Mielipidetutkimus osoittaa: Eurooppalaiset vaativat tiukempaa koe-eläindirektiiviä

 
Tuoreen mielipidekyselyn mukaan valtaosa eurooppalaisista haluaa parantaa merkittävästi koe-eläinten hyvinvointia Euroopassa. Kysely toteutettiin Iso-Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Ruotsissa ja Tshekissä. Parhaillaan EU-parlamentin valiokunnissa on käsittelyssä koe-eläindirektiivin uudistus, johon on mahdollista saada parannuksia ja tiukempia määräyksiä koe-eläinten hyvinvoinnille.
 
Tulosten mukaan 81% vastanneista on sitä mieltä, että uuden koe-eläindirektiivin tulisi kieltää kaikki kipua ja kärsimystä aiheuttavat eläinkokeet apinoilla. 79% oli samaa mieltä väittämän kanssa, että kaikki sellaiset eläinkokeet tulee kieltää, joilla ei edistetä  ihmiselle vakavien tai hengenvaarallisten sairauksien tai olosuhteiden tutkimusta.
 
84% vastanneista oli sitä mieltä, että uuden koe-eläindirektiivin tulee kieltää kaikki voimakasta tuskaa ja kärsimystä aiheuttavat eläinkokeet. Lisäksi 80 % ihmisistä on sitä mieltä, että kaiken tiedon eläinkokeista tulisi olla julkisesti saatavilla lukuun ottamatta luottamuksellista tai sellaista tietoa, josta paljastuisi tutkijoiden henkilöllisyys tai työpaikka.
 
”Kysely osoittaa, että enemmistö ihmisistä kannattaa eläinkokeiden rajoittamista, erityisesti apinakokeiden sekä koirien ja kissojen koe-eläinkäytön kieltoa. Ihmiset kannattavat eläinkokeita vain, jos niistä on apua ihmiselle hengenvaarallisten sairauksien selvittämisessä. Europarlamentaarikot eivät voi mitenkään sivuuttaa näin selkeää viestiä päätöksenteossaan”, ECEAE:n toiminnanjohtaja Michelle Thew kertoo.
 
Kyselyssä haastateltiin 7139 yli 18-vuotiasta henkilöä ja se tehtiin aikavälillä 24. helmikuuta – 4.maaliskuuta 2009. Kyselyn teki puolueeton mielipidetutkimusyritys YouGov kansainvälisen ECEAE-järjestön toimeksiannosta. ECEAE (European Coalition to End Animal Experiments) on kansainvälinen eläinsuojelujärjestöjen liitto, jonka suomalainen jäsenjärjestö on Eläinsuojeluliitto Animalia.
 
EU:n edellinen koe-eläindirektiivi on vuodelta 1986, joten päivityksille on selkeä tarve. Direktiivin käsittely on viivästynyt jo useaan otteeseen.
 

Lisätietoja:

• Vuonna 2006 EU-komissio keräsi EU-kansalaisten mielipiteitä eläinkokeista julkisella kyselyllä. Kyselyyn vastasi yli 42 000 henkilöä. Tulosten mukaan 93% kansalaisista halusi koe-eläinten suojelun tasoa parannettavan. Yli 80 % suhtautui kielteisesti kädellisten käyttöön eläinkokeissa. Kyselyn tuloksista tarkemmin:
http://www.kwd.fi/clients/animalia/201206
 

Animalia:

Tiedottaja Eeva Suhonen, p. (09) 720 65 914, 050 302 81 70
 
Toiminnanjohtajan avustaja Laura Uotila, p. (09) 720 65 913
 

ECEAE:

Carla Owen +44 (0)207 619 6965 carla.owen(AT-merkki)buav.org tai BUAV +44 (0)7850 510 955 verkkosivut: www.eceae.org
 

 

Animalian tiedote 12.03.2009