Salla Tuomivaara on Animalian uusi toiminnanjohtaja

 

Animalian tiedote 13.08.2009

 
Yhteiskuntatieteiden maisteri Salla Tuomivaara, 34, on Eläinsuojeluliitto Animalian uusi toiminnanjohtaja.
 
Tuomivaara tunnetaan pitkän linjan eläinsuojeluvaikuttajana. Animaliassa jo 1980-luvulla toiminut Tuomivaara on ollut perustamassa myös muita ympäristö- ja eläinjärjestöjä. Politiikassa hän on toiminut kansanedustaja Anni Sinnemäen avustajana ja Vihreiden eläintyöryhmän puheenjohtajana. Animaliaan Tuomivaara siirtyi Helsingin eläinsuojeluyhdistyksestä.
 
Tuomivaara on valmistunut Tampereen yliopistosta pääaineenaan sosiologia. Hän on toiminut tutkijana Tampereen yliopistossa ja valmistelee väitöskirjaa sosiologian eläinkäsityksen muotoutumisesta. Viime vuonna Tuomivaara julkaisi eläinten asemaa yhteiskunnassa pohtivan pamfletin ”Mitä tehdä eläimille?”.
 
”Eläinten hyvinvoinnin ja oikeuksien edistäminen on ollut elämässäni ja työhistoriassani keskeisenä mielenkiintoni kohteena. Työsarka eläinten olojen kohtuullistamiseksi tuntuu usein loputtomalta, mutta nykyinen kehitys, jossa esimerkiksi turkistarhaus kielletään yhä useammissa Euroopan maissa, valaa uskoa siihen, että eläinten puolesta tehtävällä työllä on todella merkitystä.” Tuomivaara kertoo.
 
”Ensiarvoisen tärkeänä pidän, että Animalian rooli eläinten kohtelun ja hyvinvoinnin edistämisen asiantuntijana vankistuu jatkuvasti ja järjestö koetaan uskottavana lähteenä eläinsuojelukysymyksissä”, Tuomivaara jatkaa.
 
Maanantaina työt aloittanut Tuomivaara seuraa tehtävässä eläinlääkäri Kati Pullia.
 

Haastattelupyynnöt:

Toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara, p. 09 720 65 910, 050 3845072
 
Tiedottaja Eeva Suhonen, p. 09 720 65 914, 050 302 81 70