Kanat munantuotannossa
Munivia kanoja on Suomessa noin 2,9 miljoonaa. Munantuotantoa varten kasvatettavia kananpoikia ja nuorikoita on vajaa miljoona. Kukkoja, joita pidetään lähinnä siitostarkoituksiin, on noin 15 500, vaikka puolet kuoriutuvista kananpoikasista on kukkoja. Munijakanojen kukkopoikasten kasvattamista pidetään nykyään taloudellisesti kannattamattomana, sillä lihantuotantoa varten on jalostettu nopeammin kasvavia kanahybridejä eli broilereita. Siksi munantuotantoa varten haudotut untuvikot lajitellaan sukupuolen perusteella pian kuoriutumisen jälkeen. Kanat päätyvät kasvatuskanaloihin, mutta kukkopoikaset tapetaan kaasulla tai silppurilla. Näistä lopetuksista nousi kohu vuonna 2009, kun videomateriaalia silppureista tuli julkisuuteen. Kyseessä on kuitenkin yleinen nykyaikaiseen munantuotantoon kuuluva käytäntö.
 |
Kanat aloittavat munintansa noin 18 viikon ikäisinä, pari viikkoa sen jälkeen kun ne on siirretty kasvattamoista munintakanaloihin. Nuoret kanat munivat parhaiten, ja sen vuoksi kanoja pidetään yleensä vain yhden munintakauden ajan eli noin 12–14 kuukautta. Munijakanat teurastetaan noin puolentoista vuoden ikäisinä, kun kana luontaisesti eläisi keskimäärin seitsemän vuotta.
Nykyisin munantuotannossa pidettävät kanat eivät ole puhdasrotuisia, vaan useiden rotujen standardisoiduilla risteytyksillä aikaansaatuja hybridejä. Suunnitelmallinen jalostustyö on suurten jalostusyhtiöiden käsissä, ja risteytyksissä käytettävä eläinaines tuodaan Suomeen ulkomailta.
Kanojen määrä Suomessa on vähentynyt puoleen viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Tuotettujen munien määrä on samaan aikaan vähentynyt vain kolmanneksen, eli kanat on saatu jalostuksella, tehostetulla ruokinnalla ja valo-ohjelmilla munimaan 30 % enemmän. Suomalaisten kananmunankulutus on keskimäärin 9,8 kg eli reilut 150 munaa vuodessa. Kulutus on vuosikymmenten kuluessa laskenut hieman.
Kanojen luontainen käyttäytyminen ja vuosirytmi
Nykyisillä pitkälle jalostetuilla munijakanoilla on edelleen tallella luonnonvaraisten esi-isiensä käyttäytymistarpeet. Kanojen luontaista käyttäytymistä on muun muassa ympäristön tutkiminen, maan kuopsuttelu ja hiekkakylpyjen ottaminen. Siipien ja jalkojen venyttely sekä siipien räpyttely ja höyhenpuvun sukiminen ovat tärkeitä rentoutumistoimintoja. Kanat pyrkivät ryhmässä yhdenaikaiseen toimintaan sekä säilyttämään yksilöetäisyyden etenkin ruokaillessa. Kanalinnuilla on myös luonnollinen tarve hakeutua suojaisaan pesäpaikkaan munimisen ajaksi sekä lentää yöksi korkealle turvaan petoeläimiltä.
Kanat ovat laumaeläimiä, joille luontainen parven koko on noin 5-20 kanaa ja muutama kukko. Yli 80 kanan ryhmissä kanat eivät enää pysty tunnistamaan toisiaan, jolloin kanayhteisölle tärkeän arvojärjestyksen muodostuminen ei onnistu ja häiriökäyttäytyminen yleistyy.
Luontaisesti kanojen lisääntymiskausi alkaa ja muninta käynnistyy keväällä valoisan ajan pidentyessä. Kanat, jotka saavat hautoa munansa poikasiksi, keskeyttävät muninnan kun pesässä on noin tusina munaa. Syksyllä valoisan ajan lyheneminen aloittaa sulkasadon, jossa vanhat ja kuluneet sulat putoavat. Uusi munintakausi alkaa, kun kanat ovat sulkasadon jälkeen kasvattaneet uuden höyhenpuvun.
Kanaloissa kanojen munintaa säädellään keinovalaistuksella. Valot pidetään päällä 10-16 tuntia vuorokaudessa, jotta muninta saadaan alkamaan ja jatkumaan vuodenajasta riippumatta. Kanaloissa ei yleensä ole ikkunoita, koska luonnonvalo saattaisi häiritä keinovalolla aikaansaatua vuorokausi- ja vuosirytmiä. Tuotannossa pidettävien kanojen haudonta- ja hoivavietti on heikentynyt, ja ne munivat lähes munan päivässä koko munintakauden ajan.
Kanojen hyvinvointiongelmat
Tuotanto-oloissa kanat kärsivät erityisesti tilanahtaudesta ja lattiakasvatuksessa parvien liian suuresta koosta. Ahtaus ja virikkeettömyys aiheuttavat toisiin kanoihin kohdistuvaa aggressiivisuutta, etenkin jos alaryhmien muodostaminen ei onnistu. Kanat nyppivät höyheniä irti toisistaan myös yrittäessään purkaa luontaista toiminnan tarvettaan. Höyhenten nokkiminen ja häiriökäyttäytymisen kehittyminen kannibalismiksi on tavallista kaikissa tuotantomuodoissa. Monissa maissa kanoilta leikataan nokka poikki kannibalismin aiheuttaman kuolleisuuden vähentämiseksi. Nokan leikkaus on kanoille tuskallinen toimenpide, jonka seurauksena osa kanoista kärsii kroonisesta särystä. Suomessa nokan leikkaaminen on kielletty.
Suuri osa munijakanojen käyttäytymisongelmista on seurausta kasvatuskauden virikkeettömistä ja luonnottomista oloista. Vailla emon hoitoa ja opastusta varttuneet kananpojat eivät opi yhdenaikaistamaan käyttäytymistään. Tutkimusten mukaan ongelmia voitaisiin ennaltaehkäistä käyttämällä kasvattamoissa keinoemoja ja suuntaamalla kanojen toimeliaisuus lajitovereiden sijasta virikkeisiin. Pehkua ja erityisesti eri korkeuksille sijoitettuja orsia tulisi olla tarjolla kasvatuksen alusta alkaen. Orret toimivat myös ahdisteltujen lintujen pakopaikkoina. Myös pehkun seasta etsittävää karkearehua voisi käyttää virikkeenä. Nämä keinot ovat kuitenkin käytettävissä etupäässä vain lattiakanaloissa.
Teurastus ja arvottomat ruhot
Munijakanat teurastetaan yleisimmin kanalan pihaan ajetussa hiilidioksidikontissa, sillä tuotannosta poistettaville kanoille ei tällä hetkellä juuri ole jatkokäyttöä elintarviketeollisuudessa. Kananruhot päätyvätkin lähinnä turkiseläinten rehuksi. Kananlihaa voitaisiin kuitenkin jatkojalostaa, ja erityisesti luomukanojen lihaa on kaivattu markkinoille broilerinlihan vaihtoehdoksi. Munijakanojen liha on kuitenkin hyvin erilaista kuin ihmisille tuttu broileri, joten tämä vaatisi tottumista erilaiseen kananlihaan.
Lähteet:
Heikkilä, Matti, Anna Valros ja Hannu Saloniemi: Kasvatusolosuhteiden vaikutus kanojen hyvinvointiin. Kanatutkimusseminaari 24.11.2005, Turku
Jensen, Anja Brinch and Björn Forkman: Effect of broody hens and brooders on development of feather pecking and cannibalism in laying hen chickens. Kanatutkimusseminaari 25.11.2005., Turku
Lundqvist, Eveliina: Miten Suomen eläinsuojelulainsäädäntö mahdollistaa kanojen (Gallus gallus) lajityypillisen käyttäytymisen nykypäivän tuotanto-oloissa. Ympäristönsuojelutieteen Pro gradu –tutkielma. 2005.
Maatilatilastollinen vuosikirja 2010.
Telkänranta, Helena: Kanojen maailma. 2004.
Valros, Anna, Hanne Teräväinen ja Jukka Helin: Hyvinvoiva tuotantoeläin. Pro Agria. 2005.
TIKE-tilastot
Suomen siipikarjaliitto