Turkistarhauksen työllistävyys ja tuet

Turkistarhojen määrän kehitystä kuvaa hyvin Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liittoon kuuluvien tarhojen määrä. Eniten niitä oli vuonna 1983, yhteensä 5588 tarhaa. Sen jälkeen alkoi turkisalan laskusuhdanne, ja tarhojen määrä putosi jyrkästi. Vuonna 2002 liiton jäsentarhoja oli 1600 kappaletta. Tällä hetkellä tarhoja on noin 1000.

Arviot turkisalan työllistävyydestä vaihtelevat. Yleisimmän arvion mukaan turkistarhaus työllistää Suomessa suoraan 6000-7 000 ja välillisesti yhteensä 10 000 ihmistä. Vuonna 1986 turkisala työllisti vielä noin 20 000 ihmistä. Työntekijöiden määrä vaihtelee kausittain työtilanteen mukaan. Turkiselinkeinon puolustajat vetoavat usein työllisyyteen, kun he perustelevat alan olemassaoloa. Toteutuneiden tapausten valossa ei kuitenkaan näytä siltä, että turkistuotannon merkitys työllisyydelle olisi niin ratkaiseva, kuin mitä on annettu ymmärtää - edes turkistarhauksen ydinalueilla Pohjanmaalla.

Hyvä esimerkki on Uusikaarlepyyn kaupunki. Uusikaarlepyy oli pitkään yksi turkistarhauksen keskeisimmistä alueista, ja vielä vuonna 1988 siellä oli maailman suurin turkiseläintiheys. Kun turkisalan lama syveni vuosikymmenen vaihtuessa, noin puolet Uusikaarlepyyn turkistarhoista lakkautettiin. Silti kaupungissa on yksi läänin alhaisimpia työttömyysprosentteja.

Suurimmalle osalle turkiskasvattajista turkistuotanto on sivuelinkeino. Lopuistakin tuottajista osalla on valmiiksi koulutus tai valmiudet myös muihin ammatteihin. Tämä on osa yrittäjyyttä: jo alalle ryhtyessään turkistuottajat ovat olleet tietoisia alaan liittyvistä riskeistä, joita tuovat tullessaan muun muassa muodin muutokset. Merkittävä osa tarhaajista lähestyy myös eläkeikää. Yhteiskunnan tulisi yhdessä poliittiisin toimin edistää turkistarhaajien uudelleenkouluttamista muille aloille.

Turkistarhaajien tärkein etujärjestö on Suomen Turkiseläinten Kasvattajien Liitto, johon kuuluu tällä hetkellä 7 paikallisyhdistystä. Turkisten markkinoinnista puolestaan huolehtii Turkistuottajat Oy, joka huutokauppaa 4 kertaa vuodessa valtaosan turkiseläinten nahoista pääasiassa Fur Centerissä Vantaalla.

Turkistarhojen saamat tuet

Turkistarhojen valtiolta saama rahallinen tuki on EU:ta edeltävänä aikana ollut huomattavaa. Etenkin 1980-luvun loppupuolella maa- ja metsätalousministeriö rahoitti turkistarhojen laajennuksia.

Vuosikymmenten ajan turkistuotantoa on tuettu monin tavoin. Kauppa- ja teollisuusministeriö maksoi kuljetustukia sekä tukia uusien turkistarhojen perustamiseen. Kehitysaluerahasto (Kera) antoi halpakorkoisia lainoja, ja maa- ja metsätalousministeriöstä maksettiin rehutukea. Esimerkiksi vuonna 1986 turkistarhaajat saivat veronmaksajien rahaa 23 miljoonaa markkaa (vajaat neljä miljoonaa euroa) tarhainvestointeihin, 350 miljoonaa markkaa (noin 58 miljoonaa euroa) rehun kuljetukseen sekä välillisesti useita kymmeniä miljoonia silakan, viljojen ym. hintatukina.

Kun ala suistui lamaan 1980-luvun loppupuolella, valtiovalta tuli apuun. Turkistarhaajille annettiin vuosina 1990-91 yhteensä 150 miljoonan markan (25 miljoonaan euron) ylimääräinen tukipaketti suorana nahkojen hintatukena valtion rahoista. Ilman tätä tekohengitystä turkistuotantoa tuskin olisi jäljellä edes nykyisessä laajuudessaan.

Veronmaksajat joutuivat siis maksamaan tarhaajille nahkojen tuotantokustannusten ja myyntihinnan välisen erotuksen, vaikka myyntihinnan putoaminen johtui turkistarhausalan omista ylisuurista investoinneista. Turkistuotantoa oli kasvatettu nopeammin kuin mihin kysyntä antoi aihetta.

Syksyllä 2002 valtio maksoi tarhaajille noin 3 miljoonaa euroa, kun noin 50 000 kettua kuoli botuliinimyrkkyyn. Myrkytys johtui eläimille syötetystä, hygieenisesti ala-arvoisesta ravinnosta.

Vuonna 2001-2003 Suomen valtio rahoitti Keski-Pohjanmaan maaseutuakatemian turkistuotannon osaamisverkosto hanketta noin 500 000 eurolla. Muina rahoittajina olivat Euroopan Unioni noin 250 000 eurolla. Lisäksi turkisalan järjestöt kustansivat hankkeesta noin 170 000 euroa ja kunnat noin 90 000 euroa. Hankkeella pyrittiin muun muassa tarhauksen julkisuuskuvan kohtentamiseen kiertämällä kouluissa kertomassa turkistarhauksesta ja korjaamaan alan vastaisia asenteita. Lisäksi nuoria pyritään saamaan innostumaan turkistarhauksesta, koska tarhaajat alkavat olla ikääntyneitä.

EU:hun liittymisen jälkeen turkistuotannon saamat tuet ovat muuttuneet. Yleinen suuntaus on, että tukia on karsittu ja alan edellytetään aikaisempaa enemmän tulevan toimeen omillaan. Eräitä verovaroin rahoitettuja tukimuotoja jatkettiin silti EU:hun liittymisen jälkeenkin. Maa- ja metsätalousministeriö on tukenut turkistarhojen ympäristönsuojeluinvestointeja, eli rakenteiden muuttamista siten, että lantapäästöjen haittavaikutukset ympäristöön pienenevät. Eräissä tapauksissa tukea on myönnetty myös turkistarhojen siirtoon, jos tarhan aikaisempi paikka on vesiensuojelullisesti epäedullinen. Lisäksi maa- ja metsätalousministeriö on antanut lainaa sellaisille tuottajille, jotka haluavat ottaa tuotantoon useampia turkiseläinlajeja kuin mitä heillä entuudestaan on. Turkistarhojen ympäristönsuojeluinvestoinnit ovat edistysaskel, mutta vanhan tukipolitiikan perinne näkyy siinä, että niitä tuetaan yhteiskunnan rahoin. Monen muun elinkeinon edellytetään tekevän ympäristönsuojeluinvestointinsa omilla rahoillaan.

Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmaan sisältyi lomitusjärjestelmän luominen turkiseläinten kasvattajille. Tähän oli varattu 2,6 miljoonaa euroa. Lomitusjärjestelmä käynnistyi vuonna 2010, jolloin valtio alkoi maksaa turkistarhaajille 11 päiväksi lomittajan tarhalle vuosittain. 

Lisäksi hallitus myönsi vuoden 2009 lopussa lisää tukea turkistarhoille häkkien muuttamiseksi eläinsuojelulainsäädännön vaatimalle tasolle. Korotuksen jälkeen valtio maksaa noin 22 % investointien kuluista. Siirtymäaika uusiin häkkeihin päättyi vuoden 2010 lopussa.

Noin kolmasosa turkiseläimistä on edelleen lain vaatimuksia pienemmissä häkeissä: uudistuksenmyötä ketulla on oltava tilaa häkissään 0,8 m² ja minkillä 0,25 m².