Toimintakertomus 2007
1. Johdanto
Vuonna 2007 Animalian toiminta keskittyi pääasiallisesti kahteen päätoimintakohteeseemme: koe-eläimiin ja tuotantoeläimiin. Toimintaa oli myös turkiseläinten ja viihteessä käytettävien eläinten puolesta.
Eduskuntavaalit työllistivät Animaliaa. Uuteen hallitusohjelmaan saatiin eläinsuojeluun liittyen mukaan tavoite, jossa hallitus sitoutuu minimoimaan ja korvaamaan muilla menetelmin koe-eläinten käyttöä suomessa.
Kesällä Animalia jalkautui ensimmäistä kertaa järjestettävällä kesäkiertueella yli 20 paikkakunnalle ympäri Suomen. Kiertueen teemana oli EU:ssa uudistettavana oleva koe-eläindirektiivi ja eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien edistäminen.
Syksyn aikana Animalian kampanjointi keskittyi erityisesti tuotantoeläimiin: viestinämme oli sekä eläinten hyvinvoinnin parantaminen tuotannossa, että eläinkunnantuotteiden kulutuksen vähentäminen.
Animalia osallistui koko vuoden ajan aktiivisesti eläinsuojelu- ja eläinoikeuskeskustluun ja antoi useita kannanottoja ja lausuntoja ajankohtaisista asioista.
2. Hallitus ja työryhmät
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 22.3.2007.
Eläinsuojeluliitto Animalian hallitus kokoontui vuonna 2007 kahdeksan kertaa.
Vuonna 2007 Animalian hallitukseen kuuluivat:
1. Katja Helle-Kainulainen, FM, biologi, vararehtori, liiton puheenjohtaja
2. Minna Maarttola, DI, projektipäällikkö
3. Tiina Pakarinen, ELL
4. Joonia Streng, asianajaja, OTL
5. Taru Uotila, suunnittelija, MMM
6. Elina Valkama, valtiot.yo
7. Markus Vinnari, tutkija, DI, KTM, liiton varapuheenjohtaja
8. Tanja Hietamies, FM
9. Tuomas Naakka, FM
10. Sami Säynevirta, järjestötyöntekijä
11. Laura Uotila, maa- ja metsätaloustieteiden yo
Laura Uotila erosi hallituksesta syksyllä 2007.
Hallituksen sihteereinä kokouksissa toimivat järjestön tiedottaja Eeva Suhonen sekä toiminnan-johtaja Kati Pulli.
Yhdistyksen toimintaa kehittivät työryhmät, jotka koostuivat työntekijöistä ja hallituksen jäse-nistä sekä vapaaehtoisista. Vuonna 2007 toiminnassa oli kampanja-, myynti-, lehti-, varainhan-kinta-, alueosasto- ja visioryhmät. Visioryhmä jatkoi järjestön eettisen perustan pohdiskelua ja jäsentämistä.
3. Työntekijät
Vuonna 2007 Eläinsuojeluliitto Animaliassa työskentelivät seuraavat työntekijät:
Kati Pulli, toiminnanjohtaja
Tarja Balding, talouspäällikkö
Raisa Heinämäki, projektikoordinaattori 9.11.2007 asti
Eeva Suhonen, tiedottaja
Laura Uotila, toiminnanjohtajan avustaja 1.9.2007 alkaen
Saara Kupsala, projektityöntekijä 12.6.07 alkaen
Eveliina Lundqvist, nuorisohankevastaava, työsuhde liittyi Animalian ja Luonto-liiton nuorisohankkeen toteuttamiseen.
Lisäksi toimistolla työskenteli siviilipalvelusmies sekä useita työharjoittelijoita erimittaisissa jaksoissa.
4. Jäsenistö ja alueosastot
Jäseniä vuoden 2007 lopussa oli 5818, joista aktiivijäseniä 1392, kuukausittain jäsenmaksua maksavia 902, nuorisojäseniä 169 ja ainaisjäseniä 141. Loput 3214 olivat tukijäseniä.
Virallista paikallistoimintaa vuonna 2007 oli 17 paikkakunnalla. Lisäksi toiminnassa oli 4 toi-mintaryhmää.
Alueosastotapaamisia järjestettiin kaksi, Kangasalla ja Helsingissä. Lisäksi Animalian toimin-nanjohtaja ja projektityöntekijä kävivät vierailemassa osassa alueosastoista. Animalia tuotti va-paaehtoisille tietopaketin toiminnan tueksi ja projektityöntekijä kävi kouluttamassa alueosastoja alueosastojen tarpeiden mukaan.
5. Talous
Vuoden 2007 ylijäämä on 74 424,76€
6. Toiminta
6.1 Koe-eläimet
EU:ssa valmisteltiin uutta koe-eläindirektiiviä ja Animalia työskenteli sekä tiedottaakseen direk-tiiviuudistuksesta ja nykyisen lainsäädännön epäkohdista suomalaisille että sen puolesta, että tu-leva lainsäädäntö olisi mahdollisimman eläinsuojelumyönteinen.
Animalia osallistui kansainväliseen kampanjaan sen puolesta, että kädellisillä tehtävät eläinkokeet kiellettäisi EU-alueella. Kampanjaan liittyen Animalia lobbasi suomalaisia euroedustajia, joista yli 70 % allekirjoitti kirjallisen kannanoton kädelliskokeista luopumiseksi. Kansainvälisen yhteistyön ansiosta myös valtaosa muista europarlamentaarikoista antoi äänensä asian puolesta. Komissio ei julkaissut lakiesitystä vielä vuoden 2007 aikana.
Keväällä 2007 Animalia kiinnitti huomiota Helsingin yliopiston suunnitelmaan keskittää ja lisätä koe-eläintoimintaansa. Animalia keräsi ja luovutti adressin koe-eläinten käytön vähentämi-seksi Helsingin yliopiston johdolle. Animalia piti asiaa esillä myös mediassa ja toimi sen puo-lesta, että koe-eläinkeskuksen johtoon valittavalta henkilöltä vaadittaisi asiantuntemusta eläin-kokeille vaihtoehtoisista menetelmistä ja koe-eläinten hyvinvoinnista.
Animalia kiersi kesäkiertueella Suomen paikkakuntia koe-eläinteemalla ja asia näkyi hyvin eri alueiden paikallismediassa. Kiertueella kerättiin nimiä adressiin kansallisen vaihtoehtokeskuk-sen perustamiseksi Suomeen koordinoimaan ja kehittämään eläinkokeille vaihtoehtoisia menetelmiä kansallisella tasolla. Adressi luovutettiin maa- ja metsätalousministerille syksyllä. Ani-malia lobbasi asian puolesta myös eduskunnassa ja oli yhteydessä eri kansanedustajiin sekä va-liokuntiin.
Animalian edustaja valittiin Fincopan (Suomen kansallinen vaihtoehtomenetelmien yhteistyö-foorumi) hallitukseen.
Lisäksi Animalia osallistui aktiivisesti kansainvälisen ECEAE-kattojärjestön toimintaan ja yllä-piti Suomessa kansainvälistä eläinkokeettoman kosmetiikan listaa. Toimimme sen puolesta, että Malesia kieltäisi villiapinoiden pyydystämisen myytäväksi ulkomaille koe-eläinkäyttöön. Male-sia kielsi apinoiden viennin.
6.2. Turkiseläimet
Animalia osallistui aktiivisesti Fur Free Alliance -verkoston toimintaan ja koordinoi Design Against Fur -kilpailun Suomessa. Tämä julistekilpailu järjestetään maailmanlaajuisesti ja se on tarkoitettu graafisen alan opiskelijoille. Vuoden 2007 kilpailussa suomalainen opiskelija voitti. Kilpailu järjestettiin ensi kertaa myös Kiinassa.
Edistimme aktiivisesti suomalaisten vaateliikkeiden liittymistä kansainvälisen turkittomien liik-keiden listaan. Vuoden lopulla listaan kuului 26 Suomessa vaatteita myyvää yritystä.
Teimme kansainvälistä yhteistyötä turkistarhauksen lopettamiseksi eri maissa lainsäädännöllä. Animalian edustaja toimi Fur Free Alliance -verkoston turkistarhaustyöryhmän puheenjohtajana.
Syksyllä järjestimme turkistarhausta kritisoivan läpi vuorokauden kestäneen häkkitempauksen Kiasman edessä Helsingissä.
Lobbasimme kissa- ja koiraturkisten tuontikiellon puolesta. EU päätti kieltää kissa- ja koiratur-kisten tuonnin alueelleen. Toimimme myös kanadalaisten hyljetuotteiden tuontikiellon puolesta.
6.3. Maatalouden eläimet / kasvissyönti
Animalian syksyn 2007 pääkampanja kulki nimellä Arvokas valinta ja sen tarkoituksena oli an-taa tietoa ja kannustaa ihmisiä korvaamaan eläinkunnantuotteita kasviperäisillä tuotteilla. Kam-panja tiedotti lisäksi tuotantoeläinten hyvinvoinnista ja eläintuotannon ympäristövaikutuksista.
Animalia jatkoi työtä mahdollisimman eläinsuojelullisen broileridirektiivin puolesta. Broileridi-rektiivi hyväksyttiin EU:ssa kesällä 2007. Se ei kuitenkaan sisältänyt merkittäviä parannuksia Suomen nykyiseen broilerituotantotapaan.
Vuoden 2007 lopulla tuotantoeläinten hyvinvointi oli merkittävästi esillä mediassa ja yleisessä keskustelussa Oikeutta Eläimille – yhdistyksen julkituomien kuvamateriaalien johdosta. Anima-lia osallistui aktiivisesti keskusteluun ja lobbasi poliitikkoja tiukentamaan eläinsuojelulainsää-däntöä ja valvontaa sekä rangaistuksia. Oikeusministeriö ryhtyi selvittämään mahdollisuuksia eläinsuojelurikosten rangaistusasteikon tiukentamiseksi.
Teimme eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun ristiriidoista emakoiden pidolle annetusta lainsäädännöstä. Kritisoimme Finfoodin tiedotuskampanjaa siipikarjanlihantuotannosta. Satu Hassi teki Finfoodin kampanjasta kirjallisen kysymyksen EU-komissiolle, joka rahoittaa kam-panjan toteutusta.
Aloitimme SEY:n kanssa yhteistyön sen puolesta, että suomalaiset vähittäiskaupat ja keskus-liikkeet omaksuisivat eläinten hyvinvoinnin osaksi yhteiskuntavastuustrategioitaan. Keskeinen osa työtä on osallistua kansainväliseen kampanjaan, jonka tavoitteena on häkkikananmunien myynnin lopettaminen.
Tiedotimme erilaisista ajankohtaisista tuotantoeläinten hyvinvointiin liittyvistä asioista sekä an-noimme lausunnon asetusluonnoksesta tuotantoeläinten hyvinvoinnin tuesta. Järjestimme eläin-tuotantokriittisen sarjakuvakilpailun.
6.4. Jäsenhankinta
Animalia toteutti kesäkuukausien aikana ns. face-to-face jäsenhankintaa. Tänä vuonna kampan-ja toteutettiin Helsingissä ja Turussa. Face-to-face jäsenhankkijoiksi palkattiin yhteensä 7 hen-kilöä. Lisäksi jäsenhankintaan panostettiin Animalian kesäkiertueella.
6.5. Kansainvälinen toiminta
Jatkoimme aktiivista kansainvälistä toimintaa kattojärjestöjemme Eurogroup for Animals ja Eu-ropean Coalition to End Animal Experiments – järjestöissä sekä Fur Free Alliance ja European Coalition for Farm Animals – verkostoissa.
Järjestimme syksyllä kansainvälisen leirin ja joulukuussa koulutustilaisuuden Suomenlahden alueen eläinten hyvinvoinnin edistämisestä kiinnostuneille nuorille opetusministeriön rahoituk-sella ja kehitimme kontaktejamme Venäjän ja Baltian alueen järjestöihin.
Osallistuimme kampanjaan villilintujen tuontikiellon puolesta EU-alueelle lemmikkitarkoituk-siin. Kampanja saavutti tavoitteensa ja villilintujen tuonti kiellettiin.
6.6. Muu toiminta
Eduskuntavaalit
Toteutimme eläinsuojeluaiheisen vaalipaneelin ja vaalikyselyn sekä lobbasimme eläinsuojeluai-heiden mukaan saamiseksi hallitusohjelmaan. Hallitus kirjasi eläinsuojeluaiheiseksi tavoitteek-seen koe-eläinten käytön minimoimisen ja vaihtoehtojen etsimisen.
Eläimet viihteessä – kampanja
Animalian opiskelijaryhmä toteutti vuoden aikana Eläimet viihteessä – kampanjan.
Sen tarkoituksena oli herättää keskustelua eläinten kohtelusta viihteen eri muodoissa. Kampan-jassa haluttiin avata ihmisten ja etenkin nuorison silmät siihen, miten julmasti ja eläinten tar-peista piittaamatta elämiä voidaan kohdella ihmisille tarkoitetussa viihteessä.
Kampanja avasi nettisivut (www.theinvisibles.eu), kokosi ympäri Suomen kiertävän valokuva-näyttelyn, teki esitteet ”Eläimet viihteessä” sekä lapsille suunnatun ”Päivä eläintarhassa”, vetosi korttikampanjalla komissaari Olli Rehniin eläinsuojelulain tason kohottamiseksi EU:ssa, lähetti mielipidekirjoituksia useisiin lehtiin ja järjesti syksyllä mediahuomiotakin saaneen tapahtuman Helsingin keskustassa. Aiheen tiimoilta tehtiin yhteistyötä myös erityisesti Baltian maiden eläinsuojelujärjestöjen kanssa tarjoamalla valmista materiaalia heidän käyttöönsä.
Tapahtumat
Animalia osallistui muun muassa Sosiaalifoorumiin, Maailma Kylässä – festivaaleille, Ilosaari Rockiin, Puntala Rockiin ja Faces – festivaaleille. Animalia järjesti myös eläinsuojelutukikonsertin.
Eläinten viikko
Eläinten viikon aiheenamme oli tuotantoeläinten kohtelu. Toimme asiaa esiin mediassa ja kannustimme ihmisiä vaikuttamaan vähentämällä eläinkunnantuotteiden kulutusta ja valitsemalla paremmin tavoin tuotettuja vaihtoehtoja. Osallistuimme Eläinten päivän tapahtumaan Helsingin Rautatieasemalla.
Pro ja anti Animalia
Myönsimme vuoden 2007 Pro-Animalia palkinnon eläinlääkäri Saana Kaukolle esimerkillisestä toiminnasta tarkastuseläinlääkärinä ja Anti-Animalian Finfoodin Sulka Hattuun Siipikarjalle -tiedotuskampanjalle.
Leiri
Animalian kesäleiri järjestettiin elokuussa Kangasalla. Viikonlopun kestävälle leirille osallistui Animalian jäseniä eri puolilta Suomea sekä Venäjältä ja Baltianmaista. Leirin ohjelman paino-piste oli lisätä osallistujien tietoa sekä keskustelu- ja vaikutusvalmiuksia eläinten hyvinvointiin liittyvistä aiheista.
7. Nuorisotyöprojekti
Animalia jatkoi yhteistyötä Luonto-Liiton kanssa yhteisen nuorisotyöhankkeen puitteissa: Eläinten oikeudet ja ympäristönsuojelu – vaikuttamisen välineitä nuorille.
Hanke sai rahoitusta opetusministeriöltä. Hanke liittyi OPM:n nuorisoyksikön toimintapolitiikassa nuorten aktiivisen kansalaistoiminnan tulosalueelle. Hankeen tavoitteena oli tukea nuorten pohdintaa luonnonvarojen ja eläinten hyötykäytön suhteista ympäröivään yhteiskuntaan.
Hankkeen puitteissa käytiin keskustelemassa eläinten oikeuksista 67 koululla 21 eri paikkakunnalla. Lisäksi käytiin kahdella rippi- ja prometheusleirillä ja jatkettiin toiminnassa olevaa nuori-soryhmää. Lisäksi osallistuttiin ympäristötoimintapäivät – miljö aktions dagarna –tapahtumaan.
Hankkeen puitteissa käytiin vierailulla turkistarhalla Pohjanmaalla, MTT:n sikalassa Hyvinkääl-lä ja Mäntsälän koulutilan navetassa. Hanke tuotti lisää opetusmateriaalia ryhmien kouluvierailijoiden käyttöön. Materiaalia voivat käyttää myös opettajat ja oppilaat sekä muut ympäristö- ja eläinoikeuskysymyksistä kiinnostuneet tahot. Puhtaampi pallo ilman muuta -julkaisu (48s.) sisältää tietoa eläin- ja ympäristökysymyksistä, kuten tuotantoeläimistä ja turkistarhauksesta. Oppaassa on myös ympäristö- ja eläinoikeusfilosofisia pohdintatehtäviä ja vinkkejä siihen, mitä voi tehdä eläinten ja ympäristön hyväksi.
Hankkeen nettisivuille tuotettiin lisää materiaalia.
8. Tiedotus
Tiedotimme aktiivisesti tapahtumistamme ja kommentoimme ajankohtaisia asioita. Lähetimme 38 tiedotetta vuoden aikana laajalle jakelulistalle. Animalia-jäsenlehti ilmestyi neljä kertaa vuoden 2007 aikana. Aktiivijäsenet saivat jäsenlehden lisäksi neljä aktiivikirjettä lehtien ilmestymisen välillä. Uudistimme tiedotusmateriaalejamme. Uusia esitteitä painettiin eläinoikeuksista, eläinten viihdekäytöstä, apinakokeista, kasvissyönnistä ja eläinystävällisestä kuluttamisesta. Lisäksi nuorisohankkeen yhteydessä tuotettiin tietovihkonen eläintuotannon ympäristövaikutuk-sista ja tuotantoeläinten hyvinvoinnista.
Julkaisimme päivitetyn version Peter Singerin Oikeutta eläimille -kirjasta sekä tuotimme eläintuotantokriittisen sarjakuvakirjan.
Osallistuimme monipuolisesti ajankohtaisohjelmiin niin televisiossa kuin radiossa ja toimimme asiantuntijalähteenä medialle. Kirjoitimme aktiivisesti mielipidekirjoituksia sanomalehtiin.
9. Lopuksi
Eläinsuojeluliitto Animalian hallitus on tyytyväinen vuoden 2007 toimintaan ja saavutettuihin tuloksiin.
