raportti vuodelta 2001 suosittelee, että supikoiria ei tarhattaisi lainkaan lajin erityisominaisuuksien ja lajin käyttäytymistarpeista kertovan tiedon puutteen vuoksi. Lue lisää kampanjasta: www.supisuomalainen.fi.
Eläinpolitiikka -sivusto (Kevät 2008-)
![]() |
Animalia julkaisi myös keväällä 2008 uuden Eläinpolitiikka -sivuston yhteistyössä SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton kanssa. Sivusto julkaistiin eduskuntavaalien alla ja sen tarkoituksena on seurata, mitä toimia poliitikot tekevät niin Suomessa kuin EU:ssa eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. Sivuilla seurataan myös ajankohtaista eläinasioihin liittyvää EU-politiikkaa. Sivustolle on myös kirjattuna viimeaikaiset suomalaisten kansanedustajien tekemät eläinten hyvinvointiin liittyvät kirjalliset kysymykset. Sivustoon voit tutustua: www.elainpolitiikka.fi
Irti mun munista! -kampanja (Kevät 2008-)
![]() |
Eläinsuojeluliitto Animalia ja SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto aloittavat maaliskuun 2008 puolivälissä uuden Irti mun munista –kampanjan, joka kannustaa kuluttajia
ja kauppiaita luopumaan kokonaan häkkikananmunien käytöstä ja myynnistä. Kampanjan keulakuvina seikkailevat viihdetaiteilija Rakel Liekki ja kiroilevan siilin piirtäjänä tunnetun Milla Paloniemen luoma kanahahmo.
Käy katsomassa kampanjasivut osoitteessa: www.irtimunmunista.fi.
Kampanjan taustalla on vuonna 2012 voimaan astuva EU-direktiivi, joka kieltää kanojen kasvatuksen perinteisissä häkkikanaloissa. Juuri tällä hetkellä tuottajat ovat tekemässä ratkaisujansa siitä, mihin tuotantomuotoon he siirtävät kanalansa lakimuutoksen jälkeen. Vuodesta 2012 lähtien kanoja saa pitää varustelluissa eli ns. virikehäkeissä tai lattiakasvatuksessa.
Virikehäkeissä kanoilla on käytössä munintapesä, pieni orsi ja osan päivästä pehkualue, mutta ongelmana säilyy edelleen tilanahtaus: tilaa on noin 600 cm2 kanaa kohden eli vain hieman enemmän kuin perinteisissä häkeissä. Animalia ja SEY pitävätkin virikehäkkejä liian pienenä edistysaskeleena kanojen hyvinvoinnille ja kannustavat siksi kuluttajia luopumaan kokonaan häkkimunien käytöstä. Parempia vaihtoehtoja ovat luomu- ja lattiakananmunat. Munat on myös helppo korvata kasviperäisillä vaihtoehdoilla.
Kampanjaan kuuluvaa esitettä sekä kananmunien tuotantotavoista muistuttavaa käyntikorttia voi tilata veloituksetta Animaliasta ja SEY:stä. Myös kananmunattomista resepteistä koostettu vihkonen on tilattavissa ilmaiseksi Animaliasta. Tilaukset: animalia [at] animalia.fi
Liity kampanjan Facebook-ryhmään täällä!
Aikaisempiin kampanjoihin voit tutustua täältä.






