Lahden Animalia

 

 

Animalian toiminta Lahdessa aloitettiin uudestaan joulukuussa 2007. Kuluneiden vuosien aikana olemme ehtineet jo osallistua lukuisiin tapahtumiin pitämällä info- ja myyntipöytää. Tavoitteenamme on tiedottaa eläinten nykypäivän tilasta ja vaikuttaa laajemminkin eläinten hyvinvointiin lakimuutosten, ihmisten asenteiden ja kulutustottumusten kautta.

 

Lahden Animalian toimintaan ovat tervetulleita kaikki asiasta kiinnostuneet, lisätietoja saa sähköpostilla. Meitä voi myös tulla tapaamaan infopöydälle, ilmoitamme näillä sivuilla tapahtumista joissa olemme mukana. Kaikki uudet ideat ovat tervetulleita ja pyrimme hyödyntämään jokaisen ihmisen erityisosaamisen.

 

Jokainen voi vaikuttaa eläinten hyvinvointiin muuttamalla kulutustottumuksiaan eläinystävällisempään suuntaan. Vähitellen voi vetää mukaan myös tuttavapiirinsä ystävällisesti ja tyrkyttämättä. 

 

Kannattaa myös liittyä Animalian jäseneksi, mielellään vielä aktiivijäseneksi! Näin saat mm. välittömästi tietoa uusimmista vetoomuksista eläinten hyväksi, kannustavaa tietoa edistysaskeleista eläinsuojelun saralla, sekä ajankohtaista tietoa eläimiin liittyvistä asioista Suomessa ja maailmalla. Auttaa voit myös lahjoittamalla tavaroita myyntiin  tai tarvikkeita myyntituotteiden valmistamiseen.

 

Lahden alueosaston sähköposti on animalia.lahti@gmail.com 

 

Löydät meidät myös Facebookista nimellä: Animalia Lahden alueosasto (profiilikuvana jänis hyppyrimäessä)

 

 

 


ALUEOSASTOMME SUOSITTELEE:           

 

PESUPÄHKINÄT: ELÄINKOKEETON JA EKOLOGINEN

VAIHTOEHTO  PYYKINPESUUN!

 

Me Lahden Animalialaiset olemme olleet jo pitkään pesupähkinöiden vakio käyttäjiä. Osalla meistä onkin jo vuosien käyttökokemus kyseisistä luonnontuotteista, jotka todellakin toimivat! Haluamme tietenkin jakaa tietomme myös muille kiinnostuneille:

 

Pesupähkinä ei nimestään huolimatta ole pähkinä, vaan sapindus-sukuun kuuluvan puun hedelmä. Tämän takia ne sopivat myös pähkinäallergisille. Suomessa myytävät pesupähkinät tulevat useimmiten Pohjois-Intian alueelta, jossa pesupähkinöitä on käytetty jo vuosisatojen ajan pyykinpesuun ja muun hygienian ylläpitoon.

 

Pesupähkinöiden käyttö on yhtä helppoa kuin tavallisen pyykinpesujauheen. Noin 5 pesupähkinän kuorta laitetaan pieneen kangaspussiin tai sukkaan ja lisätään pesukoneeseen pyykin sekaan. Muita pesuaineita ei tarvita. Halutessaan pussiin tosin voi lisätä soodaa, jolla on valkaiseva vaikutus etenkin vaalean pyykin suhteen.

 

Pesupähkinäiden teho perustuu siitä irtoavaan saponiiniin, joka on saippuan kaltaista ainetta. Saponiini hajoaa 100% luonnossa, joten se on huomattavasti ympäristöystävällisempi kuin tavalliset marketti jauheet. Käytetyt pesupähkinät laitetaan biojätteeseen.

 

Pesupähkinöiden hyviin puoliin kuuluu myös se, ettei siitä jää voimakkaita hajuja pyykkiin. Ja koska pyykkiin ei jää kemiallisia aineita, pesupähkinät ovat monen allergikon pelastus! Pesupähkinöiden käyttämiseen kuuluu vielä yksi hieno ominaisuus: se tulee käyttäjälleen huomattavasti edullisemmaksi kuin tavalliset marketti pesuaineet!

 

Tämän mainospuheen johdosta, moni varmasti haluaa kokeilla pitävätkö väitteet paikkaansa!

 

Lahdessa pesupähkinöitä myyvät ainakin:

EkoPlus+ (Aleksanterinkatu 1),

Punnitse&Säästä Triossa, ja 

Salon 5 Salonaukiolla, Lahden Tonttilassa.

 

 

 

 


 

Linkki vinkkejä:

 

www.huomiselle.fi Lahtelaisen luomukaupan kotisivut.

 

http://www.aasiankarhutarhat.com/ Animalian karhuryhmä tiedottaa, sekä kerää varoja Aasian sappikarhutyöhön.
 
http://www.vegaanituotteet.com  Tietoa ruokakauppojen vegaanisista tuotteista. Mukana myös karkit ja alkohollijuomat!
  
http://www.vegaaniliitto.fi/ Runsas tietopaketti aloittelevalle kasvissyöjälle!
 
http://www.luontoliitto.fi/ Tietoa ympäristönsuojelusta ja ruuan tuotannon vaikutuksista ilmastoon.
 

http://www.happycow.net/ Matkalle lähtiessäsi käy tsekkaamassa matkakohteesi kasvisravintoloiden sijainti!
 

http://www.maikinlemmikkikellari.palvelee.fi/ Lahtelalainen lemmikkieläintarvike yritys. Mukana eläinsuojelutoiminnassa. Hyvä valikoima luomu- ja lisäaineettomia eläintenruokia, suomalaisia eläinkokeettomia Lifehair-puhdistusaineita, Karhuryhmän myyntituotteita ja Animalian kasviskeittokirjoja.