Eläinten viihdekäyttö

 

Animalia suhtautuu kriittisesti eläinten viihdekäyttöön esimerkiksi sirkuksissa, delfinaarioissa, erilaisissa eläinnäytöksissä, eläintarhoissa ja muissa viihdetarkoituksissa niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Suurin osa eläinten viihdekäytöstä aiheuttaa niille tavalla tai toisella kärsimystä – joko suoranaisena fyysisenä kärsimyksenä tai ahtaiden tilojen, puutteellisen hoidon ja jatkuvan hälinän aiheuttamana psyykkisenä pahoinvointina. Ongelmat jäävät satunnaiselta vierailijalta helposti huomaamatta eläinten torkkuessa häkeissään tai esittäessä niille opetettuja temppuja.

 

 

Animalian opiskelijaryhmä perusti vuonna 2007 Eläinten viihdekäytöstä kertovan The Invisibles kampanjan. Kampanjan motto oli "Vapauden on kuuluttava kaikille - myös eläimille". Käy katsomassa kampanjan verkkosivut osoitteessa:

 

http://www.theinvisibles.eu/.

 

 

Hanketta rahoitti opetusministeriö.

 
Eläintarhat

Eläintarhoja perustellaan usein uhanalaisten lajien säilyttämisellä, mutta todellisuudessa vain pieni osa eläintarhan lajeista on suojeltavia. Maksavan yleisön houkuttelemiseksi on kerättävä näyttäviä ja eksoottisia lajeja, esimerkiksi erilaisia apinoita, jotka kuuluvat yleisön suosikkeihin.

 
Eläintarhoissa eläimet edustavat ensisijassa lajiaan, eivät itseään, jolloin eläimellä ei ole juuri yksilöarvoa. Eläin voikin joutua poistolistalle esimerkiksi sopimattoman sukupuunsa vuoksi. Harvinaisten lajien yksilöitä myös kuljetetaan paljon eläintarhasta toiseen. Tyypillisiä hyvinvointiongelmia ovat tilan puute ja virikkeettömyys. Eläintarhojen taso vaihtelee suuresti ja paikoin eläimillä esiintyy vakavaa stereotyyppistä käyttäytymistä kuten ympyrän kiertämistä tai toistuvia liikkeitä. Eläimet myös sairastelevat ja syntyvyys on alhainen.

Suomessa on viisi suurta sekä muutamia pienempiä villieläimiä pitäviä eläintarhoja. Esimerkiksi Ruotsissa eläintarhoja on nelisenkymmentä ja Saksassa sekä Iso-Britanniassa jopa yli kolmesataa.

 

 

Delfinaariot

Ihmiselle delfinaariot saattavat tarjota hetkellistä viihdettä, mutta eläimelle ne merkitsevät pitkää vankeutta. Tällä hetkellä Suomen ainoassa del naariossa, Särkänniemessä, on viisi pullonokkadelfiiniä. Delfiineille on syntynyt vuosien saatossa yli kymmenen poikasta, mutta henkiin on jäänyt vain kaksi.

Virikkeetön betoniallas ei riitä tarjoamaan älykkäille eläimille riittäviä elinolosuhteita. Altaiden virikkeistäminen esimerkiksi kivimuodostelmien avulla on torjuttu taloudellisista ja hygieenisistä syistä. Betonialtaissa kaikuluotausäänien käyttö vaikeutuu, mikä heikentää eläinten hyvinvointia ratkaisevasti. Vangituilla del ineillä esiintyy usein stereotyyppistä käyttäytymistä sekä aggressiivisuutta niin ihmistä kuin lajikumppaneita kohtaan.
 

 

Delfinaarioita rakennetaan maailmalla turistikohteiden vetonauloiksi. Ne ovat kasvattaneet suosiotaan esimerkiksi Espanjassa, Kiinassa ja Japanissa. Suosituimpia vankeudessa pidettäviä lajeja ovat pullonokkadelfiinien lisäksi miekkavalaat. Suomessa delfiinien maahantuonti on ollut kiellettyä vuodesta 1998 lähtien.

 

Delfiinit voivat elää jopa yli 40 vuotta, joten pitkäänkin delfinaarioissa olleilla eläimillä saattaa olla vielä monia elinvuosia edessä vapaudessa.

 

 

 

Sirkukset

EU:n alueella toimii noin tuhat sirkusta, joissa on sekä villi- että kesyeläimiä. Suomessa villieläinten käyttö sirkuksissa on kielletty - poikkeuksen kiellosta muodostavat Sirkus Finlandian merileijonat. Myös Ruotsi ja Itävalta ovat rajoittaneet villieläinten käyttöä sirkuksissa, mutta muualla EU:ssa niiden käyttö on sallittua.

 

Sirkuksessa eläimiä kuljetetaan jatkuvasti paikkakunnalta toiselle. Kuljettaminen aiheuttaa aina eläimelle stressiä ja usein kuljetustilat ovat niin pienet, etteivät eläimet pysty

 

kääntymään tai käymään makuulleen. Kuljetusvaunusta tulee eläinten pysyvä koti, josta ne pääsevät pois vain esiintyäkseen. Isot kissaeläimet viettävät keskimäärin 90 prosenttia elämästään häkeissä, jotkut yksilöt jopa 99 prosenttia.

 

Sirkuseläimet koulutetaan rankaisemalla ja palkitsemalla. Eläimet ovat ihmiseen verrattuna fyysisesti vahvoja ja niiden hallitsemiseen käytetään helposti väkivaltaisia keinoja. Koska koulutus tapahtuu yleisön silmien ulottumattomissa, on usein mahdotonta tietää todellisista koulutustavoista.

 

Huonot olot ja liikunnan puute aiheuttavat eläimille stereotyyppistä käyttäytymistä, kuten edestakaisin huojuntaa tai pään heiluttamista. Huonon hygienian takia eläimillä esiintyy sirkusoloissa monia sairauksia, kuten erilaisia infektioita, tuberkuloosia, salmonellaa ja ruoansulatushäiriöitä. Sairaudet leviävät helposti, sillä EU:n terveyslainsäädäntö sallii sirkuseläinten kuljettamisen paikasta toiseen melko vapaasti. Sirkuseläinten suureen kuolleisuuteen vaikuttavat myös tulipalot, liikenneonnettomuudet sekä ruoan ja veden puute.

 

 

 

Viihdekäytön muita muotoja

Kulttuurista riippuen voi matkaillessa kohdata lukuisia eläinten viihdekäytön muotoja. Turisteille voidaan esimerkiksi tarjota mahdollisuutta valokuvata itseään villieläinten pentujen kanssa. Suloiset pennut ovat kuitenkin usein huumattuja. Pentujen kasvaessa ne yleensä tapetaan, koska aikuisia eläimiä ei pidetä yhtä houkuttelevina ja niiden hallinta on vaikeampaa.

 

Tanssiviin karhuihin törmää monissa Itä-Euroopan maissa sekä mm. Intiassa ja Pakistanissa. Karhut ovat yleensä kahlittuina ja niiltä on poistettu sekä hampaat että kynnet. Karhujen hallitsemiseksi niillä on usein myös kivulias lävistys kuonon tai huulien läpi. Myös erilaiset eläintappelut ja koirien usuttaminen karhujen kimppuun ovat joissain maissa yhä luvallista huvia.

 

Elävässä karusellissa eläimet on sidottu tiukasti kiinni karusellin runkoon, jolloin ne pakotetaan kävelemään pyörivän karusellin mukana tunnista ja päivästä toiseen. Eläiminä käytetään tavallisesti hevosia. Elävään karuselliin on voinut törmätä mm. Latviassa. Rodeo on suosittu huvimuoto erityisesti USA:ssa, mutta myös Kanadassa ja Brasiliassa. Rodeoon liittyy paljon eläinten julmaa kohtelua ja sitä varten jalostetaan häiriintyneesti käyttäytyviä eläimiä. Espanjan taakkana taas ovat edelleen härkätaistelut. Norsuilla, hevosilla, kameleilla, poroilla ja koirilla ajelu on hyvin tavallinen vetonaula monessa maassa. Eläimiä ei aina kohdella hyvin turistien poistuttua.

 

 

Mitä sinä voit tehdä?

Eläimiä käyttävien sirkusten sijasta kannattaa suosia sellaisia, jotka ovat toiminnassaan sitoutuneet eläimettömiin näytöksiin. Jos haluaa tutustua luonnonvaraisiin eläimiin ja niiden elintapoihin, on eläintarhoja parempi vaihtoehto erilaiset loukkaantuneita luonnonvaraisia eläimiä hoitavat keskukset. Näiden ensisijaisena tavoitteena on palauttaa eläimet takaisin luontoon, ja toiminta tapahtuu yleensä eläinten, ei maksavien asiakkaiden ehdoilla. Kotieläimiin voi tutustua myös esimerkiksi eläinten vanhainkodeissa. Monipuolisia luontoretkiä ja kursseja järjestävät mm. luontokoulut sekä erilaiset kerhot ja järjestöt.

 

Tilaa esite!

 

Voit tilata ilmaiseksi Animaliasta Eläinten viihdekäytöstä kertovan esitteen. Lisätietoa esitteiden tilaamisesta saat täältä.