Koe-eläindirektiivi

 

Direktiivi 2010/63/EU eli koe-eläindirektiivi määrää vähimmäisvaatimukset koe-eläinten käytölle EU-alueella. Edellinen direktiivi oli yli 20 vuotta vanha ja siksi komission tekemä ehdotus uudeksi direktiiviksi julkaistiin marraskuussa 2008.

 

Ehdotus meni Euroopan parlamentin äänestykseen toukokuussa 2009. Ehdotusta ei hyväksytty suoraan, vaan siihen äänestettiin muutosehdotuksia. Lopullisesti direktiivi hyväksyttiin syksyllä 2010.
 

EU -alueella käytetään vuosittain yli kaksitoista miljoonaa koe-eläintä. Koe-eläindirektiivin tarkoituksena on suojella näitä eläimiä ja asettaa yhtenäiset käytännöt niiden käytöstä koko EU-alueelle. Käytännössä direktiivi ei ole täyttänyt tarkoitustaan: Eläimiä käytetään edelleen esimerkiksi vakavaa kärsimystä aiheuttavissa kokeissa ja niitä pidetään laboratorioissa pelkistetyissä ja ahtaissa oloissa. Lisäksi direktiivi kattaa vain osan tutkimuskäytössä olevista eläimistä ja sallii eläinten käytön niin kutsutuissa päällekkäiskokeissa (sama koe tehdään eri tahojen toimesta useita kertoja esimerkiksi yritysten välisen kilpailun ja tiedonjaon puutteellisuuden vuoksi).
 

Animalia jatkaa direktiivin hyväksymisen jälkeenkin työtään EU:ssa käytettävien koe-eläinten suojelemiseksi yhteistyössä muiden eurooppalaisten eläinsuojelujärjestöjen kanssa. Animalian lopullinen tavoite on eläinkokeeton maailma. Vaikka  tämän direktiivin uudistuksen yhteydessä ei päästy lähelläkään totaalista kieltoa, saatiin direktiiviin kuitenkin joitain parannuksia.
 

 

Animalia toimi muun muassa seuraavien asioiden sisällyttämiseksi direktiiviin:

  • • Kielto kädellisten käytölle koe-eläiminä.
  • • Kielto sellaisten kokeiden suorittamiselle, jotka aiheuttavat vakavaa tai pitkäkestoista haittaa    koekäytössä olevalle eläimelle.
  • • Kielto kokeille, joita tehdään sotateollisuuteen liittyvissä tarkoituksissa.
  • • Kielto kokeille, joita tehdään nautintoaineisiin, kuten tupakkaan ja alkoholiin liittyvissä tarkoituksissa.
  • • Kielto kokeille, joiden edellytyksenä on eläimen geneettinen manipulaatio tai kloonaaminen.
  • • Kielto eläinten lopetukselle ja koekäytölle opetustarkoituksissa.
  • • Kielto päällekkäiskokeille ja edellytys jakaa eläinkokein saatava tieto avoimesti.
      •Selkeät velvoitteet eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien käyttämiseen silloin kun se on  mahdollista.

 

Mitä muutoksia uuteen direktiiviin tuli?

 

22.9.2010 hyväksytty direktiivi sisältää mm.:

 

+ direktiivi yhtenäistää jäsenvaltioiden koe-eläinsäädännöt ja muuttaa kaikki EU:ssa tehtävät eläinkokeet luvanvaraisiksi, myös niissä maissa joissa aiemmin näin ei ole ollut

+ jokainen eläinkoelupa käy läpi arvioinnin

+ avoimuus lisääntyy, kun jokaisesta eläinkoehankkeesta on tehtävä julkinen yhteenveto

+ koe-eläinten tiloille ja hoidolle asetetut minimivaatimukset parantavat monien koe-eläinten oloja

+ koe-eläinlaitoksiin on tehtävä viranomaistarkastuksia, joista osa on tehtävä ilman ennakkoilmoittamista

+ ihmisapinoiden käyttö koe-eläiminä kielletään poikkeustilanteita lukuunottamatta

 

- suurin puute direktiivissä on se, että se ei salli jäsenmaiden säätää direktiiviä tiukempaa koe-eläinlainsäädäntöä

- apinoiden koe-eläinkäyttö sallitaan edelleen, ja luonnosta pyydettyjä apinoita saa yhä tuoda EU:ssa toimivien koe-eläinkasvattamoiden käyttöön

- velvollisuutta eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien käyttöön heikennettiin edelliseen direktiiviin verrattuna

- eläimille aiheutettavalle kärsimykselle ei asetettu ylärajaa: poikkeusluvalla jopa hyvin voimakkaan ja pitkäaikaisen kärsimyksen aiheuttaminen on mahdollista, samoin kuin suurimman kipuluokan kokeessa käytetyn eläimen uudelleenkäyttö

 

Hyväksytty direktiivi (pdf)

 

EU kysyi direktiivin uudistamiseen liittyen kansalaistensa mielipiteitä koe-eläinasioissa (pdf)

EU:n viralliset koe-eläinsivut