Kasvatuskauden vaiheet

Paritus ja keinosiemennys (tammikuu-huhtikuu)

Turkiseläinten parituskausi alkaa tammikuussa ja kestää huhtikuuhun. Kettunaaraista yli 80 %

keinosiemennetään. Muut turkiseläimet paritetaan. Ketuilla ja supikoirilla osa tarhaajista käyttää oikean paritusajankohdan määrittämisessä sähköllä toimivaa kiimamittaria. Kiimamittarin käyttö on yleisin kohtutulehdusten syy, mutta myös keinosiemennyksen seurauksena syntyy kohtutulehduksia. Siitosuros kiinnitetään jokaista siemennesteen ottoa varten erityiseen telineeseen, yleensä niskapihtien avulla. Kiinnitystilanne on eläimille stressaava ja osa eläimistä tappelee vastaan.

Valitettavan yleinen tapa käsitellä kettuja on eläimen riiputtaminen pihdeillä niskasta ja toisella kädellä hännästä. Sekä Maa- ja metsätalousministeriön määräykset että Euroopan neuvoston sopimus velvoittavat nimenomaan välttämään niskapihtien rutiininomaista käyttöä kettuja käsiteltäessä.

Keinosiemennys vaatii suurta ammattitaitoa. Toisinaan sattuu virheitä, kuten kohdun vahingoittamista, jolloin naaraita on jopa menehtynyt. Naaraita kuolee myös kohtutulehduksiin.

Pentujen kasvukausi (Kesäkuu-syyskuu)

Osa turkiseläinten pennuista syntyy jo huhtikuun lopussa, valtaosa toukokuussa ja myöhäisimmät kesäkuussa. Kun pennut ovat noin neljä viikkoa vanhoja, niiden silmät aukeavat. Samoihin aikoihin ne alkavat syödä kiinteää rehua.

Kun pennut ovat 7-8 -viikkoisia, ne vieroitetaan emosta ja siirretään omiin kasvatushäkkeihin.

Eläinten lopettaminen (Marras-joulukuu)

Marras-joulukuussa on turkistarhoilla nahoituskausi, jolloin valtaosa turkiseläimistä tapetaan. Keväällä syntyneet pennut ovat ehtineet kasvattaa talvikarvan ja valtaosa niistä lopetetaan, pieni osa otetaan siitoseläimiksi.

Kettujen ja supikoirien lopetuksessa eläinsuojeluasetus sallii käyttää joko sähköä tai hiilimonoksidia eli häkää. Sähköä käytettäessä sähkövirta johdetaan eläimen ruumiin läpi elektrodeilla, joista toinen asetetaan peräaukkoon ja toinen suuhun.

Hiilimonoksidilla lopettaminen tapahtuu pudottamalla eläimet umpinaiseen laatikkoon, johon kaasu johdetaan. Tähän liittyy ongelmia, muun muassa eläinten virkoamisen vaara. Nahoitusaikana tarhaajat ovat kiireisiä ja käyttävät osin talkootyövoimaa, mikä lisää eläimille aiheutuvan kärsimyksen riskiä.

Minkkien ja hillerien lopetuksessa eläinsuojeluasetus sallii edellä mainittujen lisäksi myös hiilidioksidin. Minkkien ja hillereiden lopetus tapahtuu yleensä nostamalla ne hansikoiduin käsin häkeistä ja pudottamalla ne laatikkoon, johon johdetaan auton pakokaasua. Tajuttomuuden ja kuoleman aiheuttavina aineina siinä on hiilidioksidia ja hiilimonoksidia eli häkää. Tämä aiheuttanee eläimille melko vähän kärsimyksiä, mikäli pakokaasu on asianmukaisesti suodatettua ja jäähdytettyä. Pelkän hiilimonoksidin käyttäminen (kuten eräillä tarhoilla tehdään kettuja ja supikoiria tapettaessa) merkitsisi kuitenkin eräiden arvelujen mukaan tuskattomampaa kuolemaa. Lisäksi on muistettava, että lopetusta edeltävä käsittely saattaa olla eläimille hyvin stressaavaa.

Ruokinta ja juotto

Turkiseläinten rehun raaka-aineista pääosan muodostavat kala, teurasjäte ja vilja. Näiden lisäksi rehussa käytetään muun muassa kettujen ja supikoirien ruhoja, lihajauhoa, soijarouhetta, maissigluteenia sekä eläin- ja kasvirasvoja.

Turkiseläinten rehu on herkästi pilaantuvaa ja oivallinen kasvualusta bakteereille. Esimerkiksi Clostridium botulinum -bakteerin lisääntyminen rehussa on aiheuttanut Suomessa ketuille botuliinimyrkytyksiä, joissa pahimmissa tapauksissa valtaosa tarhan eläimistä on saanut oireita. Botuliinimyrkytys aiheuttaa halvaantumista ja johtaa useissa tapauksissa kuolemaan.

Aikaisemmin turkisrehuun lisättiin rutiininomaisesti antibiootteja, joiden käyttöön maa- ja metsätalousministeriö puuttui 1998. Nykyään rehu käsitellään useimmiten hapolla, joka voi myös aiheuttaa ongelmia eläimille. Jotta eläimillä olisi aina saatavilla juomavettä – myös talvipakkasilla ja kesähelteillä – juomakupit pitäisi tarkastaa ja täyttää useita kertoja päivässä. Laki kieltää metallisten juomakuppien käytön. Eläinsuojeluviranomaisten suorittamissa tarkastuksissa on säännönmukaisesti paljastunut, että osalla turkistarhoista on puutteita lain määräysten toteuttamisessa.