Valkoinen vasikanliha

 

Juottovasikka, valkoinen vasikanliha – mitä se on?

Eurooppalaiset eläinsuojelujärjestöt ovat jo vuosia kampanjoineet juottovasikoiden kasvatusta eli valkoisen vasikanlihan tuotantoa vastaan. Juottovasikan kasvatus on kielletty Suomessa, mutta meille saa vapaasti tuoda – ja tuodaankin – valkoista vasikanlihaa. Myös eräissä muissa maissa tällainen tuotantotapa on kielletty, esimerkiksi Englannissa, mutta säädöksiä kierretään viemällä vasikoita kasvatettavaksi Hollantiin, Italiaan ja Ranskaan.

 

Yksin ahtaudessa ja pimeydessä

Juottovasikka sijoitetaan 1-2 viikon ikäisenä ahtaaseen, hämärään karsinaan, jossa se ei mahdu edes kääntymään tai makaamaan jalat ojennettuina. Vasikka voidaan myös sitoa kaulastaan kiinni parteen. Vasikka seisoo ritiläpohjalla, jossa ei käytetä olkea tai muuta kuiviketta. Ulosteen ja virtsan liukastamalla lattialla vasikan on vaikea käydä makuulle ja nousta ylös.

 

Vasikka viettää koko noin 4-6 kuukauden pituisen elämänsä tällaisissa oloissa, vailla mahdollisuutta liikkua ja olla tekemisissä toisten vasikoiden kanssa.

 

EU:n alueella valkoisen vasikanlihan kasvatus on yleisintä Italiassa ja Ranskassa, joissa sitä myös syödään eniten. Kuluttajien voimakkaan painostuksen ansiosta Euroopan Unionissa on keskusteltu juottovasikan kasvatuksen kieltämisestä. Komissio on päätynyt esittämään vasikoiden yksinkasvatuksen kieltämistä.

 

Ruokavalio aiheuttaa anemian

Jotta lihasten, eli lihan, väri olisi mahdollisimman vaalea, aiheutetaan vasikoille vakaa raudanpuutos eli anemia: niille annetaan maitoseoksen lisäksi vain minimimäärä rautaa ja kuitua sisältävää heinää. Aikaisemmin vasikat eivät saaneet heinää lainkaan, mutta vuonna 1997 voimaan tulleet EU-säännökset määräävät hemoglobiinin vähimmäistason, joka on kuitenkin edelleen hyvin matala.

 

Vasikat eivät saa lainkaan kuitupitoista korsirehua. Normaalisti vasikasta kehittyy märehtijä, mutta nestemäisellä ravinnolla tämä ei ole mahdollista. Professori John Webster, Britannian johtava nautatutkija, on todennut: "Nestemäinen dieetti estää täysin vasikan normaalin ruuansulatusjärjestelmän kehittymisen."

 

Yksi syy siihen, ettei olkea tai muuta vastaavia alusia käytetä vasikoilla, on se, että kuidun- ja raudanpuutteesta kärsivät vasikat söisivät alusensa heti – ja se taas vaikuttaisi lihan väriin.

 

Suomessa ei ole juottovasikan kasvatusta, mutta muualla kasvatettua valkoista vasikanlihaa myydään meilläkin.