Luonnon monimuotoisuus
Karjatalous käyttää nykyisin 70 prosenttia maailman maatalousmaasta ja lihankulutuksen ennustetaan kasvavan entisestään. Laskelmien mukaan maailman nykyinen lihantuotanto tulee kaksinkertaistaa vuoteen 2050 mennessä, jos ihmisten ruokailutottumukset pysyvät ennallaan.
Maatalous lisäsi luonnon biologista monimuotoisuutta eniten silloin, kun karjan rehu tuotettiin niityillä ja luonnonlaitumilla. 1950-luvulla alkaneen tilakoiden kasvun ja re-hunviljelyn muutosten johdosta maatalousympäristöjen monimuotoisuus on heikentynyt ja uhanalaiset lajit sekä luontotyypit ovat lisääntyneet.
Kotieläintalous vaatii laajoja alueita rehunviljelyyn ja laitumiksi. Nämä alueet ovat usein lajistoltaan köyhtyneitä, yksipuolisia kasvuympäristöjä. Nykyaikaiset viljelytekniikat ja torjunta-aineiden käyttö hävittävät maan pieneliöstöä, hyönteisiä ja maatalousympäristön lintulajeja.
Karjataloudesta voi kuitenkin olla ympäristölle myös hyötyä. Karjan avulla monipuolisen tilan ravinnekierto toimii luonnollisemmin, kuin väkilannoitteita käytettäessä. Laiduntava karja tuottaa lantaa aineksista, joita ihminen ei sinällään pysty käyttämään hyödykseen. Lannoitteena käytettävä lanta ylläpitää maan rakennetta, vesi- ja happitaloutta sekä maaperän monipuolista pieneliöstöä ja korvaa keinotekoisen lannoitteen käyttöä, jonka valmistus vaatii runsaasti energiaa. Kuitenkin vegaanisellakin viljelyllä eli ilman kemiallisia tai eläinperäisiä lannoitteita on tuotettu satoa menestyksekkäästi.
Perinnebiotoopit
|
|
Vanhat niityt, hakamaat ja metsä- ja rantalaitumet ovat ainutlaatuisia elinympäristöjä, jotka ovat syntyneet perinteisen karjatalouden muovaamina. Lehmiä on laidunnettu luonnonniityillä ja metsissä ja eläinten talvirehutkin on kerätty luonnonniityiltä. Erityislaatuisen ravinnetalouden ja maiseman muokkauksen myötä alueiden kasvillisuus on kehittynyt ainutlaatuiseksi. Perinnebiotoopeilla elää neljäsosa kaikista Suomessa elävistä lajeista. Suomen uhanalaisista lajeista lähes kolmasosa on perinnebiotooppien lajeja. Uhanalaisten lajien suuri osuus johtuu siitä, että viime vuosisadan aikana perinnebiotoopit ovat laidunnuksen vähenemisen myötä katoamassa. Näiden biologisesti ja kulttuurisesti arvokkaiden alueiden ylläpitämisessä laiduntavaa karjaa tarvitaan, sillä niittämällä on vaikea jäljitellä eläinten jälkeä. Laajemmilla alueilla niiton vaatima työ on kohtuuttoman suurta. Perinnemaisemien hoitoon viljelijät voivat hakea ympäristötukea. Käyttäessään hoitoon alkuperäiskarjaa tukia on mahdollista saada myös alkuperäiskarjan säilyttämistä varten.
Lähteet:
Niemi, J. & Ahlstedt, J. 2011. Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2011. Economic Research Publications 111. MTT, pdf-tiedosto. Viitattu 15.6.2011.
Luonnon monimuotoisuus. 2010. Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 15.6.2011.
Ympäristöhallinto