Toimintakertomus 2010

1. Johdanto

Vuonna 2010 Animalia käynnisti kaksi uutta kampanjaa: Turkistarhaton Suomi 2025 ja Säästä possu!. Turkistarhaton Suomi 2025 lähti käyntiin helmikuussa ja käynnistyksen yhteydessä kampanjan tavoitetta asettui tukemaan yli 100 tunnettua suomalaista eri aloilta. Kampanjan lanseeraukseen liittyi Helsingin Sanomien internet-sivuilla toteutettu mainoskampanja, kampanjasivut sekä Design Against Fur – julistetaidenäyttely. Keräsimme sekä katutapahtumissa että internet-sivujen kautta vetoomuskortteja, joissa kansanedustajiin vedottiin turkistarhauksen kieltämiseksi. Seuraavana syksynä eduskuntavaalien lähestyessä Turkistarhaton Suomi 2025 siirtyi uudelleen toiminnan keskiöön. Loppuvuodesta kävimme luovuttamassa laajan tietopaketin turkistarhauksesta eduskuntaryhmien edustajille ja esittämässä vaatimuksen turkistarhauksen lopettamista valmistelevan työryhmän perustamisesta.

 

Animalian perinteisen kesäkiertueen aluksi lanseerattiin Säästä possu! –kampanja yhdessä SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton kanssa. Animalia kesäkiertue keskittyi vuonna 2010 harvemmille paikkakunnille kuin edellisenä vuonna, mutta kesäkiertueeseen yhdistettiin tänä kesänä ruokamaistatus (kasvismakkarat), kiertueblogi sekä nettikysely kesäkiertueeseen ja Animalian toimintaan liittyen. Lisäksi tuotettiin uusi sikoja käsittelevä esite. Sikakampanja jatkui syksyllä eläinten viikkoon keskittyen. Syksyllä julkaistiin osana kampanjaa kouluille suunnattua sikatietomateriaalia ja sikatieto.fi –nettisivut, joihin on koottu laajasti paras saatavilla oleva tieto sikojen hyvinvoinnista.

 

Animalia osallistui koko vuoden ajan aktiivisesti eläinsuojelu- ja eläinoikeuskeskusteluun ja antoi useita kannanottoja ja lausuntoja ajankohtaisista asioista. Toimiston työntekijämäärä lisääntyi ja tuotettiin paljon uutta tiedotusmateriaalia. Järjestön rooli eurooppalaisessa eläinsuojelutyössä vahvistui, kun järjestön toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara valittiin kesäkuussa EU:n eläinsuojelujärjestöjen kattojärjestön Eurogroup for Animalsin hallitukseen (executive committee).

 

2. Hallitus ja työryhmät

 

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 29.3.2010.
Vuoden 2010 vuosikokouksesta alkaen Animalian hallitukseen kuuluivat:
1. Tuomas Naakka, FM, järjestön puheenjohtaja
2. Sami Säynevirta, MTI, järjestöpäällikkö, järjestön varapuheenjohtaja
3. Katja Helle-Kainulainen, FM, biologi, vararehtori
4. Minna Hjort, FM, kääntäjä
5. Viljami Kankaanpää, opiskelija, luonnontieteiden ylioppilas
6. Tanja Hietamies, FM
7. Micaela Morero, opettaja, FM
8. Kanerva Pelli, ympäristösuunnittelija, valtiot. yo
9. Hanna Bärlund, valtiot. kand.
10. Saara Kupsala, MA, VTM, nuorempi tutkija
11. Sari Ung-Lanki, YTM, apurahatutkija

 

Eläinsuojeluliitto Animalian hallitus kokoontui vuonna 2010 kahdeksan kertaa (21.1., 9.3., 22.4., 3.6., 21.8., 28.9., 27.10., 25.11.). Hallituksen sihteerinä kokouksissa toimi järjestön tiedottaja Eeva Suhonen ja hänen äitiyslomansa aikana järjestön eläinsuojeluasiantuntija Laura Uotila.

 

Yhdistyksen toimintaa kehittivät ja suunnittelivat työryhmät, jotka koostuivat työntekijöistä ja hallituksen jäsenistä sekä vapaaehtoisista. Vuonna 2010 toiminnassa olivat kampanja-, myyntituote-, lehti-, viestintästrategia-, varainhankinta-, alueosasto-, henkilöstö-, talous- ja visiotyöryhmät sekä tilapäisenä työryhmänä juhlavuositoimikunta.

 

3. Työntekijät

 

Vuonna 2010 Eläinsuojeluliitto Animaliassa työskentelivät seuraavat työntekijät:
Salla Tuomivaara, toiminnanjohtaja
Tarja Balding, talouspäällikkö
Laura Uotila, eläinsuojeluasiantuntija
Eeva Suhonen, tiedottaja (äitiyslomalla 5.3.2010 alkaen)
Tanja Eskola, tiedottajan äitiysloman sijainen (22.2.2010 alkaen)
Aura Yliselä, varainhankinta- ja vapaaehtoiskoordinaattori (17.8.2010 asti)
Tiia Aarnipuu, juhlavuoden julkaisun kirjoittaja (1.8.2010-31.12.2010)
Jenni Pasanen, juhlavuoden projektikoordinaattori (9.9.2010 alkaen)
Jenni Pekkala, varainhankkija (1.10.2010 alkaen)
Kati Pulli, kampanja- ja koulutuspäällikkö (15.10.2010 alkaen)
Vera Liinasaari, graafikko (työharjoittelussa kevään 2010, työsuhteessa työllistämisrahalla 8-12/2010)

Lisäksi toimistolla työskenteli useita työharjoittelijoita ja työssäoppijoita erimittaisissa jaksoissa.

 

4. Jäsenistö ja alueosastot

 

Jäseniä vuoden 2010 lopussa oli 6392, joista aktiivijäseniä 1500, kuukausittain jäsenmaksua maksavia 1156, nuorisojäseniä 169 kpl, joista 23 nuorisoaktiivijäseniä, ainaisjäseniä 98 ja yhteisöjäseniä 7. Loput 3462 olivat tukijäseniä.

 

Animalialla oli vuonna 2010 virallista paikallistoimintaa 20 paikkakunnalla (Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kerava, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti, Nummi-Pusula, Oulu, Pori, Pääkaupunkiseutu, Raahe, Rauma, Rovaniemi, Savonlinna, Tampere, Turku, Vaasa, Vihti). Lisäksi toiminnassa oli 2 toimintaryhmää (Karhuryhmä ja Animalia International).

 

Alueosastotapaamisia järjestettiin kaksi, Kuopiossa ja Espoossa.

 

5. Talous

 

Animalian talous kehittyi oletusten mukaisesti. Hallitus seurasi säännöllisesti budjetin toteutumista ja ryhtyi sen perusteella tarvittaessa toimenpiteisiin. Kasvua oli sekä myyntitoiminnan tuotoissa että jäsenmaksuissa. Tavallisissa lahjoituksissa jäätiin hieman edellisestä vuodesta, mutta tulosta paransi muutama huomattava testamenttilahjoitus. Myös sijoitustoiminta tuotti tänä vuonna hyvin. Kulupuolella on huomioitava vuoden 2010 aikana suoritettu tietokone- ja puhelinjärjestelmäuudistus, josta aiheutui merkittävästi kuluja. Kun etenkin loppuvuodesta toimintaa tuli lisää, nousivat myös tietyt muut kulut jonkin verran ja alkuperäistä budjettia jouduttiin tarkistamaan. Hallitus katsoi kuitenkin, että se oli välttämätöntä asioiden etenemisen ja toiminnan jatkumisen kannalta.

 

Vuoden päättyessä Animalian talous oli vakaalla ja turvallisella pohjalla. Vuoden 2010 ylijäämä on 107 586,66 €.

 

5.1 Jäsen- ja varainhankinta

 

Vuonna 2010 Animalia kehitti aktiivisesti uusia varainhankinnan muotoja ja myyntituotevalikoimaansa. Joulun ja ystävänpäivän oheen rakensimme erityisiä tuote- ja lahjoituspaketteja. Jouluksi valmistui myös Animalian ensimmäinen sähköinen joulukortti.
Tuotteita myytiin sekä verkkokauppamme ja lehtemme kautta että erilaisissa tapahtumissa, joihin Animalia infopöydällään osallistui. Näissä tapahtumissa pyrittiin myös harjoittamaan aktiivista jäsenhankintaa. Animalia suunnitteli face-to-face –jäsenhankintaa, muttei tässä vaiheessa käynnistänyt toimintaa eurooppalaisen pankkijärjestelmän tulevien muutosten tähden. Animalialla oli käytössä myös puhelinlahjoitusmahdollisuus pankkisiirtolahjoitusten ohella. Järjestö sai vuoden aikana myös muutamia testamenttilahjoituksia.

 

Mainostimme toimintaamme ja/tai tuotteitamme Helsingin Sanomien internet-sivuilla, Facebookissa ja Google-hakusanamainontana normaalin printtimainonnan lisäksi. Lokakuun alussa työntekijäjoukko vahvistui päätoimisella varainhankkijalla, joka lähti suunnittelemaan esimerkiksi yritysyhteistyön kehittämistä, mihin myös juhlavuoden lähestyminen tarjosi hyvän mahdollisuuden.

 

6. Päätoimintakohteet


6.1 Koe-eläimet

EU:ssa valmisteltiin yhä vuonna 2010 uutta koe-eläindirektiiviä ja Animalia oli mukana kotimaisessa ja kansainvälisessä vaikuttamistyössä eläinsuojelullisten aspektien vahvistumiseksi direktiivissä. Direktiivi hyväksyttiin Euroopan parlamentissa 8.9.2010. Direktiivi oli lopullisessa muodossaan pettymys eläinsuojelujärjestöille ja Animalia toi tiedotuksessaan esiin erityisen kielteisenä asiana sen, että uusi direktiivi rajoittaa jäsenmaiden oikeutta parempaan eläinsuojeluun. Myös direktiivin epäonnistuminen kädellisten suojelussa oli suuri takaisku, samoin kuin löysät velvoitteet vaihtoehtoisten menetelmien käyttöön.

 

Sekä direktiivitiedotuksen että kansainvälisen koe-eläinten päivän tiedotuksen yhteydessä Animalia muistutti, että Suomi on sitoutunut vähentämään koe-eläinten määrää. Syyskuussa Animalia oli mukana järjestämässä yhdysvaltalaisen erityisesti hiirten käyttäytymiseen ja koe-eläinhiirten virikkeistämiseen erikoistuneen eläinten käyttäytymisen tutkijan Lynette Hartin luentoa Helsingissä.
Tiedotus- ja vaikuttamistyötä tehtiin tiiviissä yhteistyössä Eurogroup for Animals ja ECEAE -järjestöjen kanssa sekä Suomessa SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton sekä Juliana von Wendtin säätiön kanssa. Animalian edustajat jatkoivat Fincopan (Suomen kansallinen vaihtoehtomenetelmien yhteistyöfoorumi) hallituksessa ja KYTÖn (Koe-eläintoiminnan yhteistyöryhmä) jäsenenä. Animalia edisti näitä kanavia pitkin koe-eläinten käytön vähentämistä ja koe-eläinten parempaa kohtelua sekä parempaa yhteiskunnallista tietoisuutta koe-eläinten käytöstä ja vaihtoehtomenetelmistä.

 

6.2. Turkiseläimet
Helmikuun alussa Animalia käynnisti uuden turkistarhauskampanjan: Turkistarhaton Suomi 2025. Turkistarhaton Suomi 2025 -kampanja vaatii, että Suomessa on laadittava suunnitelma tarhauksen lopettamisesta ja sen aikataulusta siten, että viimeistään vuonna 2025 Suomi on kokonaan turkistarhoista vapaa maa. Käynnistyksen yhteydessä julkaistiin yli 100 tunnetun suomalaisen eri aloja edustavien henkilöiden joukko, jotka olivat asettuneet tukemaan kampanjan tavoitetta.
Kampanjan lanseeraukseen liittyi Helsingin Sanomien internet-sivuilla toteutettu mainoskampanja, uudet kampanjasivut sekä Lasipalatsin Akkuna-galleriassa helmikuun alussa toteutettu Design Against Fur -taidenäyttely. Näyttelyn julisteita oli mahdollista ostaa ja julisteista myös teetettiin sarja postikortteja. Osana Turkistarhaton Suomi 2025 -kampanjaa Animalia keräsi sekä katutapahtumissa että internet-sivujen kautta vetoomusviestejä, joissa kansanedustajiin vedottiin turkistarhauksen kieltämiseksi. Viestejä lähetettiin vuoden aikana yli 2000. Katutapahtumissa ja näyttelyavajaisissa oli mukana myös kampanjan julkisuudesta tuttuja tukijoita.

 

Syksyllä eduskuntavaalien lähestyessä Turkistarhaton Suomi 2025 –kampanja vieraili eduskunnassa luovuttamassa laajan tietopaketin turkistarhauksesta eduskuntaryhmien edustajille ja esittämässä heille vaatimuksen turkistarhauksen lopettamista valmistelevan työryhmän perustamisesta.

 

Vuoden aikana muut eläinsuojeluryhmät julkistivat salaa kuvattua materiaalia turkistarhoilta sekä Suomesta, Norjasta että Ruotsista. Animalia otti näiden tapausten yhteydessä julkisuudessa kantaa sen puolesta, että turkistarhauksesta luopumista aletaan valmistella myös Suomessa, sillä kuvat toivat järjestelmällisesti esiin, etteivät olot minkään turkistarhausta harjoittavan maan tarhoilla ole sellaiset, että niitä voitaisiin pitää eläinsuojelullisesti hyväksyttävinä.

 

Syyskuussa julkisuuteen tuli tieto Suomen pääministerin läheisistä kytköksistä turkisalaan. Animalia otti kantaa asiaan ja luovutti eläinten viikolla Anti Animalia –palkinnon pääministeri Mari Kiviniemelle. Valtioneuvoston jäsenenä ja pääministerinä Kiviniemellä on merkittävä rooli turkistarhauksen tulevaisuuteen ja esimerkiksi tarhaajille myönnettäviin tukiin liittyvissä päätöksissä. Animalia otti kantaa, että tällaisessa asemassa toimivan henkilön kytkösten kiistanalaiseen elinkeinoon on oltava julkisesti tiedossa.

 

Animalia osallistui jälleen aktiivisesti maailmanlaajuisen Fur Free Alliance -verkoston toimintaan ja koordinoi Design Against Fur -kilpailua Suomessa. Tämä juliste- ja animaatiokilpailu järjestetään maailmanlaajuisesti ja se on tarkoitettu graafisen alan opiskelijoille. Tänä vuonna kilpailu sai huomiota myös ympäri Suomea kiertäneen ja kampanja-aloituksena toimineen juliste- ja animaationäyttelyn ansiosta.

 

Animalia edistimme suomalaisten vaateliikkeiden liittymistä kansainväliseen turkittomien vaateliikkeiden listaan. Vuoden lopulla listaan kuului 59 Suomessa vaatteita myyvää yritystä. Merkittävä edistysaskel oli suomalaisen vaateketju Seppälän sitoutuminen turkittomuuteen. Asiasta tiedotettiin yhdessä Seppälän kanssa lokakuun lopussa.

 

Animalia tiedotti vuoden aikana myös tutkimustuloksista, jotka paljastivat turkisvaatteiden korkeat myrkyllisten kemikaalien pitoisuudet sekä Oslon muotiviikkojen edistyksellisestä päätöksestä kieltää turkikset tapahtumastaan. Lisäksi Animalia tuotti uuden Turkistarhaton Suomi 2025 –aiheisen esitteen ja uudisti kokonaan perusesitteen turkistarhauksesta.

 

6.3. Maatalouden eläimet / kasvissyönti
Animalian perinteisen kesäkiertueen aluksi lanseerattiin kesäkuun alussa Säästä possu! –kampanja yhdessä SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton kanssa. Animalia kesäkiertue keskittyi vuonna 2010 harvemmille paikkakunnille kuin edellisenä vuonna, mutta kesäkiertueeseen yhdistettiin tänä kesänä ruokamaistatus (kasvismakkarat), kiertueblogi, Säästä possu! -sivusto sekä nettikysely kesäkiertueeseen ja Animalian toimintaan liittyen. Lisäksi tuotettiin uusi sikoja käsittelevä esite.
Sikakampanja jatkui syksyllä eläinten viikkoon keskittyen. Syksyllä julkaistiin osana kampanjaa kouluille suunnattua sikatietomateriaalia ja sikatieto.fi –internet-sivut, joihin on koottu laajasti paras saatavilla oleva tieto sikojen hyvinvoinnista. Kampanja herätti keskustelua ja oli erittäin suosittu. Koulut tilasivat eläinten viikon materiaaleja historiallisen paljon. Lisäksi sikakysymyksistä puhutti vuoden mittaan erityisesti karjuporsaiden kirurginen kastraatio, johon myös kampanjassa vaadittiin muutosta.

 

Animalia keräsi edelleen adresseja ”Eläimille elämisen arvoiset olot - Eläimet eivät saa kärsiä ruoantuotannossa” (yhteistyössä: Fauna ry, Helsingin eläinsuojeluyhdistys ry, SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto ry sekä Vegaaniliitto ry) sekä ”Suomeen saatava maailman edistynein eläinsuojelulaki” (yhteistyössä: Helsingin eläinsuojeluyhdistys ry ja SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto ry). Lisäksi Säästä Possu! –kampanjan yhteydessä kerättiin nimiä ”saparoihin”, joilla vaaditaan sikojen olosuhteiden parantamista.

 

Animalia tuki jälleen vuonna 2010 erilaisten kasvisruoan kulutusta edistävien yhteistyöprojektien toteuttamista. Näitä projekteja olivat esimerkiksi useilla paikkakunnilla toteutetut Kasviskekkerit-tapahtumat.

 

Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara toimi Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnassa, joka kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Lisäksi toiminnanjohtaja osallistui lähes kaikkiin eläinten hyvinvointituen uudistamista käsitteleviin kokouksiin.

 

7. Muu yhteiskunnallinen vaikuttamistyö

7.1 Kansainvälinen toiminta
Vuonna 2010 jatkoimme aktiivista kansainvälistä toimintaa kattojärjestössämme Eurogroup for Animals. Eurogroup-työ muuttui vielä tiiviimmäksi toiminnanjohtaja Salla Tuomivaaran tultua valituksi Eurogroup for Animalsin hallitukseen (executive committee) kesäkuussa Brysselissä järjestetyssä järjestön vuosikokouksessa. Tuomivaaraa esittivät hallitukseen ruotsalainen Djurens Rätt –järjestö yhdessä Animalian kanssa ja SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto ry puolsi esitystä. Tämän myötä toiminnanjohtaja osallistuu neljään Eurogroupin hallituksen kokoukseen vuodessa Brysselissä ja järjestön kahteen vuosittaiseen kampanjakokoukseen osallistuu toinen Animalian työntekijä.
Eurogroupin lisäksi Animalia osallistui myös kahden muun kansainvälisen kattojärjestönsä kahteen vuosittaiseen kokoukseen: European Coalition to End Animal Experiments:n (ECEAE) ja Fur Free Alliancen (FFA). ECEAE keskittyi toiminnassaan koe-eläindirektiivi –kampanjointiin, jota Animalia pyrki tukemaan mahdollisuuksiensa mukaan. FFA:ssa turkistarhauksen vastainen työ aktivoitui pikkuhiljaa vuoden 2010 aikana.

 

7.2 Yritysten yhteiskuntavastuu ja eläinten hyvinvointi

Animalia oli yhteydessä pitkin vuotta useisiin eri yrityksiin liittyen niiden tuotepolitiikkaan ja eläinten hyvinvoinnin näkymiseen yhteiskuntavastuussa. Kaksi merkittävää päätöstä tapahtuikin vuoden aikana: Stockmann siirtyi vuoden 2010 alussa myymään ainoastaan lattia- ja luomukanaloiden munia. Vaateketju Seppälä sitoutui virallisesti turkittomuuteen syksyllä 2010 ja liittyi turkittomien vaateliikkeiden listalle.

 

7.3 Eläinpolitiikka-sivut

Yhdessä SEY:n kanssa jatkettiin Eläinpolitiikka-internetsivujen ylläpitoa. Sivuille päivitettiin jatkuvasti mm. kansanedustajien sekä suomalaisten europarlamentaarikkojen tekemät eläinsuojeluun liittyvät aloitteet ja kysymykset, ajankohtaisia eläinsuojelu-uutisia sekä molempien järjestöjen tiedotteet.

 

7.4 Pro ja Anti Animalia

Myönsimme vuoden 2010 Pro Animalia -palkinnon oikeusministeri Tuija Braxille. Anti Animalia myönnettiin pääministeri Mari Kiviniemelle. Palkintojen valinnalla pyrittiin korostamaan sitä, että samassa hallituksessa ja hallituksenohjelman sitominakin ministerit voivat toimia joko hyvin eläinsuojelumyönteisesti ja eläinten asemaa määrätietoisesti parantaen tai eläinsuojelukielteisesti.
Palkinnot luovutettiin kansainvälisenä eläinten päivänä 4.10. Vanhalla ylioppilastalolla järjestetyn keskustelutilaisuuden yhteydessä, mutta Kiviniemi oli estynyt saapumasta paikalle ulkomaanmatkan vuoksi. Oikeusministeri Brax sen sijaan oli paikalla ja piti lyhyen puheenvuoron.

 

7.5 Lausunnot

Animalia antoi vuonna 2010 seuraavat viisi lausuntoa lainsäädäntöhankkeista:
- Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnasta
- Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eläinsuojelulain muuttamisesta
- Lausunto oikeusministeriön luonnos laiksi eläintenpitokieltorekisteristä
- Lausunto maa- ja metsätalousministeriön luonnoksesta hallituksen esitykseksi eläinlääkärin ammatinharjoittamisesta annetun lain muuttamisesta
- Lausunto maa- ja metsätalousministeriön asetuksesta tuettavaa rakentamista koskevista paloteknisistä vaatimuksista

 

8. Tiedotus

 

Animalia tiedotti vuonna 2010 aktiivisesti tapahtumistaan ja kommentoi sekä kotimaisia että ulkomaisia ajankohtaisia eläinsuojeluteemoja. Lähetimme 36 tiedotetta vuoden aikana laajalle jakelulistalle. Jakelulista päivitettiin median osalta kokonaan kesällä 2010. Animalia-lehti ilmestyi neljä kertaa vuoden 2010 aikana. Aktiivijäsenet saivat jäsenlehden lisäksi neljä aktiivikirjettä lehden ilmestymisten välillä.

 

Uusia esitteitä tuotettiin vuonna 2010 Turkistarhaton Suomi 2025 –kampanjasta ja yhdessä SEY:n kanssa kolme erilaista sikakampanjaan liittyvää esitettä. Kesäksi julkaistiin uusi kasvisgrillaus-aiheinen reseptiesite ja perusesitesarjan esitteet turkistarhauksesta ja tuotantoeläimistä uudistettiin kokonaan uuden ulkoasuformaatin mukaisiksi. Myös lemmikkiesite uudistettiin kokonaan. Syksyn ensimmäisen Animalia-lehden yhteyteen tuotettiin Manimalia-esite, joka käsittelee eläinten oikeuksia, ilmastonmuutosta ja kulutusta. Manimaliaa otettiin myös ylimääräinen 5000 kappaleen painos.

 

Vuonna 2010 Animalian esitteitä alettiin levittää myös opettajille ja oppilaitoksille suunnatun Subjectaid-palvelun kautta ja esitteet olivat jatkuvasti palvelun suosituimman materiaalin joukossa.
Laajensimme toimintaamme Facebookissa luomalla Animalia-perusfanisivustomme lisäksi myös sivustot Eläinkokeeton kosmetiikka, Turkistarhaton Suomi 2025 ja Säästä possu!. Perusfanisivustomme oli vuoden loppuun mennessä kerännyt yli 5000 fania, Eläinkokeeton kosmetiikka noin 5000 fania, Turkistarhaton Suomi 2025 noin 13000 fania ja Säästä possu! reilut 1000 fania. Lisäksi toiminnanjohtaja Tuomivaara välitti Twitter-palvelun kautta uutisia Animalian toiminnasta. Internet-sivustoamme on jatkuvasti päivitetty ja se muodostaa tärkeän eläinsuojelullisen tiedon resurssin erilaisille tahoille, kuten medialle.

 

Osallistuimme monipuolisesti ajankohtaisohjelmiin niin televisiossa kuin radiossa ja toimimme asiantuntijalähteenä medialle. Toiminnastamme ja toimijoistamme julkaistiin artikkeleita ja uutisia sekä sanoma- että aikakauslehdissä. Kirjoitimme myös aktiivisesti mielipidekirjoituksia sanomalehtiin. Lisäksi Animalian edustajia on käynyt vierailuilla erilaisissa oppilaitoksissa ja tapahtumissa kertomassa yleisesti eläinsuojelusta ja Animalian toiminnasta sekä tarvittaessa tietystä Animalian toimintakentän erityisalueesta.

 

Animalia lähetti vuonna 2010 seuraavat 36 tiedotetta:
- Turkisvaatteissa todettiin runsaasti myrkyllisiä kemikaaleja – lastentakissa korkeimmat myrkkypitoisuudet 17.12.2010
- Euroopan sianlihantuottajat hyväksyivät tänään julistuksen kivuliaasta kastraatiosta luopumisesta – Sikojen kirurgisesta kastraatiosta tulossa historiaa 15.12.2010
- Oslon muotiviikoilla ei esitellä turkiksia – Norjassa muotiala mukana toiminnassa turkiksia vastaan 13.12.2010
- Animalia tapasi eduskuntaryhmät - Puolueiden edustajista osa halusi eläimille hyvinvointia tarhoilla, osa turkistarhauskieltoa 30.11.2010
- Euroopan unioni ottamassa merkittävää edistysaskelta lemmikkieläinten suojelussa 25.11.2010
- Animalia vetoaa kansanedustajiin – Suomeen on perustettava turkistarhauksen lopettamista valmisteleva työryhmä 25.11.2010
- Animalia ja SEY: EU:n maatalousuudistus unohti eläinten hyvinvoinnin 19.11.2010
- Kasvisruoka kuuluu kaikille – Kasviskekkerit tarjoavat monipuolisia maistiaisia 17.11.2010
- Karjuporsaiden kastraatio ilman kivunlievitystä on kiellettävä viipymättä 05.11.2010
- Suomeen on perustettava työryhmä selvittämään keinoja luopua turkistarhauksesta 05.11.2010
- Kuvat Norjan turkistarhoilta näyttävät eläinten kärsimysten ja välinpitämättömyyden jatkuvan 01.11.2010
- Seppälä sitoutui turkittomuuteen - Harva kuluttaja haluaa ostaa nimenomaan aitoa turkista 26.10.2010
- Animalian ja SEYn vastine MTK:n näkemykseen Eläinten viikosta 05.10.2010
- Sikatieto.fi - eläinsuojelujärjestöjen panos rakentavaan keskusteluun sikojen hyvinvoinnista 05.10.2010
- Animalia palkitsi valtioneuvoston jäseniä - Pro Animalia oikeusministeri Tuija Braxille, Anti Animalia pääministeri Mari Kiviniemelle 04.10.2010
- Animalia Eläinten päivänä: Lihan sukupuolipolitiikkaa, saparoita sekä vuoden Pro ja Anti Animalia –palkinnot 01.10.2010
- Animalia pöyristyi pääministerin turkiskytköksistä 28.09.2010
- Yhdysvaltalainen eläinten käyttäytymisen tutkija Lynette Hart luennoimassa Helsingissä 21.09.2010
- Animalia toivoo Särkänniemen luopuvan yrityksistä kasvattaa delfiinikantaansa 15.09.201
- Uusi koe-eläindirektiivi rajoittaa jäsenmaiden oikeutta parempaan eläinsuojeluun 08.09.2010
- Laajamittaiseen kärsimykseen perustuvaa turkiselinkeinoa ei voi sallia hyvinvoivassa Pohjolassa 09.08.2010
- Animalia ja SEY: EU:n broileridirektiivi on siipirikko jo syntyessään 05.07.2010
- Ankarammat tuomiot eläinrääkkäyksestä tarvitsevat tuekseen ankarampaa valvontaa 17.06.2010
- SEY ja Animalia: Euroopan komission, lihantuottajien ja kaupan on ryhdyttävä pikaisiin
toimiin sikojen kastroinnin lopettamiseksi 4.6.2010
- Eläinsuojelujärjestöt kannattavat Pietikäisen ehdotusta maa- ja metsätalousministeriön lakkauttamisesta 01.06.2
- Eläinsuojelujärjestöjen Säästä possu! -kampanja vaatii sioille oikeutta sikamaiseen elämään 01.06.2010
- ”Turkis on turha. Turkis on murha.” 10.05.2010
- Tule lähettämään turkispostia päättäjille julkkistukijoiden kera! 10.05.2010
- Elintarvikealan lakko paljastaa tehoeläintuotannon haavoittuvaisuuden 06.05.2010
- Sata tunnettua suomalaista tukee Animalian tavoitetta turkistarhattomasta Suomesta 5.5.2010
- Animalia sai uuden hallituksen 26.04.2010
- Suomi ei saa lipsua tavoitteestaan vähentää eläinkokeita 23.04.2010
- Animalian turkisvastainen Design Against Fur –näyttely lähtee maakuntakierrokselle 20.04.2010
- Eläinsuojeluliitto Animalia toivoo eläinystävällistä pääsiäistä 01.04.2010
- Kuvat suomalaisilta turkistarhoilta paljastavat turkiseläinten jatkuvan kärsimyksen 17.02.2010
- Animalia käynnistää ”Turkistarhaton Suomi 2025” –kampanjan julistenäyttelyllä 27.01.2010

 

9. Vapaaehtoistoiminta

 

9.1 Alueosastot

 

Kajaani
Toukokuussa alueosasto osallistui paikalliseen Mahdollisuuksien toriin. Lokakuun alussa Kajaanissa järjestettiin uusien ilta, joka toi uusia toimijoita mukaan alueosastoon. Uusin voimin järjestettiin joulutorin yhteydessä tapahtuma, jossa alueosasto myi ja maistatti vegaanisia pipareita, jakoi esitteitä ja möi myös tekemiään eläinystävällisiä käsitöitä.

 

Kerava
Alueosaston edustaja kävi 24.5.2010 Keravan Sompion yläasteella kouluvierailulla kertomassa Animalian toiminnasta, eläinten oikeuksista ja tuotantoeläimistä. Osallistujat olivat 8-luokkalaisia, maa- ja metsätalouden valinnaisaineekseen valinneita tyttöjä ja poikia. Vastaanotto oli jälleen ilahduttavan positiivinen ja oppilaat tekivät rohkeasti kysymyksiä. Erityisesti videot Meatrix ja Hyvä ruoka, parempi maailma herättivät keskustelua. Tämä oli toinen kouluvierailu Sompion yläasteella ja opettaja kertoi ottavansa taas yhteyttä kun kouluvierailulle on tarvetta.

 

Kesäkuussa 2010 Keski-Uusimaan toimittaja Riitta Suomalainen teki jutun Animaliasta, artikkelissa kerrottiin myös Keravan alueosastosta ja Animalian karhuryhmästä. Alueosaston edustaja osallistui marraskuussa Animalian toimistolla järjestettyyn kouluvierailukoulutukseen.
Keravalla tehtiin vuoden 2010 aikana myös pieni määrä myyntiin meneviä pinssejä. Keravan yhdyshenkilö on osallistunut tiiviisti myös Animalian karhuryhmän toimintaan.

 

Kotka
Alueosasto kokoontui 5 kertaa vuonna 2010. Alueosasto kokoontuu Villa Kaunismäen tiloissa Karhulassa. Ryhmällä on omat kotisivut ja oma avoin ryhmä Facebookissa. Vuoden aikana Kotkan alueosasto oli Kotkan seudun eläinsuojeluyhdistyksen (Kesy) perinteisessä kissanäyttelyssä 18.4.10 avustamassa ja pitämässä Animalian infopöytää. Syyskuussa järjestettiin pienimuotoiset kasviskekkerit, teemana sadonkorjuujuhla ja lähiruoka. Lisäksi alueosasto piti Animalian infopöytää Kesyn avoimien ovien tapahtumassa.

 

Kouvola
Kouvolan alueosasto on kokoustanut vuoden mittaan noin kerran kuukaudessa kirjaston kahvilassa. Keväällä alueosasto järjesti tukikeikan Kulttuuritalleilla (nuorisotoimintapaikka) yhdessä muiden järjestöjen kanssa. Alueosasto piti kesän aikana infopöytää myös muissa Kulttuuritalleilla järjestetyissä tapahtumissa sekä keskustan puistotapahtumassa, jossa lisäksi järjestettiin kasvisnakkien maistatusta. Eläinten viikolla kirjastossa pidettiin infopöytää ja Säästä possu! -kampanjan saparoviesti oli esillä. Joulukuussa järjestettiin piparitalkoot ja järjestöjen joulumyyjäiset.

 

Kuopio
Kuopion alueosasto piti kokouksia vuonna 2010 noin kerran kuussa. Lisäksi ryhmä osallistui seuraaviin tapahtumiin:
- Animalian alueosastotapaaminen Kuopiossa 20.2.
- Mahdollisuuksien tori 22.5.
- Animalian kesäkiertue Kuopiossa 17.-18.6.
- Animalian leiri Espoossa(alueosastotapaaminen) 20.-22.8.
- Joulumarkkinat Kuopiohallissa 11.-12.12.
Lisäksi alueosasto järjesti Eläinten viikon tapahtuman Kuopion torilla 9.10. ja Design Against Fur -näyttelyn Kuopion kaupunginkirjastossa 25.-30.10.2010.

 

Lahti
Lahden alueosastosta osallistuttiin alkuvuodesta useamman osallistujan voimin Animalian alueosastokokoukseen Kuopiossa. Lisäksi alueosasto järjesti vierailun lehmätilalle Nastolaan.
Lahden Ympäristöviikon avajaisiin alueosasto osallistui kasvisruoka-aiheisella tempauksella, sillä Ympäristöviikon teemana oli vuonna 2010 ilmastoystävällinen ruoka. Yhteistyössä Lahden Elämäntapaliitto ry:n kanssa tarjoiltiin kasvissosekeittoa ja soijanakkeja.
Alueosasto järjesti ahkerasti askartelupäiviä, joissa valmistettiin esimerkiksi lemmikkituotteita myyntiin. Lisäksi tapahtumissa tehtiin kasvomaalauksia eläinkokeettomien tuotesarjojen meikeillä. Lisäksi alueosasto osallistui seuraaviin tapahtumiin, joissa mm. kerättiin nimiä Animalian adresseihin:
- Koiranäyttely Lahden Messukeskuksessa
- Lahden Mahdollisuuksien tori
- Lahden vapputori
- Kiveriö-päivät
- Tonttila-päivä
- Kätevä&Tekevä -messut Lahden messukeskuksessa

 

Oulu
Oulun Animalia kokousti vuoden mittaan ahkerasti ja järjesti seuraavat tapahtumat:
- 14.2. Eläinystävällinen ystävänpäivätapahtuma kaupungilla, infoteltta
- 3.4. Munattomien leivonnaisten jakoa kaupungilla
- 23.4. Koe-eläinten päivän infopiste yliopistolla
- 30.7.–31.7. Animalian kesäkiertueen pysäkki Oulussa
- 14.8. piirustuskilpailu lapsille pääkirjastossa
- 12.9. saparosuunnistus
- 1.10. maailman kasvisruokapäivänä infopiste ja vegaanisten herkkujen maistattamista K-kaupassa
- 23.10. kasvisruokakurssi
- 4.12. joulumyyjäiset
- 10.12. possut pipareina -tapahtuma

 

Lisäksi alueosasto osallistui seuraaviin tapahtumiin:
- 24.4 Yrittäjämessut Iissä, teemana ilmasto, Animalialla infopiste
- 30.5. Löydä luonnollinen harrastus -tapahtuma, lapsille suunnattu tapahtuma. Animalialla infopiste, eläintietovisa ja eläinpeli.

 

Näiden tapahtumien lisäksi paikallisryhmän toimijat olivat aktiivisia kouluvierailijoita. Kesäkuussa Oulun Animalia lahjoitti Eestiin koiratarhoille 45 kg kuivaruokaa ja paljon peittoja ja leluja ym. tarvikkeita.18. syyskuuta MEP Sirpa Pietikäinen kävi tapaamassa Oulun Animaliaa ja keskusteltiin ajankohtaisista eläinsuojelukysymyksistä Euroopassa.

 

Pori
Porin alueosasto on viettänyt hiljaisoloa, mutta yhteyshenkilö on neuvonut yhteydenottajia eläinsuojelukysymyksiin liittyen.

 

Pääkaupunkiseutu eli Animalian opiskelijaryhmä
Johdanto
Animalian opiskelijaryhmän vuoden 2010 suurimpia tapahtumia olivat vierailu Huitin Holsteinin nautakarjatilalle Pilpalaan, Vegan Bale Sale – Vegaaniset leivosmyyjäiset Suomen Sosiaalifoorumissa, Taiteiden yö, Eläintenpäivän filosofiailta ja Kasviskekkerit. Ryhmä osallistui aktiivisesti myös Eläinsuojeluliitto Animalian tapahtumiin ja tempauksiin. Myös muiden järjestöjen kanssa tehtiin yhteistyötä, esimerkiksi huhtikuussa Vegan Bake Sale järjestettiin yhdessä eläinoikeusyhdistys Faunan kanssa.

 

Opinto- ja koulutustoiminta
Vuoden aikana opiskelijaryhmäläisiä osallistui Eläinsuojeluliitto Animalian koulutuksiin, kuten alueosaston tapaamisiin ja marraskuun kouluvierailukoulutukseen. Helmikuussa ryhmän jäseniä osallistui Tikkurilan Tonttulassa järjestetylle kasvisruokakurssille. Syyskuussa Eläinsuojeluliitto Animalia ja Juliana von Wendtin säätiö järjestivät professori Lynette Hartin englanninkielisen luennon Helsingin yliopistolla. Luennon aihe oli Eläinkokeiden vaihtoehdot – tuulia Amerikasta (Mainstreaming alternatives in research and education). Opiskelijaryhmän jäsenet osallistuivat luennolle sekä järjestivät tarjoilut tilaisuuteen. Syyskuussa Helsingissä järjestettiin myös viikonlopun mittainen kissankoulutusseminaari, jossa ryhmä piti infopöytää.

 

Järjestötoiminta
Tilaisuuksien tarkoituksena oli tarjota uusille ihmisille mahdollisuus tulla mukaan ja tutustua ryhmän erilaisiin toimintamuotoihin. Järjestötoimintaan liittyvät tapahtumat olivat suunnattu sekä jäsenille että muille, ja niistä tiedotettiin eri kanavia pitkin.

 

Animalian opiskelijaryhmä kokoontui vuoden aikana virallisiin kokouksiin suunnittelemaan toimintaa 19 kertaa. Ryhmä kokoontui säännöllisesti kahden viikon välein torstaisin. Kesäkuun, heinäkuun ja elokuun alun ryhmä vietti kesälomaa, jolloin kokouksia ei pidetty, mutta myös tänä aikana ryhmäläiset osallistuivat erilaisiin tapahtumiin. Kesän alussa järjestettiin ryhmäläisten oma piknik Koffin puistossa Helsingin keskustassa.

 

Joulukuun alussa ryhmän kokoukseen kutsuttiin vieraaksi aktivisti ja kirjailija Lari Karreinen kertomaan uudesta kirjastaan ”10 askelta parempaan järjestötoimintaan” sekä auttamaan ryhmää kehittämään toimintaansa sekä houkuttelemaan mukaan uusia vapaaehtoisia. Ryhmä sai vierailusta paljon hyviä neuvoja, joista mahdollisimman moni pyritään toteuttamaan vuonna 2011.

 

Ryhmän pikkujouluja vietettiin joulukuussa Animalian toimistolla glögin ja herkuttelun merkeissä. Kokousten lisäksi ryhmän perinteisiin kuuluvat myös vegaaniset kokkausillat ryhmäläisten kotona.
Helmikuussa Animalia järjesti Design Against Fur -julistenäyttelyn Helsingin Lasipalatsin Akkunagalleriassa. Opiskelijaryhmäläiset auttoivat näyttelyn valvonnassa. Helmikuussa Animalia myös aloitti vetoomuskorttien keräämisen. Ihmisiä pyydettiin kirjoittamaan vetoomuskortteihin terveisensä turkistarhauksesta kansanedustajille. Opiskelijaryhmäläiset auttoivat vetoomuskorttien keräämisessä erilaisissa tapahtumissa pitkin vuotta. Helmikuun lopussa ryhmä kävi vierailemassa Pilpalassa Huitin Holstein nautakarjatilalla.

 

Maaliskuussa nuorisotoimintakeskus Hapessa järjestettiin nuorille suunnattu eläinoikeusteemapäivä, jossa opiskelijaryhmä oli pitämässä infopöytää. Myös Eläimet viihteessä –näyttely oli tilaisuudessa esillä. Kuun loppupuolella vietettiin kansainvälistä Lihatonta päivää, jolloin ryhmä järjesti vegaanisten leikkeleiden ja makkaroiden maistatustilaisuuden Käpylän K-Supermarket Mustapekassa.
Maaliskuussa ryhmä osallistui myös Vegfest –tapahtuman tukikeikkaan. Tapahtumassa oli runonlausuntaa sekä bändien esityksiä. Ryhmä piti tapahtumassa infopöytää sekä auttoi lipunmyynnissä.

 

Huhtikuussa kolme suurta tapahtumaa osui samalle viikonlopulle. Ryhmäläiset osallistuivat infopöydän pitoon PetExpo –messuilla, jakoivat kansainvälisen koe-eläinpäivän kunniaksi flaijereita ja karkkeja Forumin ja Kampin Body Shopien edustalla sekä järjestivät vegaaniset leivosmyyjäiset Suomen Sosiaalifoorumissa yhdessä eläinoikeusyhdistys Faunan kanssa. Leivosmyyjäiset olivat todella onnistunut tapahtuma, ja kävijöitä riitti.

 

Toukokuussa opiskelijaryhmäläiset osallistuivat Säästä possu! –kampanjan lanseerauksessa infopöydän pitämiseen sekä vetoomuskorttien keräämiseen Lasipalatsin edustalla. Kuun lopussa ryhmä kävi vierailulla Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY:n löytöeläintalossa. Heinäkuussa toteutettiin uudestaan vegaanisten makkaroiden maistatus, tällä kertaa K-Supermarket Kampissa.
Elokuussa Helsingissä vietettiin Taiteiden yötä, minne ryhmäläiset olivat valmistaneet musiikkiesityksiä. Musiikkiesitysten lisäksi Taiteiden yönä pidettiin Töölönrannan puistossa infopöytää, valokuvanäyttelyä sekä grillattiin kasvismakkaroita. Ryhmän esitykset keräsivät katsojiksi paljon innokasta yleisöä.

 

Lokakuussa vietettiin Maailman eläinten viikkoa. Eläinten päivänä Animalia, SEY ja Fauna pitivät infotelttoja Kolmen Sepän aukiolla. Animalia ja Fauna myivät tapahtumassa myös vegaanisia leivoksia. Ryhmäläiset osallistuivat sekä infopöydän pitämiseen että leivosten myymiseen. Monet ryhmäläisistä olivat myös leiponeet leivoksia myytäväksi. Illalla järjestettiin filosofiailta Lihansyönnin sukupuolipolitiikasta Vanhan Kuppilassa. Tilaisuudessa olivat puhujina Antti Nylén, Salla Tuomivaara sekä Jukka Relander. Yleisöä oli paikalla jopa enemmän kuin tilaan mahtui.

 

Lokakuun lopussa Pasilan Rauhanaukiolla järjestettiin Varjokirjamessut, jossa opiskelijaryhmä piti infopöytää sekä vegaanista kahvilaa yhdessä eläinoikeusyhdistys Faunan kanssa. Kahvilan tuotto lahjoitettiin Kasviskekkereille. Marraskuussa järjestettiin yhdessä muiden järjestöjen kanssa jo perinteeksi muodostuneet kasviskekkerit Uudella Ylioppilastalolla. Tapahtuma vaati paljon etukäteistyötä, verkostoitumista ja organisointia. Tapahtuma sujui hyvin ja keräsi paljon kävijöitä maistelemaan tarjolla olevia kasvisruokia.

 

Marraskuun lopussa opiskelijaryhmä piti yhdessä Animalian englanninkielisen ryhmän, Animalia Internationalin kanssa Turkittomana perjantaina infopöytää Lasipalatsin edustalla. Ryhmäläiset keräsivät vetoomuskortteja sekä jakoivat esitteitä ja karkkeja ohikulkijoille.

 

Opiskelijaryhmäläiset auttoivat Animalian infopöydän pitämisessä erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa pitkin vuotta. Infopöytää pidettiin muun muassa vuosittaisilla Mahdollisuuksien torilla Porvoossa kesäkuussa, Oranssifesteillä Helsingin Alppipuistossa heinäkuussa, Rally-toko-kilpailussa ja Pelastetaan koirat ry:n tapahtumassa elokuussa, kaksikielisessä Eläinsuojelutapahtuma – Djurskyddsjippo:ssa Pakilankylän VPK:lla syyskuussa, ELMA-messuilla marraskuussa ja Koiranäyttelyssä joulukuussa.

 

Opiskelijaryhmä on vuodesta 2007 alkaen esitellyt Eläimet viihteessä –valokuvanäyttelyä. Näyttely oli tänä vuonna esillä maaliskuussa nuorisotoimintakeskus Hapessa ja loka-marraskuussa esillä Etelä-Haagan kirjastossa. Eläimet viihteessä –näyttelyn lisäksi Design Against Fur –julistenäyttely oli esillä Pohjois-Haagan kirjastossa marraskuun ajan.

 

Tiedotustoiminta

Ryhmä esitteli toimintaansa Uusien illoissa maaliskuussa ja syyskuussa sekä HYY:n avajaiskarnevaaleilla syyskuussa. Ryhmä tiedotti toiminnastaan muun muassa sähköpostilistalla, omilla kotisivuillaan, Eläinsuojeluliitto Animalian kotisivuilla, Facebook-ryhmässä sekä jakamalla tapahtumakalenteriesitteitä tapahtumissa. Erityisesti Facebook –tiedottamiseen pyrittiin panostamaan entistä enemmän, sillä sen on todettu olevan hyvä keino tavoittaa ihmisiä.

 

Varainhankinta

Vuoden 2010 aikana ryhmä keräsi varoja huhtikuun Sosiaalifoorumissa järjestetyssä Vegan Bake Sale –leivosmyyjäisissä, sekä lokakuun Varjokirjamessuilla pidetyssä vegaanisessa kahvilassa. Varjokirjamessujen kahvilan tuotto lahjoitettiin suoraan Kasviskekkereille. Opiskelijaryhmä ei kerää jäsenmaksua jäseniltään.

 

Rauma
Rauma muodosti tänä vuonna osan Animalian kesäkiertuetta ja paikallisosasto oli mukana Rauman torilla kesäkiertueen tapahtumassa. Lisäksi Rauman alueosaston aktiivit ovat suorittaneet kouluvierailuja.

 

Rovaniemi
Rovaniemen alueosasto toimi nuoresta iästään huolimatta vuonna 2010 erittäin aktiivisesti.
Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara piti alustuksen ryhmän kahvilatapahtumassa huhtikuussa. Kesällä Animalian kesäkiertuetapahtuma possuesitteineen herätti huomiota.
Eläinten viikolla alueosasto järjesti eläinoikeusaiheisen kirjanäyttelyn. Syksyn ja talven mittaan alueosasto keräsi myös nimiä adressiin, jonka tarkoituksena oli saada Suomeen maailman edistynein eläinsuojelulaki. Adressi kiersi mm. Lyseonpuiston lukiossa ja löytyi paikallisen Faunattaren, Body Shopin sekä Kahvila Kauppayhtiön kassoilta.

 

Joulun alla alueosasto järjesti turkistarhauksen vastaisen katutempauksen minkkihäkkeineen ja possupipareineen. Joulukuussa järjestöllä oli myös Sikamaista joulua! –pikkujoulut paikallisessa kahvilassa. Tilaisuudessa kuultiin livemusiikkia, pidettiin esitelmä sioista sekä esitettiin Joulukinkkumysteeri-sketsi. Vuoden mittaan alueosasto järjesti myös useita pienempiä tapahtumia, kuten leffailtoja ja eläinoikeusaiheisia esitelmiä Rovaniemen kirjastolla.

 

Savonlinna
Animalian Savonlinnan alueosaston ensimmäinen kokous järjestettiin 7.10. Paikalle saapui noin 20 eri-ikäistä Animalian toiminnasta kiinnostunutta henkilöä. Toiminta käynnistyikin heti. Turkittomana perjantaina Savonlinnan animaalit jakoivat esitteitä turkittomien vaateliikkeiden edessä, "Kiitos että valitsit turkittoman vaateliikkeen"- ajatuksella. Joulukuussa järjestettiin vegaanisten possupipareiden jakoa lennäkkien kera Savonlinnan Citymarketin edessä.

 

Tampere
Animalian Tampereen alueosasto kokoontui vuonna 2010 muutaman viikon välein omalla toimistollaan. Tampereen alueosastosta osallistuttiin myös Animalian alueosastokokoukseen Kuopiossa 20.2.2010 ja marraskuussa 2010 kouluvierailukoulutukseen Helsingissä. Toukokuussa ryhmän edustajat vierailivat Pyynikin koululla kertomassa yhdistyksen toiminnasta. Juhannusviikolla ryhmä esitteli toimintaansa Vegaaniliiton järjestämässä kasvisruokamaistatuksessa kävelykadulla. Heinäkuun puolivälissä puolestaan osallistuttiin YO-talolla järjestettyyn Tampere Pride-tapahtumaan.

 

Vuoden aikana alueosasto järjesti itse seuraavat tapahtumat:
- Possupaja, Vegfest 2010 –tapahtumassa Tampereen keskustorilla 21.-23.5.2010 Piirustus – ja askartelupaja, jossa perheen pienimmät pääsivät taiteilemaan oman possun maalaismaisematauluun. Työpajan teema keksittiin Animalian Säästä Possu-kampanjan innoittamina.
- Eläinten viikon yleisötilaisuus, “Kohti eläinystävällistä tulevaisuutta”, Tampere, vanhan kirjastotalon luentosali 2.10.2010. Päivää vietettiin kasvissyöntiteemalla. Puhujina tilaisuudessa olivat tutkijatohtori Markus Vinnari, keittokirjailija Jere Nieminen sekä Vegaaniliiton Sari Komulainen. Tapahtuma tarjoili näkökulmia ja neuvoja kasvissyöntiin, buffetin, Possupaja-nurkkauksen sekä järjestöjen infoa ja tuotteita.
- Turkiton perjantai, Tampereen keskustori 27.11.2010. Turkittoman päivän tarkoituksena oli herättää keskustelua turkisteollisuuden takia kärsivistä eläimistä. Tampereen alueosasto piti infopöytää keskustorilla. Jaossa oli turkistarhauksesta kertovia esitteitä, lisäksi tarjottiin mahdollisuus allekirjoittaa aiheeseen liittyvä vetoomus.

 

Muu paikallistoiminta
Edellä mainittujen kaupunkien ohella Animalialla oli yhteyshenkilö vuonna 2010 myös Raahessa, Vaasassa, Vihdissä ja Nummi-Pusulassa sekä alueosastotoimintaa Turussa.

 

9.2 Toimintaryhmät

 

Animalia International
Animalia International on Animalian uusi englanninkielinen toimintaryhmä, joka toimii käytännössä pääkaupunkiseudulla. Ryhmä koostuu jäsenistä, joille toiminta suomenkielellä tuottaa vaikeuksia suomen kielen taidon puutteiden vuoksi tai jotka haluavat harjoittaa englanninkieltään ja osallistua kansainvälisen ryhmän toimintaan. Vuonna 2010 toimintansa käynnistänyt ryhmä on jo ehtinyt osallistua infopöydällä erilaisiin tapahtumiin, perustaa oman aktiivisen englanninkielisen blogin www.animaliainternational.com, leipoa leivonnaisia Animalian tapahtumiin, jakaa Animalian esitteitä katutapahtumissa, pitää kirpputoria eläinsuojelutoiminnan hyväksi, tehdä englanninkielisiä radio-ohjelmia eläinsuojelukysymyksistä ja osallistua muulla tavoin Animalian toimintaan ja sen suunnitteluun.

 

Karhuryhmä
Karhuryhmä on osa kansainvälistä Animals Asia Foundationia, joka tekee sekä käytännön työtä että tiedotustyötä Aasian sappikarhujen tilanteen parantamiseksi ja eläinyksilöiden pelastamiseksi.
Vuonna 2010 AAF järjesti Brysselissä seminaarin, jossa olivat mukana mm. europarlamentaarikot Satu Hassi, Heidi Hautala ja Sirpa Pietikäinen. Karhuryhmää seminaarissa edusti Riitta Salmi, joka laati tapahtumasta kattavan raportin ryhmä kotisivuille.

 

Karhuryhmä oli vuoden aikana mukana monissa tapahtumissa eri puolilla Suomea, kuten Mahdollisuuksien toreilla Espoossa ja Lahdessa, Kätevä-messuilla Hämeenlinnassa ja Lahdessa, sekä SUROKin kissanäyttelyissä Wanhassa satamassa ja Vanhalla jäähallilla Helsingissä. Lisäksi pieniä tapahtua järjestettiin eripuolilla Suomea koko vuoden ajan. Perinteeksi muodostunut kalenteri-kampanja tuotti tänäkin vuonna hienon 1700 € summan lahjoitettavaksi AAF:n karhuille.

 

9.3 Leiri
Animalian kesäleiri järjestettiin elokuussa Espoossa. Kolmipäiväiselle leirille osallistui Animalian jäseniä ja muita nuoria eri puolilta Suomea. Lisäksi hallitus piti leirillä yhden kokouksistaan ja osallistui myös muuhun ohjelmaan. Leirin ohjelman painopiste oli lisätä osallistujien tietoa sekä keskustelu- ja vaikutusvalmiuksia eläinten hyvinvointiin liittyvistä aiheista. Leirillä keskusteltiin muun muassa hallituksen ja alueiden välisestä kummitoiminnasta aloittamisesta, kuultiin alustukset eläinsuojeluvalvonnan arjesta ja ala-asteikäisille suunnatusta kouluvierailutoiminnasta sekä järjestettiin ulkopuolisen vetäjän opastama luontoretki Nuuksioon.

 

9.4 Nuorisoprojekti
Animalia jatkoi vuonna 2010 Eläinten oikeudet ja ympäristönsuojelu –teemaisia kouluvierailuja omalla rahoituksella. Kouluvierailijoille järjestettiin yksi kouluvierailukoulutus Helsingissä. Kouluvierailutoiminta oli kohtuullisen aktiivista esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja Oulussa.

 

9.5 Kansainvälinen nuorisotyö
Animalian edustaja osallistui syyskuussa 2010 Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma Youth in actionin SSV Bulgaria - Suomi -projektin osana opintovierailulle Bulgariaan. Opintovierailu oli vastavierailu Suomeen alkukesästä järjestetylle bulgarialaisten ympäristökasvattajien opintomatkalle Helsinkiin, jonka osana ryhmä vieraili tutustumassa myös Animalian toimintaan. Vierailut olivat inspiroivia ja opettavaisia ja Bulgarian ohjelmaan osallistunut Animalian työntekijä piti Animalian toimistolle esitelmän Youth in action -ohjelman mahdollisuuksista. Tämän seurauksena Animalia on lähtenyt valmistelemaan laajempaa Youth in Action –ohjelmaan osallistumista.

 

10. Yhteiskuntavastuu

 

Animalia huomioi toiminnassaan myös ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin. Animalia pyrkii toiminnassaan välttämään lentomatkoja ja suosimaan mahdollisuuksien mukaan raideliikennettä tai muita ympäristön kannalta lentämistä kestävämpiä vaihtoehtoja. Animalian myyntimateriaaleissa huomioidaan tuotteiden alkuperä ja käytetään mahdollisuuksien mukaan luomu- ja reilun kaupan tuotteita. Myös Animalian tapahtumissa ja tarjoiluissa suositaan luomu- ja reilun kaupan tuotteita sekä vegaanisia tuotteita. Animalian tapahtumissa tarjotaan vain kasvisruokaa. Kun toimiston atk- ja puhelinjärjestelmät uusittiin vuonna 2010, laiteuudistuksissa tähdättiin mahdollisimman kestävään ja ympäristöystävälliseen ratkaisuun. Toimistokäytännöissä pyritään jatkuvasti ekologisesti yhä kestävämpiin ratkaisuihin.

 

Animalia on Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n (Vala) jäsenjärjestö ja Animalialle suunnatut lahjoitukset käytetään Valan suositusten mukaisesti. Animalia on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö.

 

11. Lopuksi

 

Vuonna 2010 Animalian toiminta oli erittäin aktiivista. Turkistarhaus oli runsaasti esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja yhteiskunnallinen ilmapiiri tuntuu liikahtaneen askelen kohti turkistarhauksen kieltoa. Vaateliike Seppälän liittyminen mukaan turkittomiin liikkeisiin oli merkittävä edistysaskel yritysyhteistyön saralla. Tuotantoeläinpuolella keskustelu sikojen kohtelusta oli läpi vuoden erittäin vilkasta ja Animalian ja SEYn yhteinen sikakampanjointi toi oman tärkeän panoksensa keskusteluun sikojen olosuhteiden parantamisesta. Koe-eläinpuolella EU:n koe-eläindirektiiviä ei voida eläinsuojelunäkökulmasta pitää kovin onnistuneena, mutta Animalia teki sinnikästä työtä yhdessä kansainvälisten kattojärjestöjen kanssa lopputuloksen saamiseksi mahdollisimman kestäväksi eläinsuojelullisesta näkökulmasta. Kampanjoinnin voi myös nähdä lisänneen yleistä tietoisuutta eläinkoetoiminnasta.

 

Animalia sai vuonna 2010 muutamia uusia aktiivisia alueosastoja sekä uuden toimintaryhmän: Animalia Internationalin. Toimistolle voitiin palkata lisää työntekijöitä valmistelemaan toiminnan täyteistä juhla- ja vaalivuotta 2011. Animalia oli erittäin hyvin esillä niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa koko vuoden ajan. Eläinsuojeluliitto Animalian hallitus on tyytyväinen vuoden 2010 toimintaan ja saavutettuihin tuloksiin sekä järjestön ja eläinkysymysten yleiseen näkyvyyteen.