Kosmetiikan testauskielto eläinkokeilla astuu voimaan EU:ssa
Keskiviikkona 11. maaliskuuta astuu voimaan kosmetiikan testauskielto eläinkokeilla koko EU:n alueella. Keskiviikosta alkaen on lain vastaista paitsi testata kosmetiikan ainesosia missään EU:n alueella, myös myydä tai tuoda EU:hun eläimillä testattuja kosmetiikan ainesosia tai lopputuotteita. Poikkeuksen tekevät kuitenkin kolme ainesosien testiä, joita saa käyttää vielä 11.3.2013 saakka.
”Eläinsuojelujärjestöt ovat tehneet vuosikymmeniä vaikutustyötä kosmetiikan eläinkokeiden lopettami-seksi. Kiellon eteneminen on historiallinen askel työssä koe-eläinten puolesta”, Animalian tiedottaja Eeva Suhonen sanoo.
Kiellosta huolimatta kolmea testiä saa silti käyttää vuoden 2013 maaliskuuhun saakka. Nämä testit ovat toksikokineettinen testi, lisääntymistoksisuustesti ja toistuvan annoksen toksisuustesti*. Kosmetiikkadirektiivin mukaan teollisuuden tulee etsiä näille kokeille vaihtoehto seuraavien neljän vuoden aikana. Vaarana on, että kielto voi kuitenkin siirtyä, jos näille kokeille ei löydetä ajoissa tieteellisesti hyväksyttyjä vaihtoehtoja.
Voimaan astuvasta kiellosta huolimatta myynnissä on edelleen sellaista eläinkokein tutkittua kosme-tiikkaa, joka on tuotettu ennen kiellon voimaan astumista. Lisäksi teollisuuden oman arvion mukaan jopa 80-90 % uusista kosmetiikkateollisuuden ainesosista on tutkittu ns. monikäyttötarkoituksiin eli yleensä lääketeollisuuden nimiin. Varmistaakseen kosmetiikan eläinkokeettomuuden, kuluttajan kannattaa seurata valvottua eläinkokeettoman kosmetiikan listaa. Tällainen lista on esimerkiksi kansainvälinen Humane Cosmetics Standard –lista, jota Suomessa koordinoi Animalia. Listalle päästääkseen yrityksen on läpäistävä puolueeton tarkastus, jossa kosmetiikan lopputuotteen ja sen raaka-aineiden eläinkokeettomuus varmistetaan jokaisessa tuotantovaiheessa.
Eläinkokeettoman kosmetiikan lista on nähtävissä Animalian verkkosivuilla www.animalia.fi
Testien selitykset:
- Toksikokineettinen testi = Testissä voidaan mitatata mm., miten aine imeytyy (esim. suolesta), jakaantuu (elimistöön), hajoaa (kemiallisesti toisiksi aineiksi) ja erittyy (esim. virtsaan).
- Lisääntymistoksisuustesti = Testissä mitataan, aiheuttaako aine häiriöitä eläimen lisääntymisessä
- Toistuvan annoksen toksisuustesti = Tarkoituksena on mitata aiheuttaako aineen toistuva annostus haitallisia vaikutuksia eläimessä.
Lisätietoja:
Tiedottaja Eeva Suhonen, eeva.suhonen@animalia.fi, p. (09) 720 65 914, 050 302 81 70
Toiminnanjohtajan avustaja Laura Uotila, laura.uotila@animalia.fi, p. (09) 720 65 913
Animalian tiedote 10.03.2009
