Turkistarhaton Suomi 2025

 

 


 

 

 

Animalia käynnisti 1.2.2010 kampanjan, joka tähtää turkistarhauksen lopettamiseen Suomessa. Kampanja kulkee nimellä "Turkistarhaton Suomi 2025", sillä sen tavoittena on saada myös Suomeen luopumissuunnitelma turkistarhauksesta. Animalian vaatimusta tukevat elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki, kirjailija Leena Krohn, tieteis- ja tietokirjailija Risto Isomäki, kuvataiteilija Jani Leinonen ja näyttelijä Pamela Tola. Aki Kaurismäki kertoo "pitävänsä turkistarhausta viimeisenä niittinä ihmisyyden arkussa".

 

 

Suomi jäljessä kehityksestä

 

Länsi-Euroopan turkistarhaajamaat ovat yksi kerrallaan luopumassa turkistarhauksesta tai rajoittamassa sitä voimakkaasti. Animalia vetoaa nyt poliitikkoihin ja poliittisiin ryhmiin asian saamiseksi keskusteluun myös täällä: Suomessa on laadittava suunnitelma turkistarhauksen lopettamisesta ja sen aikataulusta.

 

Viime vuoden aikana merkittävistä tarhaajamaista Tanska kielsi kettutarhauksen ja Hollannin parlamentti minkkitarhauksen. Mikäli Hollannin senaatti vahvistaa tänä keväänä parlamentin päätöksen, kieltää Hollanti käytännössä turkistarhauksen kokonaan, sillä aiemmin maassa on jo kielletty kettu- ja chinchillatarhaus. Myös Irlanti päätti vuoden lopulla tarhauksen täyskiellosta.

 

Muita turkistarhausta rajoittaneita maita ovat Ruotsi, Saksa, Itävalta, Iso-Britannia, Kroatia ja Sveitsi. Osa näistä maista on kieltänyt vain tiettyjen eläinlajien tarhauksen, mutta poliittista keskustelua tarhauksen hyväksyttävyydestä käydään jatkuvasti.

 

Suomi on jäämässä eläinsuojelullisesti outoon ryhmään, koska poliittista keskustelua turkistarhauksen tulevaisuudesta maassamme ei ole edes aloitettu. Vastaava vaikeneminen vallitsee eurooppalaisista tarhaajamaista vain Puolassa. Animalian mielestä turkistarhauksen tulevaisuutta koskevan keskustelun aika on nyt. On luotava aikataulu turkistarhauksesta luopumiseen.

 

 

Naali ei kuulu häkkiin

 

Suomalaisen naalin yleisin kohtalo on elää puolivuotiaaksi häkkiin suljettuna. Tarhaajien siniketuksi kutsumien naalien tuottajana Suomi on maailman kärkeä. Niitä tuotetaan vuodessa lähes miljoona. Tämä luonnossa tuntureilla elävä, aktiivinen koiraeläin kärsii elämästä ahtaassa verkkopohjaisessa häkissä. Tulevien uusien eläinsuojeluvaatimustenkin mukaan yhdelle täysikasvuiselle ketulle tilaa on oltava alle neliömetri.

 

Yhteensä Suomessa tarhataan vuosittain noin neljä miljoonaa turkiseläintä. Naalin eli siniketun ohella merkittävät lajit ovat hopeakettu (eli kettu), minkki ja supikoira. Lisäksi turkiseläimiksi luetaan hilleri, soopeli, rämemajava eli nutria ja chinchilla. Näiden kaikkien lajien hyvinvoinnissa turkistarhoilla on todettu vakavia ongelmia.

 

 

Kerro mielipiteesi kansanedustajille!

 

Kansanedustajilla ovat avainasemassa turkistarhauksesta luopumisen käynnistämisessä. Ota yhteyttä kansanedustajiin, kysy mitä mieltä he ovat turkistarhauksesta ja pyydä heitä toimimaan tarhauksen lopettamiseksi! Löydät kansanedustajien nimet ja yhteystiedot täältä.

 

Voit tukea Animalian turkistarhauksen vastaista kampanjaa puhelimitse soittamalla numeroon 0600 411 074 (10€/puhelu + pvm) tai tekemällä lahjoituksen tilille Nordea 101130-260629. Lahjoituksen tehdessäsi voit käyttää viitettä 1012.Rahankeräyslupa: OKU 1347 A. Lue lisää lahjoittamisesta täältä.


 

Lisätietoja turkistarhauksesta löydät turkiseläinsivuiltamme.