Säästä possu!
Sianlihan tuotannon huolestuttavat käytännöt ovat nousseet keskustelun aiheiksi myös Suomessa. Kesän grillikauden kynnyksellä sikojen asia on kuitenkin yleensä vähemmän esillä kuin joulun kinkkusesonkina. Todellisuudessa sikaa syödään kuitenkin eniten kesällä, kun tirisevät grillit huutavat lihaa ja makkaraa.
Sikojen kasvatukseen liittyy lukuisia eläinten hyvinvointia heikentäviä käytäntöjä ja kasvatusolosuhteita. Animalia ja SEY nostavat kampanjassaan esiin erityisesti seuraavat neljä ongelmaa, joihin kaikkiin olisi löydettävissä varsin helposti eläinten hyvinvointia parantavia ratkaisuja:
1. Kuivikkeiden ja virikkeiden puuttuminen
2. Tilanahtaus
3. Kääntymisen estävät porsimishäkit
4. Kastraatio
Näillä sivuilla ja Säästä possu! -kampanjassaan SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ja Animalia tuovat esiin paitsi sianlihantuotannon suurimmat ongelmat myös sen, millaisin ratkaisuin sikojen olosuhteita voitaisiin parantaa. Lisäksi tarjoamme väyliä vaikuttaa sikojen kohteluun ja sikaystävällisiä vaihtoehtoja kesän grilliherkuiksi.
Järjestöt haluavatkin muistuttaa suomalaisia grillisesonkina siitä, minkälaisen elämän parilalle päätyneet possut ovat joutuneet elämään. Toisaalta kampanjassa kerrotaan, miten mielenkiintoisia eläimiä siat ovat, ja miten pienetkin parannukset tuotantokäytännöissä voisivat parantaa sikojen hyvinvointia merkittävästi.
Sika on aktiivinen ja utelias eläin, joka tylsistyy helposti ahtaissa ja virikkeettömissä kasvatusoloissa. Keskimääräisellä suomalaisella sikatilalla siat elävät ritilälattiaisessa ryhmäkarsinassa, jossa lietelantajärjestelmän takia ei käytetä lainkaan kuivikkeita. Luonnossa sika käyttää ruuan etsimiseen suurimman osan valveillaoloajastaan, mutta karussa betonikarsinassa tämä ei onnistu. Tonkimisen estyminen aiheuttaa sioille turhautumista, joka purkautuu usein lajitovereiden häntien puremisena. Voit lukea siantuotannon ongelmista lisää sivulta Ongelmat ja ratkaisut.
Säästä possu! -kampanjaa tukee Rauman Lukkoa edustava jääkiekkoilija Tommi Kovanen. Kovanen haastaa kaikki lähettämään saparoviestejä eduskuntaan - eli vaatimaan sioille oikeutta parempiin olosuhteisiin. Toimi-sivulta löydät muitakin hyviä vinkkejä sikojen hyvinvoinnin edistämiseksi! Reseptisivu tarjoaa eläimettömiä vaihtoehtoja kesän grillaushetkiin ja linkkisivulta pääset jatkamaan tutustumista sikoihin ja eläinsuojeluun.
![]() |
Medialle
Kampanjan tiedotteet:
Animalian ja SEY:n Säästä Possu! -kampanja vaatii sioille oikeutta sikamaiseen elämään (1.6.2010)
Kuvagalleria median käyttöön
Lisätietoja ja korkearesoluutioisempia kuvia voi pyytää tiedottaja Tanja Eskolalta, tanja.eskola[at]animalia.fi tai p. 09 720 659 14, 050 302 8170.








