Turkisten pyynnillä on maapallon kylmillä alueilla pitkät perinteet. Jo vuosituhansia eläimistä on hyödynnetty muiden osien ohella myös turkiksia, joita käytettiin vaatteina kylminä vuodenaikoina. Menneinä vuosisatoina eläinten turkiksia alettiin käyttää muun muassa Suomessa rahan asemesta vaihtovälineenä.

Jo keskiajalla muodin oikut vaikuttivat turkispyyntiin. Turkiksista tuli ennen muuta varallisuuden ja statuksen osoittamisen väline, ei pelkästään lämmön vuoksi hankittu pukine. Etelä-Suomen metsät tyhjennettiin arvokkaimmista turkiseläinlajeista 1500-lukuun mennessä. Esimerkiksi mustakettu ja sininaali hävitettiin kokonaan. Tavallisesta punaketusta tuli 1930-luvulla Suomessa niin suosittu ja arvokas turkiseläin, että sekin hävitettiin paikoin sukupuuton partaalle.

Aitauskasvatuksesta häkkikasvatukseen

Turkiseläinten kasvattamista vankeudessa alettiin Suomessa kokeilla 1900-luvun alussa. Idea levisi Suomeen Kanadasta, jossa suomalaiset siirtolaiset olivat tutustuneet sikäläiseen tapaan kasvattaa turkiseläimiä aidatuilla alueilla tarhaolosuhteissa. Kettujen tarhakokeilut alkoivat Suomessa vuonna 1912. Vuonna 1916 aloitettiin punaketun tumman värimuodon, hopeaketun, kasvatus ja vuonna 1924 naalin (sinikettu). Ensimmäiset tarhat olivat pohjoisamerikkalaisen mallin mukaan maapohjaisia aitauksia, joiden tavallisin koko oli 2 metriä x 5 metriä. Kunkin aitauksen keskellä oli kookas pesäkoppi.

Minkkien tarhaus alkoi Suomessa 1930-luvun alussa. Samalla vuosikymmenellä alettiin kasvattaa pienessä mittakaavassa myös hillereitä, mutta niiden kasvatus taukosi pian.

1970-luvulla alettiin tarhata uutena lajina supikoiraa. Tässä vaiheessa alkuperäisestä aitauskasvatuksen ideasta oli luovuttu, ja turkiseläimiä oli ryhdytty pitämään metalliverkkohäkeissä. Kun eläimet laitettiin pieniin, usein alle neliömetrin suuruisiin häkkeihin, turkistuottaja sai tilalleen mahtumaan enemmän eläimiä.

Tämäkin jälkeen elinkeinoa kutsuttiin turkistarhaukseksi – huolimatta siitä, että monille maallikoille sana "tarha" antaa harhaanjohtavan kuvan turkiseläinten oloista. Muista eläimistä puhuttaessa, kuten esimerkiksi kanoilla tai hevosilla, tarha tarkoittaa suurehkoa maapohjaista aitausta, jossa voi olla myös kasvillisuutta.

Turkistarhauksen menestys huipentui Suomessa 1980-luvun puolivälissä, jolloin tarhojen määrä kipusi yli 6000:een. Turkisalan syvän laman vuoksi tarhojen määrä laski vuonna 1995 noin 2000 tarhaan. Nykyään Suomessa on noin 1000 tarhaa, joista lähes kaikki sijaitsevat Pohjanmaalla. Itä-Suomessa sijaitsee alle kaksikymmentä turkistarhaa.