Turkiseläinten kasvatusta koskevat säädökset

Turkiseläinten pitoa säätelee Suomessa kaksi säädöstä: Maa- ja metsätalousministeriön päätös turkiseläinten pidolle asetettavista eläinsuojeluvaatimuksista, joka on vuodelta 1999, sekä eläinsuojeluasetus, jonka uusin versio on vuodelta 1996.

Maa- ja metsätalousministeriön päätöksessä turkiseläinten pidolle asetettavista eläinsuojeluvaatimuksista määritellään sallitut häkkikoot seuraavasti:

Kettuhäkin leveyden on oltava vähintään 75 cm, pituuden vähintään 100 cm ja korkeuden vähintään 70 cm. Täysikasvuiselle ketulle häkin pohjapinta-alaa on oltava vähintään 0,8 m², emolle pentujen kanssa vähintään 2 m² ja kahdelle yhdessä pidettävälle vieroitetulle pennulle vähintään 1,2 m². Jos vieroitettuja pentuja on useampia, tilaa kasvatetaan 0,5 m² pentua kohti.

Minkki- tai hillerihäkin leveyden on oltava vähintään 30 cm, pituuden vähintään 70 cm ja korkeuden vähintään 45 cm. (Pesäkopin vaatima tila ei sisälly näihin lukuihin, vaan tulee niiden lisäksi.) Yhdelle aikuiselle eläimelle, emolle pentueen kanssa tai kahdelle vieroitetulle pennulle on kaikille sama vähimmäispinta-alavaatimus, 0,255 m². Jos vieroitettuja pentuja on yhdessä enemmän kuin kaksi, pinta-alaa lisätään 0,085 m² pentua kohti.

Eläinsuojeluvaatimuksissa määritellään myös turkiseläinten kuljetuksissa käytettävien kuljetushäkkien koot.

Lisäksi päätöksessä on määräyksiä muun muassa eläinten käsittelystä, ruokinnasta, juomavedestä ja häkkien varusteista.

Eläinsuojeluasetuksessa määritellään turkiseläinten sallitut lopettamistavat, jotka ovat sähkö, hiilidioksidi, hiilimonoksidi, aivoihin ampuminen ja aivoihin tunkeutuvat mekaaniset laitteet.

Säädöksiin liittyvät ongelmat

Säädöksiin liittyy käytännössä kaksi ongelmaa. Ensinnäkin ne määrittelevät sallitun minimitason erittäin vaatimattomaksi. Säädökset sallivat niin pienet ja virikkeettömät häkit, että täysin säädösten mukaisissakin häkeissä eläminen aiheuttaa monille eläimille henkisen häiriintymisen oireita. Toinen ongelma on, että säädösten rikkomisesta ei välttämättä tule mitään seuraamuksia siihen syyllistyneelle turkistuottajalle.

Maa- ja metsätalousministeriön päätöksessä säädetään muun muassa, että "eläimillä on oltava mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen lajitovereidensa kanssa, mikäli se on lajille tyypillistä käyttäytymistä". Etenkin naalilla eli siniketulla lajille tyypillistä käyttäytymistä on elämä perheyhteisöinä, joihin kuuluvat vähintään uros ja naaras pentuineen, mutta usein myös muita aikuisia yksilöitä. Kettu (turkistarhatermein hopeakettu) elää luonnossa myös usein pienyhteisöinä, joihin kuuluu kaksi tai useampia toisilleen lähisukuisia aikuisia naaraita. Tästä huolimatta näitä eläimiä näkee turkistarhoilla usein yksittäishäkeissä.

Päätökseen sisältyy myös kohta, jonka mukaan "Pitopaikan on tarjottava turkiseläimille riittävä suoja epäsuotuisia sääolosuhteita kuten haitallista kylmyyttä, kuumuutta, tuulta ja sadetta vastaan." Seinätön varjotalo ei käytännössä talvisin tarjoa riittävää suojaa kylmyydeltä ja tuulelta, mikä näkyy pahimmin supikoirilla, joilla esiintyy pakkasilla häkeissä polkuanturoiden paleltumistapauksia. Kesähelteillä taas peltikaton alla ei ole riittävää suojaa kuumuutta vastaan, jolloin eläimet voivat kärsiä esimerkiksi nestehukasta.

"Niskapihtien käyttämistä kettujen kiinniottamisessa on vältettävä." Tästä huolimatta niskapihtien käyttö on yleistä.

"Ketun häkissä on oltava sopivalle korkeudelle sijoitettu hylly, jolla eläin voi maata luonnollisessa asennossa. Erillistä hyllyä ei kuitenkaan tarvita, jos häkissä on sellainen pesäkoppi, jonka kattoa voi käyttää hyllynä." Tätä vastaan rikotaan edelleen usein.

"Turkiseläimellä on oltava sopivaa pureskelu- ja muuta virikemateriaalia." Minkeillä ja hillereillä onkin yleisesti olkia, mutta kettutarhojen joukosta löytyy yhä tiloja, joista purukapulat tai -luut puuttuvat.

EU:n vaatimissa vuosittaisissa eläinsuojelutarkastuksissa käydään sattumanvaraisesti tarkastamassa noin 10 % turkistarhoista. Vuonna 2006 tarkastettiin 127 tilaa, joista 29 %:sta löytyi huomautettavaa. Vuonna 2007 tarkastettiin 125 tilaa, joista 29 %:sta löytyi huomautettavaa. Yleisimpiä puutteita olivat makuuhyllyjen ja purukapuloiden puuttuminen sekä puutteet kirjanpidossa. Vuonna 2008 tarkastettiin 92 turkistilaa, joista 18 prosentissa todettiin eläinsuojelusäädösten vastaista menettelyä. Turkistilojen ongelmakohdiksi osoittautuvat pureskelu- ja virikemateriaalin puuttuminen, tilavaatimusten alittuminen sekä joissain tapauksissa kettujen hyllyjen puuttuminen. Tilat eivät myöskään aina olleet pakovarmoja.

Vuoden 2010 tilastot olivat turkistarhojen osalta hyvin heikot: yli 60 % turkistarhoista löytyi huomautettavaa. Puutteet ilmenivät lähinnä häkkeihin jääneinä rautalanganpätkinä, makuuhyllyjen tai virikkeiden puuttumisena sekä turkistilojen kirjanpidon laiminlyömisenä.
 

Turkiseläinten häkkien säädökset

Kettujen ja supikoirien häkit

Kettuhäkin on oltava vähintään 75 cm leveä, 100 cm pitkä ja 70 cm korkea ja pohjapinta-alaa on oltava kettua kohden 0,8 m². Emolla poikasineen on oltava tilaa 2 m². Supikoiriin sovelletaan kettujen tilamääräyksiä.

Pesäkoppeja käytetään yleensä vain poikasia saavien emojen häkeissä. Muut pidetään talvisinkin pelkällä metalliverkolla. Kettujen hyllyt ja varsinkin purukapulat puuttuvat joiltain tarhoilta siitäkin huolimatta, että Euroopan neuvoston tuotantoeläinten suojelua koskeva yleissopimus velvoittaa järjestämään hyllyn tai pesäkopin tarhaketuille. Suomi on ratifioinut tämän sopimuksen, ja se on ollut voimassa osana lainsäädäntöämme vuodesta 1992 alkaen.

Minkki- ja hillerihäkit

Minkki- ja hillerihäkit ovat 70 cm pitkiä, 30 cm leveitä ja 45 cm korkeita. Tämä merkitsee, että eläin elää elämänsä tilassa, joka vastaa kolmea rinnakkain asetettua A4-kirjoituspaperiarkkia: noin viideosa neliömetriä. Häkissä on pesäkoppi, jossa käytetään kuivikkeena tavallisesti olkea. Muita virikkeitä tai toiminnan mahdollisuuksia ei ole. Aikuisia minkkejä pidetään Suomessa vain yksittäishäkeissä. Hillerien osalta säädökset sallivat myös usean eläimen pitämisen samassa häkissä. Myös emo ja pennut ovat luonnollisesti yhdessä.

Turkiseläinten kuljetushäkit

Maa- ja metsätalousministeriön mukaisesti on turkiseläinten kuljetuksessa käytettävä seuraavia häkkikokoja:

Lisäksi eläinsuojelulaissa määrätään, että turkiseläimen kuljetukseen käytettävän kuljetusvälineen on oltava kuljetettavalle eläimelle turvallinen sekä muutoin sopiva. Eläintä on suojeltava kuljetuksessa vahingoittumiselta ja sairastumiselta. Eläimen hoidosta ja hyvinvoinnista on huolehdittava sopivin järjestelyin matkan aikana ja määränpäähän saavuttaessa.

Määräyksissä edelleen todetaan, että sairasta tai vahingoittunutta turkiseläintä ei pääsääntöisesti saa kuljettaa. Myöskään tiinettä eläintä, joka todennäköisesti voi synnyttää matkan aikana ja eläintä, joka on synnyttänyt enintään 48 tuntia aikaisemmin, ei saa kuljettaa. Vastasyntynyt eläin, jonka napa ei ole kokonaan parantunut, ei ole vielä kuljetuskuntoinen.

Turkiseläimiä kuljetettaessa saa kuljetuslaatikkoon, häkkiin tai muuhun vastaavaan kuljetuspäällykseen sijoittaa vain yhden täysikasvuisen turkiseläimen.
 
Turkiseläimet on juotettava yli 3 tuntia kestävän kuljetuksen ja ruokittava yli 24 tuntia kestävän kuljetuksen aikana.

Suomesta kuljetetaan turkiseläimiä siitoseläimiksi mm. Kiinaan, jolloin matka voi pahimmillaan kestää useita vuorokausia.