Lihasikojen kasvatus

Lihasian elämä alkaa porsimiskarsinassa, jossa se viettää emänsä ja sisarustensa kanssa neljä viikkoa. Luonnossa emä vieroittaa porsaat vasta 12–17 viikon ikäisinä, joten kuukauden iässä tapahtuva vieroitus on sekä porsaille että emälle stressiä aiheuttava kokemus. Vieroituksen jälkeen porsaat viettävät noin kaksi kuukautta syntymäsikalansa vieroitusosastolla. Saavutettuaan 25–30 kilon painon ne myydään lihasikalaan kasvamaan lopulliseen teurastuspainoonsa. Osa syntyvistä emakkoporsaista jätetään syntymäsikalaan kasvamaan uudistukseksi, eli tuleviksi porsaita tuottaviksi emakoiksi.

Vastasyntyneille porsaille suoritetaan erilaisia toimenpiteitä. Nisävaurioiden estämiseksi alle viikon ikäisten porsaiden kulmahampaat voidaan hioa tai eläinlääkärin luvalla katkaista. Pienet porsaat tarvitsevat myös rautalisän, jonka ne luonnossa saavat maata tonkimalla. Rauta-annos voidaan antaa pistoksena tai suun kautta. Toimenpiteistä kivuliain on kastrointi, joka suoritetaan uros- eli karjuporsaille pahanhajuisen karjunlihan syntymisen estämiseksi. Alle viikon ikäisen porsaan saa kastroida ilman puudutusta pihdeillä vetämällä kives ulos ihoon tehdystä reiästä ja katkaisemalla siemenjohdin. Kivespussiin tehdään siis avohaava ilman kivunlievitystä. Eläinsuojelulaissa kehotetaan välttämään kastrointia, mutta käytännössä toimenpide suoritetaan rutiininomaisesti lähes jokaisessa emakkosikalassa. Karjujen teurastaminen jo noin 65–70 kilon painoisina tekisi tämän toimenpiteen tarpeettomaksi, sillä silloin lihaan ei ehtisi muodostua karjunhajua. Sikojen keskimääräinen teuraspaino Suomessa on 86 kg, eli ne teurastetaan noin 5-6 kuukauden ikäisinä.

Lihasikojen olosuhteet

Suomessa lihasikoja kasvatetaan yleensä yli kymmenen sian karsinoissa, joissa teuraspainoa lähestyvälle lähes satakiloiselle sialle on Suomen eläinsuojeluasetuksen mukaan varattava tilaa ainoastaan 0,65 m². Lihasialla voi siis olla alle sanomalehden aukeaman verran liikkumatilaa. Luontaisesti siat ovat erittäin siistejä eläimiä, jotka erottelevat makuu-, ruokailu- ja ulostuspaikan tarkasti toisistaan. Tämä ei ole mahdollista ahtaissa karsinoissa, vaan siat voivat joutua makaamaan omien ulosteidensa päällä. 

Lihasiat joutuvat yleensä tyytymään betoni- ja ritiläpohjaisiin karsinoihin, jotka ovat kaukana sian luontaisesta ympäristöstä. Karsinoissa käytetään kuivikkeita hyvin harvoin. Lietelantajärjestelmä on helppohoitoisuutensa vuoksi Suomessa yleisimmin käytössä oleva sikaloiden lannanpoistoratkaisu ja tarkoittaa sitä, että karsinan lattia on osittain tai kokonaan ritilää, josta ulosteet polkeutuvat läpi. Imuputkella toimiva lietelannanpoisto tukkeutuu helposti kuivikkeita käytettäessä, eikä lietelantasikaloissa tämän vuoksi juuri käytetä kuivikkeita.

Kuivikkeiden käyttö olisi tärkeää sikojen hyvinvoinnille. Mielekkään tekemisen ja lajityypillisen tonkimisen lisäksi kuivikkeet tarjoavat sioille pehmeän ja lämpimän makuualustan. Korsirehun käyttäminen kuivikkeena tarjoaa myös sikojen ruuansulatukselle tärkeää karkearehua. Eläinsuojelusäädösten mukaan sioilla tulee olla karsinassaan jotain muokattavaa virikemateriaalia. Käytännössä useilla tiloilla heitetään karsinaan kourallinen olkisilppua silloin tällöin sioille syötäväksi. Suurten sikaloiden yleistyminen on Suomessa heikentänyt sikojen hyvinvointia, sillä työmäärää on pyritty vähentämään erityisesti rakentamalla ritiläpohjaisia karsinoita.

Lihasikoja kasvatetaan muutamilla tiloilla suurissa, useamman kymmenen sian kestokuivitetuissa karsinoissa. Tällaisissa puru- tai olkipohjasikaloissa siat saavat vaistojensa mukaisesti tonkia ja touhuta puoli metriä paksulla kuivikepohjalla. Kestokuivikepohjalla tilaa on oltava 1,5 m² eläintä kohden, ja hygienia edellyttää pohjan säännöllistä kääntämistä. Hännänpurentaa ja muita aggressioiden muotoja sekä stereotyyppistä kaltereiden purentaa on purupohjasikaloissa todettu ilmenevän huomattavasti lietelantasikaloita vähemmän. Purupohjasikalat ovat kuitenkin työläämpiä hoitaa ja kustannukset ovat tavanomaista tuotantoa suuremmat, minkä vuoksi purupohjasikalat eivät ole yleistyneet.

Hännänpurenta on oire stressistä

Lihasikaloiden kasvatusryhmiä yhdistettäessä toisilleen tuntemattomat eläimet joutuvat kylki kylkeen, eivätkä laumahierarkian alimpina olevat siat pysty väistämään aggressiivisia hyökkäyksiä. Luonnoton betoniympäristö ja tilanahtaus turhauttavat sikoja ja aiheuttavat niille lähes jokaisella tilalla erilaisia käyttäytymishäiriöitä. Luonnostaan uteliaat siat tutkivat ympäristöään suullaan, mutta kun tonkimismahdollisuutta ei ole, ne purkavat energiansa karsinatovereihinsa haastamalla riitaa ja puremalla toistensa häntiä, korvia tai kylkiä. Tulehtuneet hännäntyngät aiheuttavat sioille paljon kipua ja tulehdus voi levitä koko elimistöön muodostaen paiseita muun muassa selkärankaan. Myös niveltulehdukset jaloissa aiheuttavat lihasioille kipua ja vievät pahimmillaan jopa kävelykyvyn. Esimerkiksi vuonna 2000 yli viidestä prosentista teurastettuja lihasikoja hylättiin osa ruhosta. Noin puolet hylkäyksistä johtuu niveltulehduksista. Kun eläinmäärät ovat suuria, saattavat sairaat lihasiat jäädä vaille riittävää hoitoa. Karsinoiden eläintiheys lisää väistämättä myös tautien tartuntapainetta.Kun eläinmäärät ovat suuria, saattavat sairaat lihasiat jäädä usein vaille riittävää hoitoa. Karsinoiden eläintiheys lisää väistämättä myös tautien tartuntapainetta.

Liian lyhyt ruokintakaukalo ja harvoin tapahtuva ruokinta aiheuttavat sioilla tappeluita ja loukkaantumisia. Rehuautomaatti voi lisätä hännänpurentaa, ellei ruokintapaikkoja ole riittävästi, sillä luontaisesti siat söisivät samanaikaisesti. Sikojen hyvinvointia heikentävät usein myös sikalan huono ilmanvaihto, liiallinen veto, liian kostea tai kuiva ilma sekä epäsopiva lämpötila.

Luomusikojen olosuhteet

Luomusikoja kasvattavia tiloja on Suomessa vain parikymmentä. Luomusikalat ovat suursikaloita pienempiä, sillä luomusäännösten toteuttaminen on työläämpää. Luomutuotannossa emakoita pidetään ryhmissä muulloin kuin porsimis- ja imetysaikana ja niiden pitäminen kääntymisen estävässä häkissä on kokonaan kielletty. Karjuporsaiden kastraatio ilman anestesiaa ja/tai kivunlievitystä on kielletty 1.1.2012 alkaen.

Luomusioilla on oltava kuivitettu makuupaikka, jonkin verran enemmän tilaa ja vähintään puolet lattia-alasta kiinteäpohjaista. Suomen luomusääntöjen mukaan emakoiden ja siitoskarjujen on päästävä toukokuusta lokakuuhun ulkoilemaan vähintään jaloittelutarhaan. Vuodesta 2011 lähtien ulkoiluvaatimus koskee myös luomulihasikoja.

Villisiat elävät ulkona

Suomessa on parisen kymmentä tilaa, jotka kasvattavat villisikoja lihantuotantoa varten. Villisikojen kasvatus eroaa hyvin paljon kesysikojen kasvatuksesta: villisiat kasvatetaan aina ulkona olevissa aitauksissa, joissa niillä on mahdollisuus toteuttaa sioille tärkeitä käyttäytymistarpeita, kuten tonkimista, viilentävää mudassa kylpemistä, ruuan etsintää ja pesänrakentamista ennen porsimista. Villisikojen porsaita ei myöskään kastroida tai hampaita katkaista. Siat myös usein teurastetaan suoraan tilalla.

Teuraaksi vietäviä sikoja tulisi käsitellä rauhallisesti

Teuraskuljetukset ovat sioille stressaava tilanne. Suomessa teuraskuljetuksiin käytetään melko hyväkuntoista kalustoa. Stressiä ja onnettomuuksia sioille aiheuttaa kiireinen ja kovakourainen eläinten käsittely. Sikojen välille syntyy lisäksi helposti tappeluita, kun toisilleen vieraita yksilöitä yhdistetään samoihin kuljetuksiin. Sairaille ja varsinkin huonojalkaisille sioille viimeinen matka voi olla tuskallinen. Teurasautoon lastauksesta, teuraskuljetuksesta ja teurastuksen odottamisesta aiheutuva stressi voi muuttaa sianlihan niin kutsutuksi stressilihaksi, jossa lihasten maitohappopitoisuus nousee ja pH laskee tarpeettoman alas ennen ruhon jäähtymistä. Stressiliha ei kelpaa ihmisravinnoksi muutoin kuin makkaran ainesosana.

Siat tainnutetaan joko sähköllä tai hiilidioksidilla. Sähkötainnutus tapahtuu siten, että eläimen ohimoille ohjataan sähköä. Nykytiedon mukaan toimenpide aiheuttaa sioille kärsimystä ennen tajunnan menetystä. Hiilidioksiditainnutuksessa sika johdatetaan tilaan, jossa on korkea hiilidioksidipitoisuus. Hiilidioksidi aiheuttaa sian taintumisen noin puolessa minuutissa. Tainnutuksen jälkeen eläin tapetaan laskemalla veri tekemällä kaulavaltimoon viilto. Sikoja teurastetaan teurastamoissa yleisesti lähes 300 eläimen tuntivauhtia.

Sekä Suomessa että Ruotsissa on tullut ilmi tapauksia, joissa sika on pistetty huonosti, ja se on päätynyt yhä elossa olevana kalttausveteen. Kuuman kalttausveden on tarkoitus irrottaa karvat sian ruhosta.

Lähteet:

Ala-Risku, Virpi: Lähiympäristön vaikutus emakon hyvinvointiin. Nauta- ja sikatilojen olosuhdeopas. 2002
Farmos oy:n Puhdasmaatila-sivusto
Jäikö, Toni: Emakkosikala. Nauta- ja sikatilojen olosuhdeopas. 2002
Jäikö, Toni: Lihasikala. Nauta- ja sikatilojen olosuhdeopas. 2002
Kyntäjä Soile: Karju – emakkosikalan unohdettu yksilö. KMVET 2/2003.
Laine, Taina: Lähiympäristön vaikutus porsaiden hyvinvointiin. Nauta- ja sikatilojen olosuhdeopas. 2002.
Luomuporsastuotannon mahdollisuudet Suomessa. MTT:n selvityksiä 90.
Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet – eläintuotanto. Kasvintuotannon tarkastuskeskus. 2000.
Maatilatilastollinen vuosikirja 2005.
Munsterhjelm Camilla: Lähiympäristön vaikutus lihasikojen hyvinvointiin. Nauta- ja sikatilojen olosuhdeopas. 2002

Mälkiä, Pirjo: Nuori sika on altis nivelvaivoille. KMVET 20.6.2002
Saloniemi, Hannu, Anssi Tast, Mari Heinonen ja Olli Peltoniemi: Tehotuotannossa siat voivat huonosti. Helsingin sanomat 10.10.2002.

Suomalaisen sianlihan hyvä tuotantotapa. MTK.
Tavoitteena terve ja hyvinvoiva sika. Evira 2008.
Tuotantoeläinten hyvinvointistrategia. Työryhmämuistio MMM2006:20.
Valros, Anna ja Helena Telkänranta: Sika. Hyvinvoiva tuotantoeläin. 2005

Siat kärsivät suomalaisessa teurastamossa. Uutispäivä Demari 3.4.2009