Turkiseläinten häkkikasvatusta perustellaan toisinaan sillä, että aito turkis on uusiutuva luonnonvara, kun taas tekoturkikset tehdään öljypohjaisista raaka-aineista eli uusiutumattomasta luonnonvarasta. Tästä on vedetty johtopäätös, että aito turkis olisi ympäristönäkökulmasta katsoen parempi valinta kuin tekoturkis. Tätä mielikuvaa on vahvistanut se, että turkisala on aikaisemmin markkinoinut turkiksia "ekotuotteena" ja käyttänyt mainoksissaan mm. lausetta "turkis on luonnollinen valinta".

Tämä mainonta osoittautuu kuitenkin harhaanjohtavaksi, kun tarkastellaan eri raaka-ainevalintojen lisäksi myös kummankin tuotteen aiheuttamaa muuta ympäristökuormitusta. Vaikka vertailussa otetaan mukaan turkisraaka-aineen uusiutuvuus ja eräiden korvaavien materiaalien uusiutumattomuus, turkistuotannon aiheuttamat ympäristöongelmat ja energiankulutus nostavat turkistuotannon aiheuttamaa ympäristörasitusta selvästi. Suomessa vuonna 1993 kuluttaja-asiamies kielsikin alaa mainostamasta aitoja turkiksia ympäristöystävällisempinä tuotteina kuin keinoturkiksia.

Turkistarhojen lähiympäristössä on havaittu huomattavia haittoja vesistöille, pohjavesille ja metsille. Lisäksi turkistarhaus aiheuttaa välillisiä ympäristöongelmia suuren energiankulutuksensa takia. Sekä öljynkulutuksen että kokonaisenergiankulutuksen vertailu osoittaa, että tarhakasvatetun aidon turkiksen tuotanto aiheuttaa moninkertaisesti suuremman ympäristörasituksen kuin esimerkiksi tekoturkin tai muun keinokuituvaatteen valmistus.

Typpi- ja fosforipäästöt vesistöihin

Turkistarhoilla eläinten lannan ja virtsan annetaan yleensä kertyä pitkiä aikoja häkkien alle. Tällöin niiden sisältämiä typpeä ja fosforia pääsee huuhtoutumaan ympäristöön. Turkistuotannon yhteenlasketut typpipäästöt ovat Suomessa 430 tonnia vuodessa ja fosforipäästöt 45 tonnia vuodessa. Tämä merkitsee sitä, että Suomen turkiseläinhäkkien alle kertyvä lanta- ja virtsamäärä vastaa 1,2 miljoonan ihmisen puhdistamattomien jätevesien sisältämää uloste- ja virtsamäärää.

Typpi ja fosfori ovat ongelmallisia aineita siksi, että jokiin ja järviin päätyessään ne aiheuttavat vesistöjen rehevöitymistä. Typpeä ja fosforia on normaalistikin ympäristössä tiettyjä määriä, ja ne ovat kasvien kasvulle välttämättömiä ravinteita. Suurten ylimääräisten typpi- ja fosforimäärien huuhtoutuminen vesistöihin aiheuttaa kuitenkin muun muassa kalalajiston köyhtymistä ja myrkyllisten sinilevälauttojen yleistymistä.

Paitsi pintavesiin eli jokiin ja järviin, turkistarhojen aiheuttama kuormitus kohdistuu myös pohjavesiin. Laajoja turkistuotannon aiheuttamia pohjaveden pilaantumistapauksia ollut mm. Karjaalla, Kaustisilla ja Kokkolassa. Kuormituksessa on selviä eroja eri tarhojen välillä. Typpi- ja fosforipäästöjen suuruuteen vaikuttavat paitsi tarhan eläinmäärä, myös muun muassa lähimaaston korkeuserot, maaperän läpäisykyky ja se, kuinka usein tarhaaja siivoaa lannan pois häkkien alta.

Ammoniakkipäästöt ilmaan

Häkkien alle kertyvästä lannasta ja virtsasta vapautuu paitsi typpeä ja fosforia, myös ammoniakkia. Ammoniakki kohoaa ilmaan ja leviää tarhan lähiympäristöön. Turkistuotannon yhteenlasketut ammoniakkipäästöt ovat Suomessa noin 4 000 tonnia vuodessa.

Ammoniakki aiheuttaa tarhojen lähellä puustovaurioita, erityisesti havupuiden vahingoittumista. Tutkituista tarhoista sadan metrin säteellä olleista havupuista noin kolme neljännestä on ollut pahoin vaurioituneita. Noin puolen kilometrin säteellä tarhasta on esiintynyt lievempiä puustovaurioita. Tyypillisiä vaurioita ovat neulasten kellastuminen, latvakasvainten kuoleminen, juurten vaurioituminen sekä puuaineksen haurastuminen.

Turkistarhojen energiankulutus

Aitojen turkisten vaihtoehtoina voi pitää joko tekoturkiksia (jotka muistuttavat ulkonäöltään turkista) tai keinokuituisia talviulkoiluvaatteita (jotka lämmönpitävyydeltään vastaavat turkiksia tai ovat parempia kuin turkis). Molemmat tehdään yleensä öljypohjaisista raaka-aineista eli uusiutumattomista luonnonvaroista. Ympäristönäkökulmasta katsottuna se on miinusta.

Toisaalta aitojen turkisten tuotanto häkkioloissa turkistarhoilla kuluttaa niin ikään huomattavan määrän öljyä – muun muassa öljypohjaisten polttoaineiden muodossa. Sähköenergian kulutus on niin ikään otettava huomion ympäristövaikutuksia punnittaessa.

Suurin osa turkistuotannon öljyn- ja muun energian kulutuksesta liittyy eläinten rehuun. Raaka-aineiden kuljetukset, pakastaminen, kuumentaminen, jauhaminen ja muu valmistus, kuljetukset rehusekoittamoilta turkistarhoille, nahkojen kuivaus, nahkojen muokkaus jne. ovat työvaiheita, jotka kukin antavat oman lisänsä turkistuotannon yhteenlaskettuun sähkön- ja polttoaineenkulutukseen.

Kun verrataan aidon turkin ja tekoturkin koko tuotantoprosessia raaka-aineista valmiiksi vaatteeksi, aito turkki osoittautuu huomattavasti suuremmaksi ympäristökuormittajaksi. Yhdysvaltalaisen tutkijan Gregory H. Smithin tekemän tutkimuksen mukaan turkistarhalla tuotetuista turkiksista tehty vaate aiheuttaa lähes 70 kertaa suuremman energian- ja öljynkulutuksen kuin vastaava tekoturkisvaate.

Ympäristökuormitukseen vaikuttaa osaltaan myös se, millaisia kemikaaleja tuotannossa käytetään. Aitoon turkikseen liittyy tässä suhteessa vastaava ongelma kuin aitoon nahkaan: vaikka tuote sinänsä on eläimen osa eli siis "puhdas luonnontuote", sen muokkauksessa, värjäyksessä ja muussa teollisessa käsittelyssä käytetään voimakkaita kemikaaleja. Lopputulos on, että valmis turkisvaate samoin kuin valmis nahkatavara sisältää näitä kemikaaleja huomattavan määrän. Esimerkiksi Yhdysvalloissa työterveyslaite luokittelee siksi poltetusta turkista jäävän tuhkan nimikkeelle toxic waste eli ongelmajäte, jota ei myrkyllisyytenä vuoksi sallita vietävän tavalliselle kaatopaikalle.

Ympäristöinvestoinnit turkistarhoille

Viime aikoina viranomaiset ovat hiukan tiukentaneet otetta turkistuotannon suoriin ympäristövaikutuksiin eli lannasta ja virtsasta peräisin oleviin typpi- ja fosforipäästöihin. Nykyään tarhoilta vaaditaan vähintään lanta-alustan korottamista ja turpeen käyttöä kuivikkeena häkkien alla, jotta typpi ja fosfori eivät yhtä helposti huuhtoutuisi ympäristöön.

Maa- ja metsätalousministeriö tukee rahallisesti turkistarhojen ympäristönsuojeluinvestointeja – eli tarhojen rakenteiden muuttamista niin, että päästöt ympäristöön pienenevät. Joissain tapauksissa on myönnetty rahallista tukea myös tarhan siirtoon, jos tarha on ollut sellaisessa paikassa, että lannasta ja virtsasta tulevat päästöt ovat päässeet erityisen helposti pilaamaan vesiä.

Liitteet: 

furenv.pdf