Animalia jakoi Pro Animalia -palkinnot viime vuosikymmenten merkittävimmille ilmiöille eläinten hyväksi

 Eläinsuojeluliitto Animalia on juhlinut tänä vuonna 50-vuotista historiaansa Suomen vaikuttavimpana eläinsuojelujärjestönä. Juhlavuoden päätöstapahtumassa Helsingin Koko-teatterissa Animalia jakoi viisi Pro Animalia -palkintoa viiden vuosikymmenen vaikuttavimmille ilmiöille eläinten hyväksi.

 

- Halusimme Pro Animalia -palkinnoilla nostaa esiin yhden eläinten hyvinvointiin vaikuttaneen asian kultakin viideltä viime vuosikymmeneltä. Palkitsemme laajempia ilmiöitä, mutta huomioimme myös tahoja ja henkilöitä, jotka ovat vaikuttaneet eläinten hyvinvointiin merkittävällä tavalla, kertoo Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli.

 

- Palkittujen valinta ei ollut helppoa, sillä hyviä tekoja eläinten puolesta on viime vuosikymmeninä tehty paljon, Pulli kiittää.

 

Animalian 50-vuotisjuhlan päätöstilaisuudessa todettiin, että eläinten hyvinvoinnissa on viime vuosikymmeninä otettu askeleita oikeaan suuntaan, mutta työtä on vielä tehtävänä.

 

- Vaikka keskustelu ongelmista on lisääntynyt ja monia hyviä muutoksia on saatu aikaan, eläinten hyvinvointi ja asema eivät ole ratkaisevasti parantuneet. Suomessa saa lain sallimana edelleen pitää eläimiä ahtaissa oloissa, joissa ne voivat huonosti. Eläinjalostus ja uudet tekniikat ovat puolestaan tuoneet mukanaan uusia eläinsuojelullisia ongelmia, ja tuskaisia eläinkokeita tehdään vieläkin. Eläinsuojelujärjestöjä tarvitaan jatkamaan alkuun saatua muutosta, Pulli kertoi päätöstilaisuudessa.

 

Pro Animalia -palkinnot viiden viime vuosikymmenen merkittävimmille ilmiöille eläinten hyväksi

 

1960-luku:       

Palkinto Koe-eläinten suojelu ry:lle sekä yhdistyksen perustajille

 

Perustelu:

Koe-eläinten suojelu ry näytti tietä järjestäytyneelle yhdistystoiminnalle eläinten hyvinvoinnin puolesta. Eläinsuojelujärjestöt ovat saaneet aikaan runsaasti parannuksia eläinten hyvinvointiin esimerkiksi kampanjoimalla ja lobbaamalla paremman eläinsuojelulainsäädännön puolesta.

 

1970-luku:

Palkinto niille 100 000 suomalaiselle, jotka allekirjoittivat adressin tiukemman eläinsuojelulainsäädännön puolesta

 

Perustelu:

Tavallisten kansalaisten aktiivisuus on tärkeää, jotta päättäjät huomioisivat toimissaan myös eläinten hyvinvoinnin. 1970-luvulla kerätty adressi eläinsuojelulainsäädännön uudistamisen puolesta aktivoi valtavan joukon suomalaisia ottamaan kantaa eläinten puolesta. Jokainen kantaa nimellään rohkeasti ottanut suomalainen on ansainnut tämän yhteispalkinnon.

                                                                                                                                                                                                          

1980-luku:

Palkinto rohkeille yksilöille, jotka omilla toimillaan toivat kysymykset eläinten hyvinvoinnista julkiseen keskusteluun.

 

Perustelu:

Eläinten hyvinvointi on monesti edistynyt sillä, että monet rohkeat kansalaiset ovat pitäneet ääntä julkisuudessa eläinten aseman puolesta, joskus kuvia kumartamatta. 1980-luvulla rohkeita yksilöitä olivat esimerkiksi dokumentaristi Mark Rissi sekä häntä avustanut Riitta Salmi, jotka dokumentoimalla suomalaisia turkistarhoja toivat keskustelun turkiseläinten hyvinvoinnista julkiseen keskusteluun.

 

1990-luku:

Palkinto julkisuuden henkilöille, jotka omilla kasvoillaan ottivat kantaa eläinten puolesta.

 

Perustelu:

Julkisuudesta tutut henkilöt innostuivat 1990-luvulla ottamaan kantaa eläinten hyvinvoinnin puolesta. Julkkikset ovat monille esikuvia, ja heidän näkemyksillään on merkitystä asenteiden muokkaajina koko yhteiskunnassa. 1990-luvulla laajaan kampanjaan turkiseläinten puolesta osallistuivat omilla nimillään muun muassa Aki Kaurismäki ja Tanja Karpela.

 

2000-luku:

Palkinto suomalaisten eläintilojen salakuvaukselle sekä eläinten huonojen olojen saamalle mediajulkisuudelle.

 

Perustelu:

Salakuvaukset eläintiloilla sekä Internetissä jaettu tieto suomalaisten eläinten pahoinvoinnista ovat erinomainen esimerkki siitä, miten ruohonjuuritason aktivismi, uusi teknologia sekä sosiaalinen media voivat tuoda julkisuuteen vaiettuja asioita yhteiskunnan epäkohdista. Yhtä suuri arvo on suomalaisella medialla, joka 2000-luvulla on raportoinut eläinten huonoista oloista sekä nostanut esiin keskustelun siitä, minkälaista on karu arki suomalaisilla eläintuotantotiloilla.

 

Lisätiedot:

 

Animalia on Suomen vaikuttavin eläinsuojelujärjestö. Animalia tekee työtä turkiseläinten, maatalouden eläinten sekä koe-eläinten hyväksi lobbaamalla ja kampanjoimalla. Lisätiedot www.animalia.fi

 

TIEDOTE 19.12.2011

 

Kati Pulli

Toiminnanjohtaja, Eläinsuojeluliitto Animalia

GSM 050 384 5072

kati.pulli[at]animalia.fi