Metsästys

 
Metsästys herättää eläinten ystävissä helposti ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta metsästettävät eläimet ovat saaneet elää vapaan elämän, toisaalta itse metsästykseen voi liittyä ilmiöitä, jotka ovat eläinsuojelullisesti kyseenalaisia.
 

Animalian linjaus metsästyksestä

Animalia suhtautuu metsästykseen kriittisesti. Animalian mielestä myös luonnonvaraisiin eläimiin tulee suhtautua itseisarvoisina yksilöinä. Niiden kohtelua ei tule käsitellä ainoastaan kannansäätelyä koskevista näkökulmista.

Metsästyskäytäntöihin liittyy lukuisia epäkohtia, joihin on puututtava välittömästi. Ongelmallisimpia metsästyskäytäntöjä ovat hämärän aikaan tapahtuva metsästys, pienpetojen rauhoitusajan puuttuminen, niin kutsutut hetitappavat raudat sekä salametsästys.

Kaikkea metsästystä olisi valvottava huomattavasti nykyistä tarkemmin ja salametsästykseen tulisi puuttua tehokkaasti.

Eläimet tähtäimissä

Artikkeli julkaistu Animalia-lehdessä 4/2009, kirjoittanut Laura Uotila

Voiko 300 000 metsästäjää olla väärässä? Suomalaisista noin 6 prosenttia on suorittanut metsästäjätutkinnon ja suorittaa vuotuisen riistanhoitomaksun. Väkilukuun suhteutettuna määrä on korkein Euroopan maista. Metsästys on yleinen harrastus erityisesti maaseudulla, jossa vahvat perinteet ylläpitävät metsästyskulttuuria vuodesta toiseen. Vuonna 2008 Suomessa tilastoitiin metsästetyksi lähes 1,7 miljoonaa saaliseläintä.

Määrällisesti eniten tähtäimiin joutui sinisorsia, yli 270 000 yksilöä. Toiseksi eniten pataan päätyi metsäjäniksiä, noin 193 000 eläintä. Kolmantena tilastoissa on ehkä hieman yllättävä laji sepelkyyhky, noin 157 000 metsästetyllä yksilöllä.

Metsästystä arvostetaan luontoharrastuksena, jossa saalis on lähinnä sivutuote luonnossa samoilun seurauksena. Ymmärrettävää onkin, että maaseudulla metsästys on helppo tapa harrastaa ja hakea elämyksiä. Metsästykseen liittyy kuitenkin paljon ongelmia sekä eläinten että ihmisten kannalta.

Tilastojen ulkopuoliset uhrit

Metsästyksen ainoiksi uhreiksi eivät jää ammutut ja saalistilastoihin päätyvät eläimet. Vuosittain osa ampumisista myös epäonnistuu, ja haavoittunut eläin pääsee pakenemaan metsään. Metsästäjällä on velvollisuus etsiä ja lopettaa haavakko, mutta aina eläimen jäljittäminen ei onnistu. Erityisesti riskejä aiheuttaa vesilintujen metsästys hämärässä. Metsästäjillä tulisikin olla aina käytettävissään koira, joka voi jäljittää haavoittuneen eläimen.

Haavoittuneiden ja löytämättä jääneiden eläinten määristä ei Suomessa ole tutkittua tietoa. Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan noin 4,5 % ammutuista hirvistä pääsee pakenemaan haavoittuneena metsään ilman, että niitä koskaan löydetään. Jos suhteen olettaa olevan sama Suomessa, tarkoittaisi se vuosittain yli kahdentuhannen haavoittuneen hirven jäämistä metsään. Osalla ampumahaavat saattavat olla niin pieniä, että eläin toipuu, mutta lopuille haavat merkitsevät hidasta kuolemaa.

Syksyisin näkee toisinaan otsikoita, joissa metsästäjien kerrotaan ampuneen joko toista metsästäjää tai pahimmillaan sivullista metsässä kulkijaa. Vaikka varsinaiset vaaratilanteet ovat onneksi yksittäistapauksia, häiritsee metsästä kuuluva paukuttelu silti muita metsässä liikkujia. Erityisesti syksyisin käynnistyvä sorsajahti saa monen järven rannalla asuvan hermostumaan yömyöhään jatkuvaa ammuskeluun. Luonnollisesti ampumisen äänet hermostuttavat myös niitä eläimiä, jotka eivät ole saalistajien tähtäimessä, mutta jotka pelkäävät voimakkaita ääniä.

Tilastoinnin ulkopuolelle jäävät myös rauhoittamattomat eläimet, joita ammutaan lähinnä ns. vahinkoeläimen statuksella. Tähtäimiin joutuu vuosittain kymmeniä tuhansia räkättirastaita, harmaalokkeja, merilokkeja, harakoita, variksia ja kesykyyhkyjä. Poikkeusluvan turvin näitä lintuja saa ampua myös pesimisaikaan, jolloin uhrien määrä moninkertaistuu, kun pesiin jää emottomia poikasia kuolemaan.

Pienpedoille rauhoitusaika

Kettu, tarhattu naali, supikoira, minkki, hilleri ja mäyrä ovat pienpetolajeja, joita saa metsästää ympäri vuoden. Ainoastaan naaras, jolla on pentue, on rauhoitettu touko-heinäkuussa. Pentueen todentaminen voi kuitenkin olla ongelmallista ja vaatisi eläimen pitkällistä seuraamista ja tarkkailua. Siksi on oletettavaa, että myös pentuja hoitavia emoja tapetaan kesäisin. Orvoksi jääneiden pentujen kohtalo on yleensä karu. Lisäksi varsinkin supikoirilla myös uroksen merkitys pentueen hoidossa on erittäin tärkeä, joten niidenkään ampumista kesäaikaan ei voi pitää hyväksyttävänä.

Pienpetojen sekä mm. majavan pyynnissä saa käyttää ns. hetitappavia rautoja. Rautojen on oltava sellaiset, että eläin joutuu menemään rautojen lävitse ja että ne eläimen kokoon nähden riittävällä iskuvoimalla aiheuttavat niihin joutuneen eläimen välittömän kuoleman. Ongelmallista rautojen käytössä on se, että niiden toimintaa ei pystytä jatkuvasti valvomaan. Jos rauta ei jostain syystä toimikaan kunnolla tai eläin ei ole jäänyt tarkoitetulla tavalla rautojen väliin, voi se joutua kitumaan niissä pitkään. Lisäksi raudat eivät valikoi uhrejaan, ja niihin voi päätyä aivan toisen lajin yksilö kuin oli tarkoitettu tai esimerkiksi emo, jolla on poikasia hoidettavanaan.

Pienpetopyyntiin liittyy läheisesti luolakoiraharrastus. Luolassa metsästäviä koiria treenataan usein tarhattujen kettujen avulla. Kettu päästetään rakennettuun keinoluolastoon, josta koiran on etsittävä kettu. Lain mukaan koira ei saa päästä fyysisesti koskemaan kettuun, mutta aina tämä ei toteudu. Harjoitusten ulkopuolisen ajan ketut elävät yleensä turkistarhoja vastaavissa olosuhteissa.

Hirvikolareita voidaan ehkäistä

Hirvenmetsästystä perustellaan usein hirvikolareiden ja taimikkotuhojen estämisen välttämättömyydellä. Metsästystä eettisempiä tapoja hirvikolarien ehkäisyyn ovat kuitenkin esimerkiksi hirviaidat, nopeusrajoitusten tiukentaminen sekä yli- tai alikulkumahdollisuuksien järjestäminen eläimille vilkkailla tieosuuksilla.

Tutkimusten mukaan nopeuden laskeminen vauhtiin 80 km/h vähentää merkittävästi hirvikolareiden määrää. Tutkimuksissa on myös havaittu, että esimerkiksi ns. vihersillat tai vastaavat liikennejärjestelyt vähentävät muidenkin eläinten kuin hirvien liikennekuolleisuutta: jopa linnut käyttävät alunperin hirville suunniteltuja ylityspaikkoja hyväkseen.

Hirvien tekemiä taimikkotuhoja voidaan estää metsästyksen sijaan mm. käyttämällä taimisuojia, karkotteita ja aitoja. On myös mahdollista järjestää erilaisia pelotteita taimikkojen läheisyyteen, kuten lippusiimoja ja voimakkaista ääniä päästäviä laitteita Taloudellisesti merkittävät menetykset syntyvät etupäässä koivu- ja mäntytaimikoille, ja oikealla taimikon hoidolla, kuten haapavesojen poistolla, voidaan haittoja ehkäistä.

Myös elinvoimainen, nykyistä isompi suurpetokanta sääntelisi hirvien määrää luontaisesti.

Metsästysrikokset pöydälle

Metsästystä valvovat Suomessa poliisit, rajavartijat ja Metsähallituksen erävalvojat. Valvonta jää hyvin vähäiseksi erityisesti laajoilla erämaa-alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa. Oulun lääninhallituksen tekemän selvityksen mukaan vain noin 10 prosenttia salakaatotapauksista tulee viranomaisten tietoon. Sellaisista metsästysrikoksista, joiden tekijää ei tiedetä tutkinnan alkaessa, saadaan selvitettyä vain noin kahdeksan prosenttia. Salametsästyksestä kiinnijäämisen riski on siis lähes olematon. Salametsästys onkin muuttunut entistä vakavammaksi. Ammattimaisesti toimivat pimeät markkinat ja valmiit myyntikanavat saaliille ylläpitävät osaltaan laitonta metsästystä. Tapauksien tutkintaa vaikeuttaa usein todistajien uhkailu – pienellä paikkakunnalla voi olla todella raskasta nousta tuttua henkilöä vastaan, vaikka tietäisikin hänen syyllistyneen metsästysrikokseen.

Salametsästys kohdistuu erityisesti arvokkaisiin riistaeläimiin, kuten hirviin ja karhuihin. Toisaalta salaa kaadetaan myös lihaltaan arvottomia suurpetoja, erityisesti susia ja ahmoja. Oikeusministeriö on onneksi tarttumassa ongelmaan ja se perustanut työryhmän, jonka tehtävänä on ensi kevään aikana valmistella rikoslakiin säännökset törkeästä metsästysrikoksesta ja törkeästä laittoman saaliin kätkemisestä. Tavoitteena on, että lainsäädännössä otettaisiin huomioon erityisen moitittavat tekotavat. Metsästysrikoksista on tuomittu 2000-luvulla 20 - 50 henkilöä vuosittain. Tuomio on yleensä sakkoa, enimmäisrangaistuksen ollessa tällä hetkellä kaksi vuotta vankeutta.

Metsästysmatkailua huvin vuoksi

Kaikille metsästäjille ei riitä kotimaan metsissä samoilu. Kasvava määrä yrityksiä on alkanut tarjota ulkomaille suuntautuvia metsästysretkiä, joissa pääsee ampumaan huomattavasti suurempia ja usein myös vaarallisempia eläimiä kuin Suomessa. Matkat suuntautuvat usein maihin, joissa metsästyksen sääntely on vähäistä. Lähialueillekin voi suunnata metsästysretkille: sekä Venäjä että Viro ovat suosittuja metsästysmatkojen kohteita. Eksoottisempia ampumiskohteita voi etsiä vaikka Etelä-Afrikasta: maassa ei vaadita metsästyskorttia, joten metsästyssafarille voi lähteä kuka tahansa turisti. Näiden metsästysmatkojen tarkoituksena on harvoin ravinnonhankinta, vaan niiden tarkoituksena on usein trofeen eli eläimen täytetyn pään hankkiminen tai ”sankariksi” pääseminen esimerkiksi jonkin suurpedon kaatamisella.

Kotimaassa yksi metsästysmatkailun muoto on tarhassa kasvatettujen lintujen ampuminen. Fasaanitarhalta vapautetaan yleensä satoja lintuja kerralla, ja passissa odottavat metsästäjät ampuvat liikkeelle lähteviä lintuja minkä vain ehtivät. Voidaan pitää eettisesti kyseenalaisena tarhatun eläimen tarkoituksellista vapauttamista ainoastaan metsästystä varten. Lisäksi kymmenien lintujen ampuminen hetkessä lisää haavoittuneiden mutta karkuun pääsevien eläinten riskiä.

Miltä metsästys tuntuu saalistettavasta?

Metsästystavasta riippuen metsästystilanne voi aiheuttaa saaliseläimelle tunteja kestävää stressiä. Erityisesti ajavaa koiraa käytettäessä voi saaliseläin joutua pakenemaan kauan. Henkensä kaupalla pakeneminen on psyykkisesti ja fyysisesti raskas kokemus, ja siksi ajoajan tulisi olla aina mahdollisimman lyhyt.

Onko riistaliha sitten aidosti eettisempi vaihtoehto kasvatetun kotieläimen lihalle? Eläinten kannalta aina toivottavin vaihtoehto olisi jättää liha pois lautaselta, eikä mitään lihaa voine pitää täysin ongelmattomana valintana. Luonnonvarainen eläin on saanut elää vapaana, mutta metsästyksen toteutukseen on voinut liittyä eettisesti kyseenalaisia tapoja. Siksi riistalihankin kohdalla kannattaa aina selvittää, miten eläin on metsästetty.