Eläinten arvo ja oikeudet 

Erilaisia arvoja

Eläinten arvo on pitkään liitetty hyötyyn, lajiin tai kipuaistiin. Eläimillä on arvoa hyödyn kautta (kana on arvokas lihan vuoksi), lajin kautta (kettu on arvokas osana lajia) tai kipuaistin vuoksi (koira on arvokas siksi, että kykenee tuntemaan kipua).

Eläinsuojelu on usein perustunut näistä jälkimmäiseen. Kyseessä oleva arvo on kuitenkin rajallinen, sillä se keskittyy ainoastaan pidättäytymiseen kivun aiheuttamiselta: me voimme jalostaa, käyttää ja tappaa eläimiä millä tavalla hyvänsä, jahka tästä ei koidu kipua. Samalla monet eläinten muut tarpeet, kuten lajiominaisten taipumusten tyydyttäminen, jäävät vaille huomiota. Luonnonsuojelu puolestaan korostaa lajiarvoa. Sekin on kuitenkin rajallinen, sillä itse eläinyksilö jää täysin vaille huomiota. Me voisimme periaatteessa tehdä hirvelle mitä vain, jahka tämä ei vaikuta itse lajin menestykseen. Yksilöitä voidaankin systemaattisesti tappaa lajimenestyksen ja esimerkiksi metsästyskiintiön turvaamiseksi.

Molemmat edellä mainitut arvot omaavat toki myös positiivisia piirteitä, sillä sekä kipu että laji ovat oleellisia. Ne eivät kuitenkaan riittävällä tavalla kuvaa eläinten arvoa. Musti on myös muuta kuin kipukyvyn omaava lajin edustaja. Mustin tarpeilla ja kokemuksilla on merkitystä.

Hyötyarvo on näistä kolmesta arvon muodosta yleisin ja myös kestämättömin. Sen puitteissa eläinten omat tarpeet jäävät pahimmillaan täysin vaille huomiota: eläin on ainoastaan väline tai tuote. Hyötyarvo määrittää pitkälti länsimaista eläinsuhdetta, sillä me käytämme eläimiä lukuisiin eri tarkoituksiin kymmenien miljardien vuosivauhdilla. Usein nämä käyttötavat rikkovat eläinten hyvinvointia erittäin vakavasti. Mansikin kokemukset jäävät täysin sivuun ja Mansikista tulee pelkkä tuote, joka voidaan kasvattaa pienessä liikkumatilassa vailla virikkeitä tai mahdollisuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen, jolle voidaan aiheuttaa erilaisia sairauksia ja kiputiloja kasvatuksen myötä, ja joka voidaan kuljettaa pitkän matkan päähän liukuhihnatapettavaksi kustannusten säästämiseksi.

Eläinkuva

Kaikki mainitut arvot perustuvat tietynlaiseen kuvaan eläimistä. Hyötyarvo toisintaa eläinluokittelua, joka jakaa eläimet erilaisiin luokkiin hyötytarkoituksensa perusteella. Eläimet ovat “koe-eläimiä”, “tuotantoeläimiä”, “riistaeläimiä”, “lemmikkieläimiä” jne. hyötyä omaamattomien eläinten ollessa “vahinkoeläimiä” (tai pedoista puhuttaessa “häiriköitä”). Eläimille annetaan varsin erilainen kuvaus luokasta riippuen. Esimerkiksi tuotantoeläimiä pidetään mieleltään kykenemättömämpinä kuin lemmikkieläimiä – lehmät ja kanat ovat monen kuluttajan silmissä typeriä eläimiä kun taas koira tai kissa on älynlahjoiltaan täysin eri kastissa. Me pidämme näitä kuvauksia niin itsestäänselvinä, että harvoin pysähdymme miettimään niiden todenperäisyyttä.

Itsestäänselvyyttä ylläpitää se, että meillä on itsekäs motiivi hyötykuvausten ylläpitämiselle. Kuten eräs eläintutkija on todennut, että me näemme vähiten kykyjä niissä eläimissä, joita syömme eniten. Lehmä on kuvattava typeräksi sillä lehmä on meille tuote, eikä mielen omaavia olentoja ole lupa tuotteellistaa. Parhaimmillaan vain lemmikkieläimille sekä kulttuurisille tabueläimille (kuten valas tai panda) annetaan hyödystä poikkeavaa, yksilöllisempää arvoa. Tämäkin usein perustuu hyötyyn: on hyödyllistä pitää esimerkiksi seuraeläintä enemmän yksilön asemassa.

Eläinten mieli

Yksi syy eläinten yksilöarvon puutteelle on käsitys, jonka mukaan eläimet ovat varsin erilaisia ja “kehittymättömiä” ihmisiin verrattuna. Tämä kulttuurinen ajatus on kuitenkin virheellinen. Eläintutkimus osoittaa, että lukuisat eläimet kykenevät käsitteiden ja uskomusten muodostamiseen, intentionaaliseen toimintansa suuntaamiseen, kokemusten muodostamiseen ja tietoisuuteen. Eläimillä on siis erilaisia käsitteitä (kuten “jano” tai “ruoka”) ja uskomuksia (kuten “tuolla on vaara”), ne ohjaavat toimintaansa noiden käsitteiden ja uskomusten perusteella, ja niillä on näkökulma todellisuuteen sekä kykyä kokea olemassaolo jollakin lailla.

Kyvyt tulevat usein esille eri tavoin, mikä saa laiskan mielen olemaan huomaamatta niitä. Eläinten uskomukset eivät saa sanallista, lauseisiin perustuvaa muotoa, kyvyt voivat perustua erilaisiin aisteihin ja fysiologiaan, ja eläimet osoittavat kykyjään eri tavoin eri tilanteissa. Eräs evoluutioteorian perusta on, että ihminen on vain yksi eläin, ja eläimet ovat kukin kehittäneet erilaisia tapoja toteuttaa kykyjään. Tämä erilaisuuden kirjo on pidettävä mielessä eläimiä tarkasteltaessa. Eläimet eivät ole “kehittymättömiä” vaan erilaisia, ja niiden kykyjen huomiotta jättäminen on merkki omasta henkisestä laiskuudesta.

Yksilöarvo

Eläinten kyvyt, ja erityisesti kyky kokea, antavat perustan yksilöarvolle. Eläimet ovat yksilöitä sillä hetkellä, kun ne kokevat olemassaolonsa jollakin lailla. Niillä on positiivisia ja

negatiivisia kokemuksia, ja me voimme puhua niiden hyvinvoinnista. Me kaikki olemme yksilöitä siitä hetkestä alkaen, kun kykenemme kokemaan. Kokemukset erottavat meidät kivistä ja männynkävyistä tehden meistä jotakin muuta kuin pelkkää biologiaa tai materiaa – meistä tulee oman näkökulman omaavia olentoja.

Kokemukset pakottavat huomioimaan hyvinvoinnin. Moraali kehottaa kunnioittamaan olentojen positiivisia kokemuksia, ja tämä tarkoittaa, että myös eläinten kokemuksia on kunnioitettava. Paremmin sanottuna meidän on kunnioitettava eläinten yksilöllisyyttä ja siihen liittyvää yksilöarvoa. Oikeudet suojaavat yksilöarvoa, ja tästä syystä myös eläinoikeuksista voidaan perustellusti puhua. Eläimet ovat kokevia yksilöitä, joilla on noiden kokemusten vuoksi yksilöarvoa ja siihen liittyviä oikeuksia.

Eläinten yksilöarvo ei ole sentimentaalinen, vaan varsin järjellinen asia. Se usein halutaan kuitenkin kieltää. Ihmislajia pidetään syynä erottelun luomiselle huomaamatta, että kuten rotu tai sukupuoli, ei laji biologisena seikkana ole merkityksellinen moraalin saralla: hyvinvointia on kunnioitettava riippumatta siitä, kenen hyvinvoinnista on kysymys. Toisaalta on korostettu ihmismielen monitahoisuutta. Tällöin unohdetaan, että on olemassa monia ihmisiä, joiden mieli ei ole monitahoinen, mutta joilla silti on yksilöarvoa. Monimutkaisten kykyjen oleellisuus j

ää varsin epäselväksi: miksi esimerkiksi älykkyys olisi merkityksellinen asia puhuttaessa hyvinvoinnista? Olisiko fyysikon hyvinvointi tärkeämpi kuin tavallisen Maurin? On myös kysyttävä, millä perusteella Maurin kyky vaikkapa keittokirjan kirjoittamiseen tekee Maurin mielestä “monitahoisemman” kuin Mustin mielestä, joka kykenee uskomattomaan hajumaailman tulkintaan.

Viimeisenä vetona on myös korostettu kykyä moraaliseen toimintaan: vain sellaisilla olennoilla, jotka kykenevät arvottamaan, voi olla arvoa. Tämäkin väite on huono, sillä toki arvon sisältö ei ole sama kuin sen alkuperä. Ihminen voi olla arvojen lähde, mutta toki ihminen kykenee arvottamaan myös muita kuin itseään. Yhtä lailla kuin esteettiset arvot koskevat muitakin kuin taiteilijoita, voivat moraaliset arvot ulottua myös muihin kuin itse arvottajiin. Tässä juuri piilee arvojen ja arvottamisen kauneus: ne ulottuvat oman itsemme ja omien halujemme ulkopuolelle, antaen merkityksen sille, mitä “moraalilla” tarkoitetaan.

Usein erottelun taustalla on ihmiskeskeinen maailmankuva, jonka puitteissa ihminen on todellisuuden keskipiste. Tällainen maailmankuva on vääristynyt ja syy moniin nykypäivän ongelmiin. On aika huomata, että myös muilla kuin ihmislajin edustajilla on yksilöarvoa, ja että myös muiden hyvinvointi on otettava lukuun. Eläinten hyvinvointia rikotaan joka hetki erittäin vakavalla tavalla, ja tähän asiaan on aika tulla muutos meidän jokaisen yksilöllisen toiminnan ja valintojen kautta.

Tekstit:  Elisa Aaltola filosofian tutkija