Animalia vaatii tehokkaampia otteita tuotantoeläintilojen tarkastuksiin

 
Suomessa paljastuu vuosittain noin 80 vakavaa tuotantoeläimiin kohdistuvaa laiminlyöntitapausta. Todellisuudessa tapauksia on enemmän, sillä tarkastuksia tehdään vain pienelle otannalle tiloja. Eilisessä MTV3:n 45-minuuttia ohjelmassa käsiteltiin vakavia eläinsuojelurikkomuksia suomalaisilla eläintiloilla. Animalia vaatii välittömiä toimia valvonnan tehostamiseksi ja tuotantoeläinten suojelemiseksi.
 
Vuosittain EU-tarkastuksissa tarkastetaan noin 1,5 % vasikkatiloista, 2 % sikatiloista, 15 % munintakanaloista sekä 10 % turkistarhoista. Esimerkiksi broileritilat eivät kuulu tarkastusten piiriin.
 
Mikäli tarkastuksissa havaitaan laiminlyöntejä, annetaan tuottajalle määräys korjata laiminlyönti. Animalia muistuttaa, että määräyksistä huolimatta tilanne saattaa jatkua pitkään ennallaan, sillä jatkotarkastuksissa saatetaan antaa vain uusi kehotus korjata havaitut puutteet. Tarkastuksia tekevät kunnaneläinlääkärit lääninhallitusten määräyksestä.
 
Vuonna 2007 tehtiin EU-tarkastusten lisäksi noin 3 500 epäilyyn perustuvaa eläinsuojelutarkastusta, joista noin 40 prosentissa todettiin eläinten hyvinvointisäädösten laiminlyöntejä. Vakavissa laiminlyönneissä eläin on jätetty esimerkiksi ravinnotta, vedettä ja tilat siivoamatta. Vakavien eläinsuojelurikosten osuus on pysynyt samana jo vuosia. Taustalla ovat usein mielenterveys-, alkoholi- tai taloudelliset ongelmat. Tuotantoeläintilojen koko kasvaa Suomessa kuitenkin jatkuvasti, joten todellisuudessa eläinmäärät, joita ongelmat koskettavat, ovat jatkuvassa kasvussa.
 
”Tarkastusten määrä on kokonaistilanteeseen nähden liian alhainen. Tulevista tarkastuksista myös ilmoitetaan aina tiloille etukäteen, jolloin tilan on mahdollista korjata rikkeitä näkymättömiin.” Animalian tiedottaja Eeva Suhonen kritisoi.
 
”Vakavista tuotantoeläimiin kohdistuvista laiminlyönneistä asetetaan myös aivan liian alhaiset rangaistukset. Törkeistäkin eläinsuojelurikoksista asetetaan usein vain sakkoa tai ehdollinen tuomio. Eläintenpitokielto pitäisi langettaa pysyväksi nykyisten muutaman vuoden kieltojen sijaan, eikä elinkeinon harjoittamista saisi pitää eläintenpitokieltoa lyhentävä seikkana”, Suhonen huomauttaa.
 
Animalia vaatii oikeusministeriötä tehostamaan välittömästi eläinsuojelurikoksista asetettavia rangaistuksia ja nopeuttamaan tapausten käsittelyä. Parhaillaan eläinsuojelurangaistusten koventaminen on ministeriön työryhmän pohdittavana.
 

Lisätietoja:

Tiedottaja Eeva Suhonen, p. (09) 720 65 914, 050 302 81 70
 

 

Animalian tiedote 29.01.2009