Toimintakertomus 2009
Eläinsuojeluliitto Animalia ry –
Djurskyddsförbundet Animalia rf
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009
1. Johdanto
Vuonna 2009 Animalian pääkampanjat liittyivät tuotantoeläinten kohteluun ja turkistuotantoon. Kampanjoissa korostuivat voimakkaasti nimenomaan ihmisten omat toimintamahdollisuudet näissä kysymyksissä. Lisäksi kampanjoimme vuonna 2009 aktiivisesti koe-eläinten puolesta etenkin EU:n uuteen koe-eläindirektiiviin liittyen. Myös eurovaaleihin liittyvä vaikuttamistyömme kohdistui voimakkaasti juuri koe-eläindirektiiviin.
Kesällä Animalia jalkautui jälleen kesäkiertueelle, joka kattoi 16 paikkakuntaa ympäri Suomen. Kesäkampanjan teema oli ”Karjulla on asiaa” ja sen yhteydessä julkaistiin uusi ”Toimi eläinten puolesta” -esite sekä ”Kokeile kasvisruokaa” -esite, jossa on koottuna vinkkejä terveellisen kasvisruokavalion koostamisesta ja kesäisiä kasvisreseptejä. Lisäksi julkaistiin www.karjullaonasiaa.fi –kampanjasivut.
Syksyn aikana Animalian kampanjointi keskittyi erityisesti turkiseläimiin. Turkiskampanjassa julkaistiin uusi vetoomuskortin sisältävä esite turkittomuuden suosimisesta ja Fur Free Retailer –merkistä. Loppuvuodesta julkaisimme suurta mediahuomiota keränneen Maaseudun Tulvaisuus -näköislehden, joka nosti esiin Animalian visioita eläinystävällisemmästä Suomesta, vuodelle 2025 päivättynä.
Animalia osallistui koko vuoden ajan aktiivisesti eläinsuojelu- ja eläinoikeuskeskusteluun ja antoi useita kannanottoja ja lausuntoja ajankohtaisista asioista.
2. Hallitus ja työryhmät
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 25.3.2009.
Eläinsuojeluliitto Animalian hallitus kokoontui vuonna 2009 10 kertaa.
Vuonna 2009 Animalian hallitukseen kuuluivat:
1. Tuomas Naakka, FM, järjestön puheenjohtaja
2. Sami Säynevirta, järjestötyöntekijä, järjestön varapuheenjohtaja
3. Katja Helle-Kainulainen, FM, biologi, vararehtori
4. Minna Maarttola, DI, projektipäällikkö
5. Elina Valkama, opettaja, valtiot. kand.
6. Tanja Hietamies, FM
7. Micaela Morero, opettaja, FM
8. Kanerva Pelli, ympäristösuunnittelija, valtiot. yo
9. Hanna Bärlund, valtiot. kand.
10. Saara Kupsala, MA, VTM, nuorempi tutkija
11. Sari Ung-Lanki, YTM, apurahatutkija
Hallituksen sihteerinä kokouksissa toimi järjestön tiedottaja Eeva Suhonen.
Yhdistyksen toimintaa kehittivät työryhmät, jotka koostuivat työntekijöistä ja hallituksen jäsenistä sekä vapaaehtoisista. Vuonna 2009 toiminnassa oli kampanja-, myynti-, lehti-, viestintästrategia-, varainhankinta-, alueosasto-, henkilöstö-, talous- ja visioryhmät sekä tilapäisenä työryhmänä metsästystyöryhmä.
3. Työntekijät
Vuonna 2009 Eläinsuojeluliitto Animaliassa työskentelivät seuraavat työntekijät:
Kati Pulli, toiminnanjohtaja (-elokuu 2009)
Salla Tuomivaara, toiminnanjohtaja (elokuu 2009-)
Tarja Balding, talouspäällikkö
Eeva Suhonen, tiedottaja
Laura Uotila, toiminnanjohtajan avustaja
Aura Yliselä, varainhankinta- ja vapaaehtoiskoordinaattori
Veera Ryynänen, kesätyöntekijä
Lisäksi toimistolla työskenteli useita työharjoittelijoita erimittaisissa jaksoissa.
4. Jäsenistö ja alueosastot
Jäseniä vuoden 2009 lopussa oli 5987, joista aktiivijäseniä 1464, kuukausittain jäsenmaksua maksavia 1111, nuorisojäseniä 229 ja ainaisjäseniä 137. Loput 3046 olivat tukijäseniä.
Virallista paikallistoimintaa vuonna 2009 oli 20 paikkakunnalla. Lisäksi toiminnassa oli 1 toimintaryhmä (Karhuryhmä).
Alueosastotapaamisia järjestettiin kaksi, Helsingissä ja Espoossa.
5. Talous
Vuoden 2009 ylijäämä on 225182,18e.
6. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen
6.1 Koe-eläimet
EU:ssa valmisteltiin vuoden 2009 ajan uutta koe-eläindirektiiviä. Animalia tiedotti direktiiviuudistuksesta ja nykyisen lainsäädännön epäkohdista suomalaisille sekä työskenteli sen puolesta, että tuleva direktiivi olisi mahdollisimman eläinsuojelumyönteinen. Tiedotus- ja vaikuttamistyötä tehtiin tiiviissä yhteistyössä Eurogroup for Animals ja ECEAE -järjestöjen kanssa sekä Suomessa SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton sekä Juliana von Wendtin säätiön kanssa. Esimerkiksi 24.4., kansainvälisenä koe-eläinten päivänä, Animalia keräsi ihmisiltä allekirjoituksia europarlamentaarikoille lähetettäviin vetoomuskortteihin tiukemman koe-eläinlainsäädännön puolesta.
Animalian edustajat jatkoivat Fincopan (Suomen kansallinen vaihtoehtomenetelmien yhteistyöfoorumi) hallituksessa ja KYTÖn (Koe-eläintoiminnan yhteistyöryhmä) jäsenenä. Animalia edisti näitä kanavia pitkin koe-eläinten käytön vähentämistä ja koe-eläinten parempaa kohtelua sekä parempaa yhteiskunnallista tietoisuutta koe-eläinten käytöstä ja vaihtoehtomenetelmistä
Animalian pitkäaikainen tavoite Kansallisen vaihtoehtomenetelmäkeskuksen perustamisesta Suomeen toteutui, kun keskus avattiin Tampereella 20.2.2009. Maaliskuussa puolestaan astui voimaan EU:n laajuinen kosmetiikan eläinkoekielto. Animalia on tehnyt koko olemassaolonsa ajan työtä kosmetiikan eläinkoekiellon aikaansaamiseksi.
Animalia osallistui aktiivisesti kansainvälisen European Coalition to End Animal Experiments -kattojärjestön toimintaan ja ylläpiti Suomessa kansainvälistä eläinkokeettoman kosmetiikan listaa. Vuonna 2009 listalle hyväksyttiin mukaan yksi uusi suomalainen yritys, Valanni Cosmetics.
6.2. Turkiseläimet
Animalia osallistui aktiivisesti maailmanlaajuisen Fur Free Alliance verkoston toimintaan ja koordinoi Design Against Fur -kilpailua Suomessa. Tämä juliste ja animaatiokilpailu järjestetään maailmanlaajuisesti ja se on tarkoitettu graafisen alan opiskelijoille.
Toukokuussa Animaliankin aktiivisesti kampanjoima hyljetuotteiden tuonti- ja myyntikielto sai EU-parlamentin kannatuksen.
Edistimme suomalaisten vaateliikkeiden liittymistä kansainvälisen turkittomien liikkeiden listaan. Vuoden lopulla listaan kuului 53 Suomessa vaatteita myyvää yritystä. Marraskuussa turkittomana perjantaina järjestimme useilla paikkakunnilla turkittomien liikkeiden merkistä informoivan turkisten vastaisen tapahtuman yhteistyössä H&M –vaateketjun kanssa.
6.3. Maatalouden eläimet / kasvissyönti
Animalia julkisti joulukuussa adressin ”Eläimille elämisen arvoiset olot - Eläimet eivät saa kärsiä ruoantuotannossa”. Vetoomusta alettiin kerätä joulukuussa ”Eläinten joulurauhan julistus” –tapahtuman yhteydessä ja se keräsi vuodenvaihteeseen mennessä noin 2000 allekirjoitusta. Adressissa vaaditaan valtiovallalta ja elintarvikeketjun eri toimijoilta perusteellisia muutoksia tuotantoeläinten oloihin ja kohteluun. Lisäksi allekirjoittaneet sitoutuvat suosimaan eläinystävällisesti tuotettuja elintarvikkeita sekä välttämään tuotteita, joiden tuotantoon liittyy tuotantoeläinten kärsimystä. Vetoomusta tukevat Animalian ohella Fauna ry, Helsingin eläinsuojeluyhdistys ry, SEY - Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto ry sekä Vegaaniliitto ry.
Maaliskuussa 2009 kansainvälinen Handle with care –kampanja luovutti EU-komissiolle vetoomuksen pitkien eläinkuljetusten lakkauttamiseksi. Vetoomuksen allekirjoitti yli 150 000 ihmistä 21 maasta. Handle with Care –kampanja oli WSPA:n (World Society for the Protection of Animals) koordinoima kampanja, jossa Animalia oli aktiivisesti mukana: keräten nimiä vetoomukseen ja tiedottaen kampanjasta.
Animalia tuki vuonna 2009 erilaisten kasvisruoan kulutusta edistävien yhteistyöprojektien toteuttamista. Näitä projekteja olivat esimerkiksi useilla paikkakunnilla toteutetut Kasviskekkerit-tapahtumat. Tapahtumissa vieraili yhteensä noin 1000 henkilöä. Tuotantoeläinten kohtelu oli vahvasti esillä myös Animalian ”Karjulla on asiaa” –kesäkiertueella.
Animalia toimii yhteistyössä muiden eläin- ja ympäristöjärjestöjen kanssa vuonna 2008 perustetussa Hyvän ruoan verkostossa, jonka tarkoituksena on edistää eläinkunnantuotteiden kulutuksen vähentämistä ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin vuoksi.
Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara nimitettiin jäseneksi perustettuun Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukuntaan, joka ehti kokoontua vuoden aikana yhden kerran.
6.4. Kansainvälinen toiminta
Vuonna 2009 jatkoimme aktiivista kansainvälistä toimintaa kattojärjestössämme ”Eurogroup for Animals” sekä European Coalition to End Animal Experiments ja Fur Free Alliance -verkostoissa. Osallistuimme kaikkien kolmen järjestön kahteen vuosittaiseen kampanjakokoukseen ja lisäksi Eurogroup for Animalsin vuosikokoukseen. Jokaiseen kokoukseen osallistui yksi Animalian edustaja.
6.5. Muu vaikuttamistoiminta
Yritysten yhteiskuntavastuu ja eläinten hyvinvointi
Animalia tapasi S-ryhmän edustajia ja keskusteli S-ryhmän mahdollisuuksista huomioida eläinten hyvinvointi mm. eläinperäisten elintarvikkeiden, eläinkokeettomien kosmetiikka- ja puhdistusaineiden, turkisten, untuvien jne. osalta. S-ryhmä oli hyvin vastaanottavainen tiedoille, ja yhteistyötä jatketaan tulevaisuudessa. Yhteistyö hoidetaan yhdessä SEY:n kanssa. Myös muita kauppaketjuja lähestyttiin aiheesta.
Eläinpolitiikka-sivut ja eurovaalit
Keväällä 2009 Animalia ja SEY julkaisivat Eläinpolitiikka-verkkosivut, joille kerättiin tietoa kansanedustajien ja europarlamentin suomalaisjäsenten toiminnasta eläinsuojelun edistämisessä, sekä julkaistiin eläinsuojeluaiheisen eurovaalikyselyn tulokset. Tapasimme vaaleihin liittyen myös useiden puolueiden vaalipäälliköitä ja puolueiden puheenjohtajia. Puolueista Vihreät, Vasemmistoliitto, Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue sekä Suomen Kristillisdemokraatit nostivat eläinsuojelun vaaliohjelmiinsa.
Eläinpolitiikka-sivujen julkaisun yhteydessä järjestettiin symbolinen neuvoa-antava kansanäänestys Euroopan edistyksellisimmän eläinsuojelulainsäädännön saamiseksi Suomeen. Samassa yhteydessä käynnistettiin vetoomus, jossa vaaditaan, että Suomen eläinsuojelua koskevaa lainsäädäntöä on uudistettava siten, että laki noudattaa kaikilta osiltaan vähintään parhaita jo ulkomailla käytössä olevia säädöksiä. Adressissa annetaan esimerkkejä ulkomaisista, Suomen lakia tiukemmista eläinsuojelumääräyksistä tai käytännöistä. Adressi oli kerännyt vuoden lopussa noin 5000 allekirjoittajaa. Adressista vastaavat Animalian ohella SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ja Helsingin Eläinsuojeluyhdistys.
Pro ja anti Animalia
Myönsimme vuoden 2009 Pro Animalia palkinnon Suomen eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Sanna Hellströmille julkisesta kannanotosta turkistarhauksen lakkauttamiseksi Suomessa. Anti Animalia myönnettiin maa ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle ministerin tehtävässä osoitetusta ylenkatseesta eläinsuojelukysymyksiä kohtaan. Palkinnot julkistettiin Eläinten viikolla lokakuun alussa.
7. Tapahtumat
Animalia osallistui vuoden aikana muun muassa seuraaviin tapahtumiin: Helsingin Sosiaalifoorumi, Tampereen Sosiaalifoorumi ja Mahdollisuuksien tori, Maailma kylässä -festivaali, Jyväskylä Summer Jazz, Provinssirock, Ilosaarirock, Kotkan Meripäivät, Faces Etnofestivaalit, Helsingin Taiteiden Yö, Ympäristötoimintapäivät, Lemmikkimessut, ELMA maatalousmessut, Eettiset Joulumarkkinat, Voittaja 2009-koiranäyttely ja Pohjoismaiden Voittaja 2009-näyttely. Lisäksi Animalia kutsuttiin pitämään pöytää Morrisseyn Suomen konsertteihin. Animalia oli infopöydällään mukana eläinten oikeuksien puolustajana tunnetun artistin molemmissa konserteissa, Tampereella ja Helsingissä.
Animalia ja sen alueosastot ja toimintaryhmät järjestivät vuoden aikana myös lukuisia omia tapahtumia, mm. match show –koiratapahtumia, kasvisruokakursseja, Turkiton perjantai- ja Possut pipareina –tempauksia, hyväntekeväisyyskävelyitä, filosofiailtoja ja kirpputorimyyjäisiä.
Eläinasiafoorumi
Animalia järjesti yhteistyössä muiden eläinoikeus- ja eläinsuojelujärjestöjen kanssa jo toista kertaa valtakunnallisen Eläinasiafoorumin. Foorumissa esiteltiin järjestöjen toimintaa yleisölle ja keskusteltiin ja koulutettiin vapaaehtoisia eläinten hyvinvointia ja oikeuksia edistävään toimintaan.
Leiri
Animalian kesäleiri järjestettiin elokuussa Espoossa. Kolmipäiväiselle leirille osallistui Animalian jäseniä ja muita nuoria eri puolilta Suomea. Leirin ohjelman painopiste oli lisätä osallistujien tietoa sekä keskustelu- ja vaikutusvalmiuksia eläinten hyvinvointiin liittyvistä aiheista.
8. Alueosastotoiminta ja toimintaryhmät
8.1. Helsinki, Animalian opiskelijaryhmä
Helsingissä Animalian vapaaehtoistoiminta keskittyy voimakkaasti Animalian opiskelijaryhmän ympärille. Opiskelijaryhmän vuoden suurimpia tapahtumia olivat Eläinasiafoorumi, Pure Seitan Vol 2 –tukikonsertti ja Kasviskekkkerit. Opiskelijaryhmä osallistui aktiivisesti myös muihin Eläinsuojeluliitto Animalian tapahtumiin ja tempauksiin. Ryhmä tiedotti toiminnastaan muun muassa sähköpostilistalla, omilla kotisivuillaan, Eläinsuojeluliitto Animalian kotisivuilla, ryhmän wiki-sivustolla ja Facebook-ryhmässä.
Animalian opiskelijaryhmä kokoontui vuoden aikana virallisiin kokouksiin suunnittelemaan toimintaa 14 kertaa. Ryhmä kokoontui noin kaksi kertaa kuussa lukuun ottamatta kesä-elokuuta, jolloin ryhmä piti kesätaukoa. Kesän aikana ryhmäläiset kuitenkin osallistuivat Animalian toimintaan muun muassa pitämällä infopöytää Animalian kesäkiertueella ja Taiteiden yössä. Ryhmä esitteli toimintaansa myös HYY:n avajaiskarnevaaleilla ja Uusien illoissa syyskuussa.
Virallisten kokousten lisäksi ryhmä kokoontui myös ruokailtoihin. Illat järjestettiin kukin oman teemansa ympärille, kuten aasialainen ruoka ja meksikolainen ruoka. Lokakuussa tehtiin myös suomalaisia perinneruokia kasvisversioina. Kokkausiltojen satoa hyödynnettiin Animalia-lehden ruokapalstan toteutuksessa.
Opiskelijaryhmä vastasi Animalian osallistumisesta Suomen Sosiaalifoorumiin 25.–26.4. Animalia piti yhdessä Suomen luonnonsuojeluliiton ja Vegaaniliiton kanssa työryhmän ruokavalion ilmastovaikutuksista. Opiskelijaryhmä järjesti vuoden aikana myös filosofiailtoja erilaisista eläinsuojeluun liittyvistä teemoista, esimerkiksi filosofian tohtori, eläineetikko Elisa Aaltolan puhetilaisuuden Vanhalla ylioppilastalolla.
Opiskelijaryhmä jatkoi myös vuonna 2007 käynnistettyyn eläinviihdekampanjaan liittyvän valokuvanäyttelyn kierrättämistä. Näyttely oli huhtikuun ajan esillä Espoon Tapiolan ja Viherlaakson kirjastoissa ja toukokuun ajan lainassa Vaasassa.
Opiskelijaryhmä käynnisti vuoden 2009 aikana myös vaatetus- ja tekstiilialan oppilaitoksille suunnatun turkismateriaalin käyttöä koskevan kyselyn sekä kartoituksen hanhen- ja ankanmaksan käytöstä pääkaupunkiseudun ravintoloista. Molemmat projektit tiedottavat alan toimijoille kyseisten raaka-aineiden tuottamiseen liittyvistä eettisistä ongelmista.
8.2. Kotka
Kotkan paikallisryhmä kokoontui vuonna 2009 noin kerran kuukaudessa. Ryhmä järjesti maaliskuussa kasviskekkerit, joiden teemana oli ekoveganismi. Tapahtuma pääsi esille Kymen Sanomien ruokapalstalla. Ryhmä piti lisäksi infopöytää Karhulan lukion Kestävän kehityksen messuilla, Kotkan seudun eläinsuojeluyhdistyksen kissanäyttelyssä ja avointen ovien tapahtumassa Löytöeläintalo Nooan Arkissa sekä Kotkan Meripäivillä. Lokakuussa ryhmä järjesti kasviskekkerit, teemalla itämainen ilta.
8.3. Kouvola
Animalian Kouvolan paikallisryhmän kokoukset olivat noin kerran kuukaudessa. Ryhmä järjesti Kasviskekkerit 3.10. yhteistyössä OE:n, Faunan, Vegaaniliiton, Ashtanga Yoga Kouvolan, Kymenlaakson luomutuottajien yhdistys Kuhilaan, Pohjois-Kymen Luonnon ja Luonnonsuojelupiirin kanssa. Lisäksi paikallisryhmä osallistui Kouvolan Mahdollisuuksien toriin ja useisiin muihin paikallisiin tapahtumiin kuten Lähiruokamessuille Elimäellä. Etenkin ryhmän kasvisruoka-aiheiset tapahtumat saivat huomiota tiedotusvälineissä.
8.4. Kuopio
Kuopion alueosasto kokoontui vuoden 2009 ajan noin kerran kuukaudessa. Ryhmä on näkynyt vuoden aikana pääosin kaupungin torikuvassa infopöytää pitäen. Lisäksi ryhmä osallistui esimerkiksi Mahdollisuuksien Toriin, Kuopion Joulumarkkinoille sekä Kuopion Nuorisovaltuuston musiikkitapahtumaan eläinsuojeluaiheisella infopöydällä.
8.5. Lahti
Lahden alueosasto on osallistunut vuoden aikana erilaisiin Lahden seudun tapahtumiin, kuten Kansainväliseen koiranäyttelyyn Lahden messukeskuksessa, Mahdollisuuksien toriin, Tonttila-lähiötapahtumaan, Lukiolaisten järjestötoriin Lahden Seurahuoneella, ”Älä vihaa vihannesta” –päivään Nuorisotalo Profiilissa ja Kätevä&Tekevä -messuille Lahden messukeskuksessa
Lisäksi ryhmä osallistui FurFree Friday -tempaukseen, jossa tietoa turkittomista liikkeistä jaettiin Lahden H&M-myymälän luona.
8.5. Oulu
Vuonna 2009 Oulun alueosaston toiminta oli aktiivista ja toimintaan saatiin mukaan useita uusia ihmisiä. Toiminta painottui tempausten järjestämiseen ja esitepöydän pitoon. Kokoukset pidettiin pääsääntöisesti kerran kuussa. Oulun ryhmä levitti tietoa eläinsuojelusta ja yhdistyksen toiminnasta vierailemalla eläinnäyttelyissä, kouluilla ja tapahtumissa sekä pitämällä infopöytää Oulun keskustassa. Lokakuussa Maailman kasvisruokapäivänä ryhmä jakoi esitteitä ja vegaanisia maistiaisia paikallisessa ruokakaupassa.
Ryhmä teki myös aktiivisesti yhteistyötä Oulun Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen kanssa ja oli mukana Oulun seudun Luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämässä "Löydä luonnollinen harrastus" –tapahtumassa. Oulun Animalian ja Oulun Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen yhteiseltä toimistolta myytiin Animalian myyntituotteita ja lainattiin eläinsuojeluaiheisia kirjoja sekä jaettiin lehtiä, esitteitä ja tiedotteita.
8.6. Rovaniemi
Rovaniemellä aktiivinen Animalian toiminta käynnistyi vuonna 2009. Rovaniemen Animalia on mm. pitänyt infopöytää Rovaniemen Lordi-aukiolla, jakaen eläinsuojelu- ja Animalia-tiedon ohella vegaanisia maistiaisia.
8.7. Muu paikallistoiminta
Edellä mainittujen kaupunkien ohella Animalian alueosastot toimivat vuonna 2009 Raumalla, Turussa, Porissa ja Jyväskylässä. Yhteyshenkilö Animalialla oli näiden kaupunkien ohella Imatralla, Iisalmessa, Joensuussa, Kajaanissa, Keravalla, Nummi-Pusulassa, Vaasassa ja Vihdissä.
8.8. Karhuryhmä
Karhuryhmällä oli vuoden aikana toimintaa ympäri Suomen. Infopöytiä pidettiin mm. Kouvolan, Lahden, Tampereen ja Espoon Mahdollisuuksien toreilla sekä muissa kyseisissä kaupungeissa järjestetyissä tapahtumissa. Karjaalla Karhuryhmä oli mukana
Faces-festareilla. Oulussa järjestettiin Match-show karhujen hyväksi ja lisäksi ryhmä oli edustettuna Naisten
messuilla. Jyväskylässä Keski-Suomen ympäristökeskus ja Karhuryhmä järjestivät karhutapahtuman metsän keskellä. Tapahtumassa oli mm. karhuaiheinen luontopolku. Helsingissä ryhmä oli mukana Maailma kylässä-festareilla, Surokin kissanäyttelyssä, Lemmikkimessuilla sekä Eettisillä joulumarkkinoilla Vanhalla ylioppilastalolla.
Karhuryhmän asia oli näkyvästi esillä myös YLE:n A-talk-ohjelmassa. Animalian lahjoitustilin kautta AAF:n (Animals Asia Foundation) karhutyölle on lähetetty yli 30 000 euroa. Tämän lisäksi Karhuryhmä on tilittänyt AAF:lle noin 9000 euroa
tuotemyynnistä. Ryhmän kummikarhu Mafi menehtyi vuoden aikana ja tilalle tuli uusi kummikarhu Irwin Junior AAF:n kautta.
9. Nuorisoprojekti
Animalia jatkoi vuonna 2009 Eläinten oikeudet ja ympäristönsuojelu –teemaisia kouluvierailuja omalla rahoituksella. Kouluvierailijoille järjestettiin kaksi kouluvierailukoulutusta, toinen huhtikuussa Kouvolassa ja toinen syyskuussa Helsingissä. Kouluvierailutoiminta oli aktiivista esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja Oulussa.
10. Tiedotus
Animalia tiedotti vuonna 2009 aktiivisesti tapahtumistaan ja kommentoi sekä kotimaisia että ulkomaisia ajankohtaisia eläinsuojeluteemoja. Lähetimme 35 tiedotetta vuoden aikana laajalle jakelulistalle. Animalia-lehti ilmestyi neljä kertaa vuoden 2009 aikana. Aktiivijäsenet saivat jäsenlehden lisäksi neljä aktiivikirjettä lehden ilmestymisten välillä. Animalian uutiskirje lähetettiin vuoden aikana 10 kertaa. Uusia esitteitä painettiin eläinten puolesta toimimisen tavoista, turkittomien vaateliikkeiden merkistä sekä kasvissyönnistä.
Vuoden aikana toteutettiin Animalian internet-sivujen uusiminen ja uudistuneet sivut avattiin joulukuussa 2009. Uudistus piti sisällään sekä ulkoasun että sisällön täydellisen päivityksen. Perustimme sosiaaliseen mediaan (Facebook) oman fanisivuston, joka oli vuoden loppuun mennessä kerännyt noin 1500 fania.
Osallistuimme monipuolisesti ajankohtaisohjelmiin niin televisiossa kuin radiossa ja toimimme asiantuntijalähteenä medialle. Toiminnastamme ja toimijoistamme julkaistiin artikkeleita ja uutisia sekä sanoma- että aikakauslehdissä. Kirjoitimme myös aktiivisesti mielipidekirjoituksia sanomalehtiin. Lisäksi Animalian edustajia on käynyt vierailuilla erilaisissa oppilaitoksissa ja tapahtumissa kertomassa yleisesti eläinsuojelusta ja Animalian toiminnasta tai tarvittaessa tietystä Animalian toimintakentän erityisalueesta.
11. Lopuksi
Eläinsuojeluliitto Animalian hallitus on tyytyväinen vuoden 2009 toimintaan ja saavutettuihin tuloksiin.
