Animalian kesäkiertue kirittää Säästä Possu! -kampanjaa Kuopiossa 17.-18.6.

 

Eläinsuojeluliitto Animalia ja SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto haluavat grillikauden kynnyksellä muistuttaa suomalaisia siitä, mistä kyljys on kotoisin, sillä harva possu röhkii onnesta syntyessään Suomeen. Säästä possu! –kampanjassaan eläinsuojelujärjestöt nostavat esille siantuotannon neljä keskeistä ongelmakohtaa karjuporsaiden kivuliaasta kastroinnista porsimishäkkien problematiikkaan ja esittävät vaihtoehdot sikojen olojen parantamiseksi, vaatien selkeitä muutoksia sikojen kasvatukseen Suomessa.

 

Sikoja puolustaa Animalian riveissä myös jääkiekkoilija Tommi Kovanen

Säästä Possu! –kampanjan kummille SM-liigakiekkoilija Tommi Kovaselle joulun alla julkaistut sikatilavideot olivat viimeinen niitti. Suomalaisen lihantuotannon karu arki sai kiekkoilijan jättämään lihan syömisen kokonaan:

 

”Se, että eläinsuojelulakimme laahaa Euroopan mittapuulla perässä, ei saisi olla syy kaiken hyväksymiselle. Syy tähän kärsimyksen tuottamiseen on meissä ihmisissä, ei lakipykälissä. On surullista ja käsittämätöntä, että ylipäänsä

tarvitaan laki suojelemaan eläimiä ihmisten toimilta”, Tommi Kovanen lataa.

 

Animalia –lehden haastattelussa tehopuolustaja paljasti paitsi olevansa vakaumuksellinen eläinten asian ajaja, myös epäilevänsä, että kuluneen SM-liigakauden ennätyspisteet syntyivät osin kasvisruokaan siirtymisen ansiosta. 

 

Animalian kesäkiertue vierailee kesän aikana kahdeksalla paikkakunnalla Kuopiosta Raumalle. Kiekkoilija Kovanen on mukana maistattamassa vegaanisia kasvismakkaroita ja haastamassa Sikapeliin, johon osallistumalla voi muistuttaa kansanedustajia sikojen oikeudesta saada elää saparot säästävällä tavalla. ”Makkaranpaistajan blogi” raportoi vaihtoehtomakkaroiden ja lomasuomalaisten kesäisistä kohtaamisista kesäkiertueen varrelta.

 

Säästä Possu! –kampanjasivuilla kerrotaan, miten mielenkiintoisia eläimiä siat ovat, ja miten muutamilla parannuksilla nykyisiin tuotantokäytäntöihin voitaisiin parantaa suomalaisten sikojen hyvinvointia. Kampanjasivut paljastavat myös mm. Tommi Kovasen lempikasvisruokareseptin sekä antavat vinkkejä siitä, kuinka jokainen meistä voi omalla kulutus- ja äänestyskäyttäytymisellään edistää ”sikahyvää” elämää.

 

 

Lämpimästi tervetuloa Animalian teltalle!

 

Aika: 17.–18.6.2010 klo 10–17
Paikka: Kauppatori, Kuopio
Järjestäjä: Eläinsuojeluliitto Animalia 
 

Lisätietoja:
Kesäkiertueen koordinaattori Aura Yliselä, p. 044 219 82 88

 

 

Kesäkiertueen muut pysäkit löytyvät kesäkiertuesivuilta

 

 

  

Bookmark and Share