Kananmunien harhaanjohtava markkinointi

Selvityspyyntö kuluttaja-asiamiehelle

 

 

EU-lainsäädäntö säätelee kananmunantuotantoa ja kananmunien merkitsemistä tarkasti. Yhteisen EU-lainsäädännön vuoksi kaikkien unionin kananmunantuottajien on lopetettava kanojen pito ns. perinteisissä häkkikanaloissa vuoden 2012 alusta lähtien. Tämän jälkeen sallittuja tuotantomuotoja ovat varustellut eli ns. virikehäkit ja lattiakanalat. Muutosprosessi on tällä hetkellä käynnissä ja siirtymävaiheen aikana useiden kananmunapakkaamoiden tuotenimikkeissä ja markkinointitavoissa on ilmennyt kuluttajissa sekaannuksia aiheuttavia merkintöjä ja tuotenimiä. Lisäksi kananmunien pakollista leimaamista ei hoideta riittävällä tarkkuudella ja markkinoilta löytyy jatkuvasti myynnistä munia, joista puuttuu vaadittava leima.

 

Tutkimusten mukaan hyvin suurelle osalle kuluttajista ensisijainen valintaperuste kananmunia ostaessa on niiden tuotantotapa eli kanojen elinympäristö ja hyvinvointi. Siksi on tärkeää, että kuluttaja varmasti tietää, mitä hän on ostamassa. Erilaisia mielikuvia luovat nimet johtavat helposti harhaan, eikä kuluttajan ole helppo päätellä, minkälaisesta kanalasta munat ovat lähtöisin.

 

Markkinoilla on yhä usein myynnissä leimaamattomia munia lain vaatimuksista huolimatta. Lisäksi lattiakananmunien pakkauksista on löytynyt häkkikanalan leimalla leimattuja munia. Erityisesti leimaamattomia munia on havaittu Rainbow-kananmunapakkauksissa. Kaikki tämä heikentää kananmunantuotannon uskottavuutta ja kuluttajien luottamusta alaan.

 

Animalian mielestä esimerkiksi näitä termejä, myyntinimikkeitä ja pakkausten kuvia voidaan pitää harhaanjohtavina:

- hyvinvoivien kanojen munia (Munakunta)
Munakunta käyttää tätä myyntilausetta kaikissa tuotteissaan, vaikka väitteelle ei ole mitään tutkittua perustetta.

- orsimunat (Kieku Oy)
Orsia käytetään myös lattia- ja luomukanaloissa, joten sanan yhdistäminen varusteltuihin häkkeihin johtaa helposti harhaan.

- pienryhmäkanalassa tuotettuja munia (mm. Munakunta)
Pienryhmäkanala voi tuoda sanana mieleen pienkanalan, vaikka kyse on suurissa häkkikanalayksiköissä tuotetuista munista. Myyntinimi ei saisi viitata näin epäselvästi tuotantotapaan, joka todellisuudessa tarkoittaa varustelluissa häkeissä tuotettuja munia. Varustellut häkit eivät välttämättä poikkea juurikaan esimerkiksi käytettävän tilan osalta aiemmista ns. perinteisistä häkkikanaloista.

- pakkausten kuvitus (Munakunta, Laitila-Muna Oy)
Kananmunapakkauksissa käytetään piirrettyjä kuvia, joissa kanat juoksevat vapaina, kananmunat ovat vihreällä niityllä jne. Munat ovat kuitenkin varustelluissa häkkikanaloissa tai perinteisissä häkkikanaloissa tuotettuja. Kuvien perusteella munien voisi olettaa olevan hyvin erilaisista tuotantomuodoista lähtöisin kuin mistä ne todellisuudessa ovat.

 

Animalia pyytää kuluttaja-asiamiestä määrittelemään selkeät ohjeet eri tavoin tuotettujen kananmunien markkinoinnille ja myyntinimikkeille. Lisäksi Animalia pyytää, että kuluttaja-asiamies huomauttaa alaa leimaamattomien munien huomattavasta määrästä markkinoilla sekä häkkikanaloissa tuotettujen munien myynnistä lattiakananmunien pakkauksissa. Animalia myös pyytää kuluttaja-asiamiestä selvittämään, kuinka hyvin on varmistettu, ettei pakkaamoissa voi tapahtua munien väärin leimaamista.

 

Helsingissä 10.2.2011

 

Salla Tuomivaara
toiminnanjohtaja
Animalia