Burleskitaiteilija ripustautuu lihakoukkuihin eläinten oikeuksien puolesta
Australialaissyntyinen burleskitaiteilija Lucky Hell järjestää sunnuntaina 7.8. ainutlaatuisen friikkisirkusnäytöksen Kaivopuiston rannassa Helsingissä. Huimassa ilmaisnäytöksessä Lucky roikkuu ihoonsa kiinnitettävien lihakoukkujen varassa korkeasta nosturista. Rajulla esityksellään taiteilija haluaa herättää keskustelua turkiseläinten kohtelusta Suomessa.
- Suomi on valtio, joka korostaa hyvinvointia ja tasa-arvoa. On järkyttävää, miten tällaisessa valtiossa voidaan samalla hyväksyä turkistarhat, joissa eläimet alistetaan elämään täysin ala-arvoisissa olosuhteissa. Esitykselläni muistutan, että minä voin tehdä ihollani mitä haluan, mutta turkiseläimillä ei ole mahdollisuutta valita kohtaloaan, taiteilija Lucky Hell muistuttaa.
- Toivon, että mahdollisimman suuri joukko ihmisiä tulee seuraamaan esitystäni, kun kohtaan omat pelkoni ja roikun ihoon kiinnitettävien koukkujen avulla nosturista Kaivopuiston rannassa. Tällaista esitystä ei ole Suomessa ennen nähty, Lucky Hell kertoo.
Lucky Hellin friikkisirkusnäytöksessä on läsnä myös eläinsuojeluliitto Animalia, joka jakaa yleisölle tietoa turkistarhauksesta sekä eläinten oikeuksista.
- Arvostamme Lucky Hellin toimintaa turkiseläinten puolesta. Jokainen voi käyttää erityistaitojaan turkistuotannon lopettamiseksi. Animalian tavoite on lopettaa epäeettinen elinkeino poliittisella päätöksenteolla, sanoo Animalian puheenjohtaja Sami Säynevirta.
Esityksen aika ja paikka: Sunnuntai 7.8. klo 15-16. Kaivopuiston ranta, Ehrenströmintie 3, Cafe Ursulasta länteen päin noin 100 metriä. Mukana esityksessä ovat Lucky Hell, Skybreakers, Supersankari Suspension Team sekä Eläinsuojeluliitto Animalia
Lucky Hell: Lucky Hell on australialaissyntyinen taiteilija, joka muutti kolme vuotta sitten Lontoosta Suomeen. Hän on esiintyjä, jonka alaa ovat niin miekannielentä, burleski, tanssi, tulennielentä ja lihakoukuissa roikkuminen. Lucky esiintyi Animalian juhlavuoden Eläin! –tapahtumassa huhtikuussa ja toimii aktiivisesti eläinten oikeuksien puolustajana.
Lisätietoja: www.luckyhell.fi
Lucky Hell, p. 046 5940143
Animalia: Puheenjohtaja Sami Säynevirta, p. 040 5333 570, sami.saynevirta[at]animalia.fi
