Eläinten viikko 2011 -lehdistömateriaalia

Eläinten viikolla vapautetaan eläimiä kaupoissa ja ravintoloissa

 

Lokakuun alussa vietettävällä 62. Eläinten viikolla kiinnitetään huomiota eläinten hyvinvointiin sekä eläinten oikeuksiin. Eläinten viikon aikana suomalaiset eläinsuojelu- ja eläinoikeusjärjestöt järjestävät erilaisia seminaareja, tempauksia, taidenäyttelyitä, performansseja ja muita mielenkiintoisia tapahtumia ympäri maan.

 

Eläinsuojeluliitto Animalia kampanjoi Eläinten viikolla eläinystävällisen kuluttamisen puolesta. Kampanjan kärkenä on eläinten päivänä 4.10. avattava laaja Vapauta valinnoilla -verkkosivusto, josta kävijät löytävät kattavan joukon eläinystävällisiä kulutusvinkkejä, kuten reseptejä, ravintola-arvosteluja, kosmetiikkasuosituksia sekä vaatevinkkejä.

 

- Hyväntuulisen Vapauta valinnoilla -kampanjan sanoma on yksinkertainen: tekemällä eläinystävällisiä kulutusvalintoja, esimerkiksi vaihtamalla tehotuotetun lihan maittavaan ja terveelliseen kasvisruokaan aiempaa useammin, jokainen voi tehdä pienen, vapauttavankin teon eläinten hyvinvoinnin puolesta, kertoo Animalian vs. toiminnanjohtaja Kati Pulli.

 

Vapauta valinnoilla -kampanjan julkkiskasvoina ovat ruokalähettiläs, keittiömestari Kim Palhus, ravitsemusterapeutti Hanna Partanen sekä kansanedustaja, yrittäjä Jani Toivola. Julkkiskasvot esiintyvät paitsi kampanjan verkkosivustolla, myös mainoskampanjassa.

 

- Eläinystävällisten kulutusvalintojen tekeminen on helppoa. Esimerkiksi ruokaosastolla voi tehdä eläinystävällisen valinnan poimimalla ostoskoriin herkullisia vihanneksia, kasviksia ja hedelmiä makkaroiden ja marinadibroilerin sijaan, muistuttaa kansanedustaja Jani Toivola.

 

Kampanjan valtakunnallinen yritysyhteistyökumppani on ekomarket Ruohonjuuri. Kampanjan avaus sekä kampanjaan liittyvä tiedotustilaisuus järjestetään Helsingin Ruohonjuuren tiloissa (Kamppi, Salomonkatu 5) eläinten päivänä 4.10. klo 9. Avaustilaisuudessa ovat paikalla paitsi Animalian edustajat, myös kampanjan julkkiskasvot.

 

Kampanjakuva: Jani Toivola
Kampanjakuva: kanahahmo
Animalian logo (pieni, jpg)

Animalian logo (iso, tif)

 

Eläinten viikko Wikipediassa

 

Eläinten viikkoa vietetään 4.10.-10.10.2011. Tapahtumia:

  • Helsinki: Lasipalatsin Galleria Akkunassa Animalian valokuvanäyttely 3.10.-10.10.
  • Helsinki: Vapauta valinnoilla -kampanjan avaustilaisuus Ruohonjuuressa 4.10.
  • Tampere: Vapauta valinnoilla -kampanjan tilaisuus Ruohonjuuressa
  • Turku: Vapauta valinnoilla -kampanjan tilaisuus Ruohonjuuressa