Turkiselinkeino Suomessa

 
Suomi on maailman suurin ketunnahkojen tuottaja. Muutama vuosi sitten Kiinan tuotanto nousi Suomen ohi, mutta maan turkistuotanto on laskenut sen jälkeen. Vuonna 2010 Suomessa tuotettiin 1,3 miljoonaa ketunnahkaa. Minkintuottajana Suomi on noin kahdeksanneksi suurin maailmassa. Vuonna 2010 minkkejä tuotettiin Suomessa noin 1,9 miljoonaa. Vuosien 1989-2010 välillä Suomen minkintuotanto on laskenut noin 40 %.

Huipussaan suomalaisten turkistarhojen eläinmäärät olivat 1980-luvun puolivälin aikoihin. Silloin Suomessa oli noin 10 miljoonaa turkiseläintä lähes 6000 tarhalla. Nykyään Suomen turkiseläinten määrä on noin 4 miljoonaa ja tarhoja on noin 1000.

Tärkeimmät kasvatettavat turkiseläinlajit Suomessa ovat naali (jota turkisalalla kutsutaan siniketuksi), kettu (jota kutsutaan hopeaketuksi), minkki, hilleri ja supikoira. Viimemainittua lukuunottamatta kaikista on useita värimuunnoksia.
 

Turkistarhojen saamat tuet

Turkistarhojen valtiolta saama rahallinen tuki on EU:ta edeltävänä aikana ollut huomattavaa. Etenkin 1980-luvun loppupuolella maa- ja metsätalousministeriö rahoitti turkistarhojen laajennuksia.

Vuosikymmenten ajan turkistuotantoa on tuettu monin tavoin. Kauppa- ja teollisuusministeriö maksoi kuljetustukia sekä tukia uusien turkistarhojen perustamiseen. Kehitysaluerahasto (Kera) antoi halpakorkoisia lainoja, ja maa- ja metsätalousministeriöstä maksettiin rehutukea. Esimerkiksi vuonna 1986 turkistarhaajat saivat veronmaksajien rahaa 23 miljoonaa markkaa (vajaat neljä miljoonaa euroa) tarhainvestointeihin, 350 miljoonaa markkaa (noin 58 miljoonaa euroa) rehun kuljetukseen sekä välillisesti useita kymmeniä miljoonia silakan, viljojen ym. hintatukina.

Kun ala suistui lamaan 1980-luvun loppupuolella, valtiovalta tuli apuun. Turkistarhaajille annettiin vuosina 1990-91 yhteensä 150 miljoonan markan (25 miljoonan euron) ylimääräinen tukipaketti suorana nahkojen hintatukena valtion rahoista. Ilman tätä tekohengitystä turkistuotantoa tuskin olisi jäljellä edes nykyisessä laajuudessaan.

Veronmaksajat joutuivat siis maksamaan tarhaajille nahkojen tuotantokustannusten ja myyntihinnan välisen erotuksen, vaikka myyntihinnan putoaminen johtui turkistarhausalan omista ylisuurista investoinneista. Turkistuotantoa oli kasvatettu nopeammin kuin mihin kysyntä antoi aihetta.

Syksyllä 2002 valtio maksoi tarhaajille noin 3 miljoonaa euroa, kun noin 50 000 kettua kuoli botuliinimyrkkyyn. Myrkytys johtui eläimille syötetystä hygieenisesti ala-arvoisesta ravinnosta.

Vuonna 2001-2003 Suomen valtio rahoitti Keski-Pohjanmaan maaseutuakatemian turkistuotannon osaamisverkosto -hanketta noin 500 000 eurolla. Euroopan Unioni rahoitti hanketta noin 250 000 eurolla. Lisäksi turkisalan järjestöt kustansivat hankkeesta noin 170 000 euroa ja kunnat noin 90 000 euroa. Hankkeella pyrittiin muun muassa tarhauksen julkisuuskuvan kohtentamiseen ja korjaamaan alan vastaisia asenteita, mm. kiertämällä kouluissa kertomassa turkistarhauksesta. Lisäksi nuoria pyrittiin saamaan innostumaan turkistarhauksesta, koska tarhaajat alkavat olla ikääntyneitä.

EU:hun liittymisen jälkeen turkistuotannon saamat tuet ovat muuttuneet. Yleinen suuntaus on, että tukia on karsittu ja alan edellytetään aikaisempaa enemmän tulevan toimeen omillaan. Eräitä verovaroin rahoitettuja tukimuotoja jatkettiin silti EU:hun liittymisen jälkeenkin. Maa- ja metsätalousministeriö on tukenut turkistarhojen ympäristönsuojeluinvestointeja, eli rakenteiden muuttamista siten, että lantapäästöjen haittavaikutukset ympäristöön pienenevät. Eräissä tapauksissa tukea on myönnetty myös turkistarhojen siirtoon, jos tarhan aikaisempi paikka on vesiensuojelullisesti epäedullinen. Lisäksi maa- ja metsätalousministeriö on antanut lainaa sellaisille tuottajille, jotka haluavat ottaa tuotantoon useampia turkiseläinlajeja kuin mitä heillä entuudestaan on. Turkistarhojen ympäristönsuojeluinvestoinnit ovat edistysaskel, mutta vanhan tukipolitiikan perinne näkyy siinä, että niitä tuetaan yhteiskunnan varoin. Monen muun elinkeinon edellytetään tekevän ympäristönsuojeluinvestointinsa omilla rahoillaan.

Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmaan sisältyy lomitusjärjestelmän luominen turkiseläinten kasvattajille. Tähän on varattu 2,6 miljoonaa euroa. Lomitusjärjestelmä käynnistyy vuonna 2010, jolloin valtio maksaa turkistarhaajille vuosittain 11 päiväksi lomittajan.

Lisäksi hallitus myönsi vuoden 2009 lopussa lisää tukea turkistarhoille häkkien muuttamiseksi eläinsuojelulainsäädännön vaatimalle tasolle. Korotuksen jälkeen valtio maksaa noin 22 % investointien kuluista. Siirtymäaika uusiin häkkeihin on alkanut kymmenen vuotta sitten, ja aikaa uudistuksen tekemiseen on enää vuoden 2010 loppuun.

Noin kolmasosa turkiseläimistä on edelleen lain vaatimuksia pienemmissä häkeissä: uudistuksen myötä ketulla on oltava tilaa häkissään 0,8 m² ja minkillä 0,25 m².

Turkistuotanto ja työllisyys

Turkistarhojen määrän kehitystä kuvaa hyvin Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liittoon kuuluvien tarhojen määrä. Eniten niitä oli vuonna 1983, yhteensä 5588 tarhaa. Sen jälkeen alkoi turkisalan laskusuhdanne, ja tarhojen määrä putosi jyrkästi. Vuonna 2002 liiton jäsentarhoja oli 1600 kappaletta. Tällä hetkellä tarhoja on noin 1000.

Arviot turkisalan työllistävyydestä vaihtelevat. Yleisimmän arvion mukaan turkistarhaus työllistää Suomessa suoraan 6000-7 000 ja välillisesti yhteensä 10 000 ihmistä. Vuonna 1986 turkisala työllisti vielä noin 20 000 ihmistä. Työntekijöiden määrä vaihtelee kausittain työtilanteen mukaan. Turkiselinkeinon puolustajat vetoavat usein työllisyyteen, kun he perustelevat alan olemassaoloa. Toteutuneiden tapausten valossa ei kuitenkaan näytä siltä, että turkistuotannon merkitys työllisyydelle olisi niin ratkaiseva, kuin mitä on annettu ymmärtää - edes turkistarhauksen ydinalueilla Pohjanmaalla.

Hyvä esimerkki on Uusikaarlepyyn kaupunki. Uusikaarlepyy oli pitkään yksi turkistarhauksen keskeisimmistä alueista ja vielä vuonna 1988 siellä oli maailman suurin turkiseläintiheys. Kun turkisalan lama syveni vuosikymmenen vaihtuessa, noin puolet Uusikaarlepyyn turkistarhoista lakkautettiin. Silti kaupungissa on yksi läänin alhaisimpia työttömyysprosentteja.

Suurimmalle osalle turkiskasvattajista turkistuotanto on sivuelinkeino. Muistakin tuottajista osalla on valmiiksi koulutus tai valmiudet myös muihin ammatteihin. Tämä on osa yrittäjyyttä: jo alalle ryhtyessään turkistuottajat ovat olleet tietoisia alaan liittyvistä riskeistä, joita tuovat tullessaan muun muassa muodin muutokset. Merkittävä osa tarhaajista lähestyy jo eläkeikää. Yhteiskunnan tulisi poliittisin toimin edistää turkistarhaajien uudelleenkouluttamista muille aloille.

Turkistarhaajien tärkein etujärjestö on Suomen Turkiseläinten Kasvattajien Liitto, johon kuuluu tällä hetkellä 7 paikallisyhdistystä. Turkisten markkinoinnista puolestaan huolehtii Turkistuottajat Oy, joka huutokauppaa 4 kertaa vuodessa valtaosan turkiseläinten nahoista pääasiassa Fur Centerissä Vantaalla.

 
Turkistilojen sertifiointi

Turkisala aloitti turkistilojen sertifioinnit vuonna 2005. Sertifiointiin liittyvässä tarkastuksessa käydään läpi tietyt tuotantokriteerit, jotka eläinten hyvinvoinnin osalta tarkoittavat eläinsuojelulain vähimmäisvaatimusten täyttymistä. Sertifiointi ei siis takaa lain vaatimuksia parempaa eläinten hyvinvointia. Noin puolet suomalaisista tarhoista on sertifioitu.

Turkistuottajat Oy on mukana Origin Assured –ohjelmassa. Mukana on myös kolme muuta kansainvälistä huutokauppayhtiötä sekä alan kansainvälinen liitto International Fur Trade Federation (IFTF). Origin Assured –ohjelman kautta myydyistä nahoista taataan, että ne ovat peräisin maista, joissa on voimassa EU-tasoinen tai vastaava lainsäädäntö turkiseläinten kasvatuksesta. Suomessa ohjelma nojaa sertifioituihin tiloihin.

Saga Furs on suomalaisten turkiseläinten kasvattajien omistama markkinointiorganisaatio. Saga Furs perustuu nahkojen laatuluokitukseen, eikä sillä ole erillisiä vaatimuksia eläinten hyvinvoinnin suhteen.