Lahjoita ajankohtaiseen kampanjaan
Kiitos!
Tue turkiseläinten hyväksi tehtävää työtä - tue kansalaisaloitekampanjaamme
Kansalaisaloitekampanjalle näkyvyys on elinehto, mutta näkyvän kampanjan aikaansaaminen vaatii varoja. Lahjoitusten avulla pystymme tuottamaan kampanjamateriaalia, joka huomataan ja jonka avulla tavoitamme runsaasti potentiaalisia osallistujia ympäri Suomen. Turkiseläin kärsii ahtaassa häkissä - lahjoita kampanjaan jo tänään ja ole mukana tekemässä eläimille parempaa tulevaisuutta. Kiitämme sydämellisesti lahjoituksestanne! Hanketta voi tukea alta löytyvillä tiedoilla.
Tue kouluvierailuhanketta
Nuoret ovat kiinnostuneita eläinten hyvinvoinnista. He haluavat vaikuttaa, mutta usein heiltä puuttuu tarvittavat tiedot ja taidot. Animalian ja Luonto-Liiton suunnittelema kouluvierailuhanke lähettää kouluvierailijoita kouluihin ympäri Suomen. Kahden vuoden aikana pyritään tavoittamaan 5000 nuorta 60 kouluvierailijan voimin 15 paikkakunnalla. Hanke edistää ympäristökasvatusta, eläineettistä kuluttamista ja innostaa nuoria aktiiviseen kansalaistoimintaan. Kouluvierailu on koululle maksuton. Hanketta hoitaa koordinaattori. Kouluvierailijat tulevat saamaan työstään korvauksen. Hankkeessa tuotetaan luentopaketti ja nettisivut, jotka palvelevat opettajien ja oppilaiden ohella kaikkia teemasta kiinnostuneita. Myös esite ja Educa-messuille osallistuminen ovat olennaisia hankkeen markkinoinnin kannalta. Hanketta voi tukea alta löytyvillä tiedoilla.
|
|
Tue Kesäkiertuetta
Tue Animalian kuntavaalikampanjaa
Kunnallisella päätöksenteolla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa eläinten hyvinvointiin ja eläinsuojeluasioiden hoitamiseen paikallisesti. Animalia on valinnut kuntavaaliteemakseen julkiset hankinnat. Tavoitteenamme on, että kunnat panostavat kasvisperäisen ravinnon osuuden kasvattamiseen ja lihan osuuden vähentämiseen julkisissa hankinnoissa. Lisäksi pyrimme vaikuttamaan siihen, että kunnat lisäisivät luomutuotteiden hankkimista eläinperäisiä tuotteita ostaessaan. Muita teemoja ovat eläinsuojeluvalvonta ja löytöeläinten hoidon laatu. Vuonna 2012 järjestämme kuntavaaliseminaareja ja muita asiantuntijatilaisuuksia ympäri Suomea sekä tuotamme teemaan liittyvää materiaalia. Koska tilaisuuksien järjestäminen, niiden mainostaminen sekä materiaalien painatus maksavat, olemme hyvin kiitollisia antamastanne tuesta.
Voitte tukea hankkeita ja kampanjoita tekemällä lahjoituksen lahjoitustilillemme:

