Vetoa eläinten puolesta koe-eläinten päivänä: Lähetä kortti europarlamentaarikoille!
Animalian tiedote 23.04.2009
Tämän viikon perjantaina, 24.4., vietetään kansainvälistä koe-eläinten päivää. Eläinsuojeluliitto Animalia kerää ihmisiltä allekirjoituksia europarlamentaarikoille lähetettäviin vetoomuskortteihin tiukemman koe-eläinlainsäädännön puolesta Helsingin keskustassa klo 15-17.
Parhaillaan EU-parlamentissa on käsittelyssä koe-eläindirektiivin uudistus, johon on mahdollista saada parannuksia ja tiukempia määräyksiä koe-eläinten hyvinvoinnille. Direktiivistä äänestetään parlamentin täysistunnossa seuraavan kerran toukokuun alussa. Animalian mielestä direktiiviehdotus ei nykyisessä muodossa aja tarkoitustaan eläinten suojelemiseksi riittävällä tasolla.
”Euroopassa käytetään vuosittain yli 12 miljoonaa eläintä kokeista. Suurta osaa kokeista ei tehdä edes lääketieteellisissä tarkoituksissa, vaan esimerkiksi uusien kemikaalien markkinoille saamiseksi. Kilpailullisista syistä tieto eläinkokeiden tuloksista ei ole avointa. Haluamme muutoksia muun muassa näihin asioihin” Animalian toiminnanjohtaja ell Kati Pulli sanoo.
Eläinsuojelujärjestöjen tavoitteena on ollut saada uuteen direktiiviin kielto apinakokeille ja tus-kallisimmille eläinkokeille sekä lisätä rahoitusta eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien ke-hittämiseen.
Kansainvälisten mielipidekyselyjen* mukaan eurooppalaisten enemmistö kannattaa apinoiden eläinkoekäytön kieltämistä sekä koe-eläinten suojelun tason merkittävää parantamista Euroopassa.
Lisätietoa:
- * Tämän vuoden helmi-maaliskuussa Iso-Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Ruotsissa ja Tshekissä tehdyn mielipidekyselyn mukaan 84% vastanneista haluaa, että uusi koe-eläinlaki kieltäisi vakavan kärsimyksen aiheuttamisen koe-eläimille. Lisäksi vuonna 2006 EU-komission suorittaman julkisen kyselyn mukaan yli 80% vastanneista kieltäisi kaikki kokeet apinoilla. Lisäksi 93% kansalaisista haluaisi koe-eläinten suojelun tasoa parannettavan EU:ssa. Tutkimuksen teki YoGov –markkinatutkimustoimisto kansainvälisen ECEAE (European Coalition to end Animal Experiments) –liiton toimeksiannosta.
- * Vuonna 2006 EU-komissio keräsi EU-kansalaisten mielipiteitä eläinkokeista julkisella kyselyllä. Kyselyyn vastasi yli 42 000 henkilöä. Tulosten mukaan 93% kansalaisista halusi koe-eläinten suojelun tasoa parannettavan. Yli 80 % suhtautui kielteisesti kädellisten käyttöön eläinkokeissa. Kyselyn tuloksista tarkemmin:
- http://www.kwd.fi/clients/animalia/201206/
