Kosmetiikan eläinkokeet

 

Tuotteita testataan, jotta me kuluttajat saisimme mahdollisimman turvallisia tuotteita. Menetelmiä on monia. Aikaisemmin kosmetiikkatuotteet ja niiden ainesosat testattiin lähes poikkeuksetta eläimillä.

 

EU:n tilanne kosmetiikan eläinkokeiden suhteen on onneksi parantunut. Vuonna 2004 astui voimaan kosmetiikkadirektiivi, joka askelittain tulee kieltämään sekä kosmetiikan eläinkokeet EU:ssa että lopulta myös EU:n ulkopuolellakin eläimillä testattujen kosmetiikkatuotteiden myynnin EU:n alueella. Koska kiellon valvonta ontuu kuitenkin pahasti ja EU markkinoilla on edelleen eläinkokein testattua kosmetiikkaa, tarvitaan yhä eläinkokeettoman kosmetiikan listaa. Lisää EU:n koe-eläindirektiivistä voi lukea täältä.

 

Kosmetiikkateollisuuden eläinkokeet eivät ole ainoastaan eettisesti tuomittavia, vaan myös tarpeettomia ja kyseenalaisia. Eläimille usein suurta kipua ja tuskaa aiheuttavat testit eivät takaa turvallisuuttamme. Tuloksien avulla voidaan päätellä vain aineiden todennäköinen vaikutus, koska eläinten iho ja silmät eivät ole samanlaisia kuin ihmisen. Eläimille vaarattomat aineet saattavat olla ihmiselle haitallisia. Eläintestit voidaankin korvata muilla luotettavilla tieteellisillä menetelmillä.

 

Tänä päivänä yhä useammat kuluttajat vastustavat kosmetiikan eläinkokeita. Kuluttajien painostus on tehonnut. Useat kosmetiikkayritykset eivät itse enää tee eläinkokeita.

 

Ainesosia testataan eläimillä

Joka päivä kauppojen hyllyille tulee uusia huulipunia, shampoita, deodorantteja ja muita elämäämme helpottavia tuotteita. Kosmetiikan ainesosien kehittämiseksi tehdään  yhä runsaasti eläinkokeita EU:n ulkopuolella. Monet eläinkokeista jo luopuneet kosmetiikan valmistajat käyttävät edelleen alihankkijoidensa valmistamia tai välittämiä ainesosia, joita testataan eläimillä. Perinteisiä eläinkokeita ovat esimerkiksi seuraavat:

 

Draizen testi on silmänärsytystesti, jossa paikalleen kiinnitetyn kanin silmään tiputetaan tutkittavaa ainetta. Vaikutuksia seurataan useita päiviä jopa viikon ajan. Kanilla on herkät silmät, ja sille erittyy niin vähän kyynelnestettä, ettei tutkittava aine huuhtoudu pois. Aineet saattavat aiheuttavaa silmän kirvelyä, tulehtumista ja pahimmillaan jopa syöpymistä.

 

Ihonärsytystestissä useimmiten marsun paljaaksi ajetulle iholle, jota on myös voitu naarmuttaa, sivellään testattavaa ainetta. Aine voidaan myös ruiskuttaa ihon alle. Eläintä seurataan useiden päivien ajan.

 

Myrkyllisyyttä selvitetään esimerkiksi LD50-testillä. Koe-eläinryhmille annetaan testiainetta eri suuruisina annoksina, jotta saadaan selville, mikä määrä tappaa puolet eläimistä. Testi on erittäin tuskallinen, sillä eläimille ei voida antaa testin yhteydessä kivunlievitystä.

 

Vaihtoehtoiset turvallisuustestit

Eläinkokeista luopuneet kosmetiikkayritykset käyttävät sellaisia raaka-aineita, joiden turvallisuus tunnetaan esimerkiksi pitkäaikaisen käytön perustella. Olemassa on jo tuhansia testattuja ainesosia ja yhdisteitä riskittömän kosmetiikan valmistamiseksi.

 

Tietokoneanalyysien ja soluviljelmien avulla voidaan karsia pois haitallisia aineita. Silmän- ja ihonärsytystä, mutageenisyyttä sekä ihon läpäisyä voidaan jo nyt luotettavasti selvittää vaihtoehtoisin menetelmin. Esimerkiksi ihonärsytystä voidaan tutkia solu- ja kudosviljelmien avulla, kuten ihmisen ihoa jäljittelevillä malleilla. Draizen testille on runsaasti vaihtoehtoja, mm. hedelmöitetyn kananmunan alkiokalvon käyttö. Lopulta koekäyttäjät varmistavat tuotteiden turvallisuuden.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kosmeettisen valmisteen määritelmä: "Kosmeettisella valmisteella" tarkoitetaan ainetta tai valmistetta, joka on tarkoitettu olemaan kosketuksissa ihmiskehon eri ulkoisten osien kanssa (iho, hiukset ja ihokarvat, kynnet, huulet ja ulkoiset sukupuolielimet) tai hampaiden ja suuontelon limakalvojen kanssa, tarkoituksena yksinomaan tai pääasiassa näiden osien puhdistaminen, tuoksun muuttaminen, niiden ulkonäön muuttaminen ja/tai hajujen poistaminen ja/tai niiden suojaaminen tai pitäminen hyvässä kunnossa." (Lähde: Laki kosmeettisista valmisteista)