Emakot ja porsaiden tuotanto

Emakkosikaloissa pidetään tilan koosta riippuen kymmenistä satoihin emakkoa, joiden tehtävänä on tuottaa mahdollisimman paljon porsaita. Emakon tuotantokausi alkaa reilun puolen vuoden iässä, kun se tiineytetään ensimmäisen kerran. Emakko porsii ensimmäisen kerran noin 10 kuukauden ikäisenä. Tiineytys tapahtuu joko keinosiementämällä tai astuttamalla.

Emakko saa imettää jälkikasvuaan 4-5 viikkoa. Tämän jälkeen porsaat vieroitetaan ja siirretään vieroitusosastolle. Luonnossa emakko vierottaisi porsaat vasta n. 12–17 viikon iässä. Nykymuotoisessa tuotannossa porsiminen ja imetys tapahtuvat yleensä kääntymisen estävässä emakko- eli porsitushäkissä.

Emakko tulee kiimaan viikon kuluessa vieroituksesta, jolloin se tiineytetään uudelleen. Tuotantokausi jatkuu kunnes emakko päätyy teuraaksi. Yleisimpiä emakoiden poistosyitä ovat tiinehtymättömyys, jalkavaivat, yleinen terveyden heikentyminen, liian pienet pahnueet tai porsaiden suuri kuolleisuus imetysaikana. Porsastuotannossa olevien emakoiden keskimääräinen elinkaari on nykyisin kolmen porsimisen mittainen, eli ne teurastetaan noin kahden vuoden iässä. Luontaisesti siat eläisivät toistakymmentä vuotta.

Emakoiden pitotavat

Emakkosikalat on jaettu eri tuotantovaiheiden mukaisesti astutus-, joutilas- ja porsitusosastoiksi. Joutilaista tiineitä emakoita pidetään nykyisin tavallisimmin vapaana pihatossa tai ryhmäkarsinassa, mutta astutettavia ja porsivia emakoita vielä useimmiten kääntymisen estävissä yksittäishäkeissä. Uudemmissa tuotantorakennuksissa sikojen pitäminen erillään ryhmästä on ollut kiellettyä vuodesta 2003 alkaen muulloin kuin odotetun porsimisen ja tiineytyksen välisenä aikana. Vuoteen 2013 asti emakoita saa kuitenkin vanhoissa sikaloissa pitää häkeissä myös joutilasaikana niiden ollessa tiineitä, jolloin ne käytännössä joutuvat seisomaan koko tuotantokautensa paikallaan. Tilakoon kasvaessa sikojen laidunnus ja jaloittelu ovat käyneet yhä harvinaisemmaksi, vaikka laidunnus olisi joutilaille emakoille paras ratkaisu ja muutkin siat kaipaisivat ulkoilumahdollisuutta ympäri vuoden.

Liikkumismahdollisuuksien lisäksi eri tilojen kasvatusolot vaihtelevat erityisesti kuivikkeiden käytön ja ruokintatapojen suhteen. Pihatolla tarkoitetaan sikataloudessa ryhmäkasvatusta, jossa on ruokarauhan takaavat ruokintahäkit ja niistä erillinen kiinteäpohjainen makuualue sekä ulostamisalue. Pihattosiat eivät siis pääse liikkumaan koko

sikalan alalla, vaan ahtaassa noin kymmenen eläimen karsinassa. Ryhmäkarsinassa emakoilla on yhteinen ruokintakaukalo, eikä ruokailutilasta ole erotettu erillistä makuualuetta. Ryhmäkarsinassa vapaata tilaa on kuitenkin sikaa kohti yleensä enemmän kuin pihatossa. Pihatto voi olla joko osaritilä-, osakuivike- tai kestokuivikepohjainen. Kestokuivitus eli paksu puru- tai olkipohja on oikein hoidettuna sikojen hyvinvoinnin kannalta paras ratkaisu, mutta käytännössä harvinainen. Osakuivikepihatossa makuualue on kuivitettu, mutta osaritiläpihatoissa kuivitusta ei yleensä käytetä lainkaan. Eläinsuojelusäädöksen vaatimus virikemateriaalin tarjoamisesta koskee emakoita vanhoissa tuotantotiloissa vasta 2013 alkaen.

Vaikka häkkisikalat tulevat poistumaan, pääosa uusista pihattosikaloistakin on ahtauden ja kuivikkeiden käytön estävien rakenneratkaisujen vuoksi sioille sopimattomia. Tonkiminen ei niissä ole mahdollista ja niukalla ritilälattialla jaloittelun sijasta eläimet makaavat mieluummin ruokintahäkissä. Emakkoa kohden tulee ryhmäkasvatuksessa maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaan olla tilaa vähintään 2,25 m² ja ensikkoa eli astutettua nuorta emakkoa kohden 1,64 m². Emakoiden ahdinkoa lisää kuitenkin EU:n direktiivistä poikkeava tulkinta, jossa ruokintahäkkien ala on laskettu tuohon pihattojen liikkuma-alaksi määriteltyyn pinta-alaan. Direktiivin tarkoituksena oli lisätä emakoiden liikkumatilaa ja viihtyvyyttä, mutta Suomen tulkinnan vuoksi varsinainen liikkuma-ala jää hyvin vähäiseksi, sillä ruokintahäkin suosituspinta-ala 1,3 m² vie suurimman osan tilasta. Joutilasemakon liikkumismahdollisuudella on emakon terveyden ja viihtyvyyden lisäksi merkitystä myös porsaskuolleisuuteen, sillä hyväkuntoinen ja -jalkainen emakko pystyy nousemaan allensa jääneen porsaan päältä pois nopeasti.

Porsiminen ja porsaskuolemat

Emakot porsivat ja imettävät porsimiskarsinassa. Porsimiskarsinassa emakolla on hieman liikkumatilaa ja porsaille suojattu makuualue. Useimmiten porsiminen ja porsaiden hoito tapahtuu kuitenkin karsinassa olevassa porsimishäkissä, joka estää emakon kääntymisen ja sallii sille vain hieman liikkumatilaa pituussuunnassa. Häkin tarkoituksena on estää porsaiden jääminen emakon alle, joskaan porsaiden kuolleisuuden ei ole todettu lisääntyneen emakon liikkumisen sallivissa porsimiskarsinoissa.

Emakolla on porsimisen lähestyessä vaistomainen tarve pesän rakentamiseen ja säännösten mukaan niille on annettava olkia tai muuta pesäntekomateriaalia ennen porsimista. Pesäntekoon sopivaa kuiviketta ei kuitenkaan tarvitse antaa, mikäli lietelantajärjestelmä sen estää. Käytännössä pääosa emakoista porsii kuivikkeettomassa ympäristössä vailla pesäntekomahdollisuutta.

Pahnueissa on yleensä yli kymmenen porsasta, joista lähes joka viides kuolee ennen vieroitusikää. Porsaskuolemat johtuvat monesta eri syystä. Pesäntekovietin toteuttamisen estyminen aiheuttaa emakossa levottomuutta, joka saattaa jatkua porsimisen aikana ja vielä sen jälkeenkin. Rauhattomuus pitkittää porsimista ja voi estää porsaita imemästä. Porsaskuolleisuuteen vaikuttaa myös emakon terveys. Hyvinvoiva emakko jaksaa hoitaa ja imettää porsaitaan, ja sen maidontuotanto on runsasta. Tällöin nääntymiskuolemat ovat harvinaisempia. Myös karsinaolosuhteilla on suuri merkitys porsaiden selviytymiselle. Kuivittamaton rakolattia aiheuttaa iho- ja sorkkavaurioita eikä tarjoa porsaille niiden tarvitsemaa lämpöä. Runsas kuivikkeiden käyttö tekisi alustasta joustavan, jolloin porsaat eivät litisty emonsa alle niin helposti.

Emakoiden hyvinvointiongelmat

Tiheä porsimistahti ja siitä johtuvat tuotantorasitussairaudet johtavat emakoiden psyykkisiin ja fyysisiin hyvinvointiongelmiin. Liikkumattomuus ja häkissä makaaminen aiheuttavat jalkasairauksia ja tulehduksia. Niveltulehdukset ja makuuhaavat ovat emakoiden yleisiä vaivoja. Jalostuksella aikaansaatu runsas lihamassa rasittaa terveitäkin jalkoja, sillä luusto ja nivelet eivät välttämättä kehity riittävän nopeasti eläimen painon noustessa. Huono hygienia johtaa helposti utare-, kohtu- ja virtsatietulehduksiin.

Sika on aktiivinen eläin, jonka lajinomaiseen käyttäytymiseen kuuluu ympäristön tutkiminen suun avulla. Olkien tai muun kuivikkeen tarjoaminen parantaa merkittävästi sikojen hyvinvointia. Virikkeiden puute aiheuttaa turhautumista, jonka seurauksena siat pureskelevat kaltereita, muuttuvat apaattisiksi ja menettävät kiinnostuksensa porsaiden hoitoon.

Kääntymisen estävät häkit

Suomessa emakoita saa pitää kääntymisen estävässä häkissä 8 viikkoa porsimisen jälkeen. Ruotsissa emakkoa saa pitää kääntymisen estävässä porsimishäkissä korkeintaan muutaman päivän ajan porsimisen jälkeen.

Eläinsuojeluasetuksen mukaan emakko tai ensikko saadaan pitää erillään ryhmästä aikana, joka alkaa viikkoa ennen odotettua porsimista ja päättyy neljän viikon kuluttua porsimista seuraavasta astutuksesta tai siemennyksestä, joka johtaa tiineyteen. Tällä hetkellä viranomaiset tulkitsevat lainsäädäntöä siten, että emakko voidaan asetuksen mainitsemana ajanjaksona pitää kääntymisen estävässä häkissä.

Emakon pitäminen yksittäishäkissä noin kuukauden pituisen jakson verran porsaiden vieroituksesta heikentää emakon terveyttä ja hyvinvointia ja siten se eläinsuojelulain määräysten vastaisesti ei edistä eläinten terveyttä, ei ota huomioon eläinten fysiologisia tarpeita tai käyttäytymistarpeita ja aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kärsimystä. Tutkimusten perusteella emakon pitäminen kääntymisen estävässä häkissä ei ole perusteltua esimerkiksi terveydellisistä tai porsastuotannollisista syistä.

Animalia pyysikin vuonna 2007 eduskunnan oikeusasiamiestä tutkimaan rikkooko eläinsuojelulain noudattamisesta vastuussa olevien viranomaisten käytäntö hyväksyä emakoiden pito kääntymisen estävässä häkissä porsaiden vieroituksen jälkeen Suomen eläinsuojelulakia. Oikeusasiamies hankki maa- ja metsätalousministeriöltä lausunnon asiasta. Ministeriö kirjoittaa vastauksessaan, että emakoiden pito vieroituksen jälkeen kääntymisen estävissä häkeissä vastaa eläinsuojelulain vaatimuksia, kun huomioidaan nykyisin käytettävissä oleva tieteellinen tieto ja emakoiden pitoon liittyvät tämänhetkiset sosio-ekonomiset rajoitukset. Apulasoikeusasiamies toteaa vastauksessaan, että ”käytäntö hyväksyä emakoiden pito kääntymisen estävässä häkissä porsaiden vierotuksen jälkeen ei käsitykseni mukaan ole kuitenkaan siten ristiriidassa eläinsuojelulain säännösten ja Euroopan yhteisön lainsäädännön kanssa, että oikeusasiamiehen olisi mahdollista puuttua asiaan.

Siitoskarjut

Porsastuotantosikaloissa pidetään usein tilakarjuja, jotka astuvat tai joiden siemennesteellä keinosiemennetään tuotannossa olevat emakot. Vuodessa yksi siitoskarju voi saada jopa 10 000 jälkeläistä, joten karjun perimä vaikuttaa merkittävästi tilan porsaiden ominaisuuksiin. Karjuja käytetään myös astutettavien emakoiden kiimantarkkailussa. Karjuja pidetäänkin tiineytettävien emakoiden lähellä yksittäiskarsinoissa, joita voidaan käyttää myös astutukseen.

Lähteet:

Ala-Risku, Virpi: Lähiympäristön vaikutus emakon hyvinvointiin. Nauta- ja sikatilojen olosuhdeopas. 2002
Animal health and welfare aspects of different housing and husbandry systems for adult breeding boars, pregnant, farrowing sows and unweaned piglets - Scientific Opinion of the Panel on Animal Health and Welfare. EFSA-Q-2006-028. Adopted: 10 October 2007.
Emakkosikalan pihatto-opas. KMVET 2001.
Helenius, Marika: Porsaskuolleisuus sikiöajalta vieroitukseen. Opinnäytetyö, Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma, Mustiala 04.11.2005.
Jäikö, Toni: Emakkosikala. Nauta- ja sikatilojen olosuhdeopas. 2002
Jäikö, Toni: Lihasikala. Nauta- ja sikatilojen olosuhdeopas. 2002
Kyntäjä Soile: Karju – emakkosikalan unohdettu yksilö. KMVET 2/2003.
Laine, Taina: Lähiympäristön vaikutus porsaiden hyvinvointiin. Nauta- ja sikatilojen olosuhdeopas. 2002.
Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet – eläintuotanto. Kasvintuotannon tarkastuskeskus. 2000
Maatilatilastollinen vuosikirja 2005.
Munsterhjelm Camilla: Lähiympäristön vaikutus lihasikojen hyvinvointiin. Nauta- ja sikatilojen olosuhdeopas. 2002.
Saloniemi, Hannu, Anssi Tast, Mari Heinonen ja Olli Peltoniemi: Tehotuotannossa siat voivat huonosti. Helsingin sanomat 10.10.2002.
Suomalaisen sianlihan hyvä tuotantotapa. MTK.
Tavoitteena terve ja hyvinvoiva sika. Evira 2008.
Tuppi, Kati ja Yliaho, Maija: Seuranta työkaluna porsastuotannon kehittämisessä. Maataloustieteen Päivät 2004.
Valros, Anna ja Helena Telkänranta: Sika. Hyvinvoiva tuotantoeläin. 2005

www.farmit.net

Finfood Ruokatieto
www.puhdasmaatila.fi