Tuoreet videokuvat paljastavat eurooppalaisten sikojen huonon kohtelun

 
Eurooppalaisia sikoja pidetään usein laittomissa ja ala-arvoisissa oloissa. Tämä käy ilmi kan-sainvälisen eläinsuojelujärjestö CIWF:in (Compassion in World Farming) tänään, 5.12. julkisuuteen tuomasta materiaalista.
 
Viiden Eurooppalaisen maan tiloilla kuvattu materiaali osoittaa sikojen heikon hyvinvoinnin. Sikoja pidetään liian ahtaasti ja usein likaisissa olosuhteissa. Eurooppalaisia eläinsuojelumääräyksiä rikottiin useimmilla tiloilla: esimerkiksi sikojen häntiä oli typistetty rutiininomaisesti ja niiltä puuttui virikkeitä. Myös emakkosikojen liikkumista rajoitettiin voimakkaasti.
 
“Kaiken kaikkiaan tilanne eri Euroopan maiden sikatiloilla oli hyvin samankaltainen. Tilaa on hyvin vähän ja paikat ovat hyvin likaiset. On ikävä ajatella, että suurin osa lihasta, jota myydään päivittäin kaupoissa, tulee näiltä tiloilta”, kertoo CIWF:n asiantuntija.
 
“Tutkimus osoittaa, että siat EU:ssa kärsivät suuresti tehotuotannon seurauksista”, CIWF:n poliittinen asiantuntija Peter Stevenson jatkaa.
 
Kuusi kuukautta kestänyt tutkimus tehtiin sikatilojen olojen kartoittamiseksi Saksassa, Unkarissa, Alankomaissa, Espanjassa ja Iso-Britanniassa. Kaikista maista on saatavilla kuva- ja videomateriaalia.
 
Animalia muistuttaa, että vuosi sitten marraskuussa Suomessa kohua herättivät julkisuuteen tulleet videot suomalaisilta eläintuotantotiloilta. Kuvat suomalaisilta sikatiloilta muistuttivat suuresti nyt muilta eurooppalaisilta tiloilta julkisuuteen tullutta materiaalia.
 
“Tilanne Suomessa ei ole parempi kuin muuallakaan Euroopassa. Suomessa tiloilla on samoja vakavia eläinten hyvinvoinnin puutteita kuin CIWF:n tutkimuksessa. Suomessa kuvattu materiaali näytti monin paikoin jopa pahemmalta”, Animalian toiminnanjohtaja ELL Kati Pulli muistuttaa.
 

Lisätietoja ja kuvamateriaalipyynnöt:

Compassion in World Farming                                 
Tel: +44 (0) 1483 521 950                                             
+44 (0) 7771 926005
 

Eläinsuojeluliitto Animalia:

Toiminnanjohtaja Kati Pulli, kati.pulli(ät)animalia.fi, p. (09) 720 65 910, 050 384 5072
 
Tiedottaja Eeva Suhonen, eeva.suhonen(ät)animalia.fi, p. (09) 720 654 914, 050 302 8170
 

Animalian tiedote 5.12.2008