Testamentit
Tekisinkö testamentin eläimille?
Voit auttaa eläimiä ja edistää eläinsuojelua tekemällä testamenttilahjoituksen Animalialle. Yleishyödyllisten järjestöjen kuten Animalian, ei tarvitse maksaa saamistaan testamenttilahjoituksista perintöveroa, joten summa auttaa kokonaisuudessaan meitä työssämme eläinten hyväksi.
Testamentin avulla päätät itse siitä, kenelle ja miten omaisuutesi jaetaan. Jos testamenttia ei ole laadittu, jaetaan omaisuus aina perimisjärjestyksessä. Jos sinulla ei ole perillisiä, omaisuutesi luovutetaan valtiolle. Suuntaamalla testamentin esimerkiksi järjestölle, voit tukea ja edistää merkittävästi asiaa, jonka olet kokenut itsellesi tärkeäksi jo aiemmin.
Mitä testamentin tekeminen vaatii?
Testamentin tekeminen ei ole vaikeaa, mutta sen on täytettävä tietyt laissa määritellyt muotoseikat. Lisäksi testamentin tekijän on oltava vähintään 18-vuotias (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta), testamentti on laadittava kirjallisena ja sillä on oltava kaksi vähintään 15-vuotiasta todistajaa.
Testamentin voi laatia hyvin myös itse. Jos laatiminen vaikuttaa kuitenkin hankalalta tai kaipaat muuten ohjeita sen tekemisessä, kannattaa olla yhteydessä asianajajaan. Hänen opastuksellaan testamentista saadaan varmasti lain edessä pätevä. Muotoseikkojen noudattaminen on tärkeää siksi, ettei testamenttia voida todeta myöhemmin mitättömäksi niiden puutteellisuuden vuoksi.
Testamentti tulee säilyttää turvallisessa paikassa, kuten pankin tallelokerossa. Testamentin tulee olla myös helposti löydettävissä tekijänsä kuoleman jälkeen. Useilta lakiasiantoimistoilta voit myös tiedustella testamentin säilytyspalveluja.
Mitä Animalia tekee testamenttilahjoituksilla?
Lahjoitukset ovat erittäin tärkeä osa Animalian toiminnan mahdollistumista. Niiden avulla pystymme jatkamaan eläinsuojelutyötämme pitkäjänteisesti ja tehokkaasti. Animalia käyttää lahjoitukset testamentin tekijän tahdonmukaisesti – yleisen lahjoituksen käytämme sen hetkisen tarpeen mukaan toiminnan eri osa-alueisiin, mutta halutessasi voit suunnata lahjoituksen tietyn osa-alueen tukemiseen, esimerkiksi koe-eläin-, turkiseläin- tai tuotantoeläintoimintaan tai vaikkapa kasvissyönnin edistämiseen.
Testamentin lisäksi voit myös ilmaista tahtosi siitä, että esimerkiksi hautajaiskukkien sijaan muistorahat ohjataan Animalian toiminnan tukemiseen.
Mikäli tunnet, että testamentin tekeminen Animalialle voisi olla sinun tapasi tukea eläinsuojelua ja haluat keskustella lisää sen tekemisestä, voit ottaa luottamuksellisesti yhteyttä Tarja Baldingiin, puh. (09) 720 65911, tarja.balding@animalia.fi
Alla on malli testamentin sisällöstä. Lisää testamentteja koskevista laeista ja vaatimuksista voit lukea esimerkiksi näiltä sivuilta: http://www.lakiopas.com/lakitietoa/testamentti/
Testamenttiesite
![]() |
Animalia on julkaissut testamentin laatimisessa huomoitavista seikasta Tekisinkö testamentin eläimille -esitteen, jota voit tilata veloituksetta Animalian toimistolta:
tarja.balding [at] animalia.fi tai p. (09) 720 65 90.
Malli testamentista
Testamentti
Minä allekirjoittanut Matti Ilmari Virtanen (000000-00A) ilmoitan viimeisenä tahtonani, että kuolemani jälkeen kaikki omaisuuteni on menevä yleishyödylliselle Eläinsuojeluliitto Animalia ry. –järjestölle, joka saa omaisuuteni täyden omistusoikeuden.
Mahdolliset lakiosavaateet Eläinsuojeluliitto Animalia ry. voi maksaa rahassa.
Tällä testamentilla peruutan kaikki aiemmat testamenttimääräykseni.
Tämä testamentti on laadittu kahtena samasanaisena kappaleena. Tallekappale säilytetään Lakiasiaintoimisto Jussi Järvisen toimitiloissa.
Helsingissä xx. päivänä xxxkuuta 20xx
allekirjoitus
nimenselvennys Matti Virtanen
Osoite
Varta vasten kutsuttuina, yhtä aikaa läsnäolevina ja esteettöminä todistamme, että puutarhuri Matti Virtanen on terveellä ja täydellä ymmärryksellä, vapaasta tahdostaan selittänyt yllä olevan sisältävän hänen viimeisen tahtonsa ja testamenttinsa.
Todistamme myös, että Matti Virtanen, jonka henkilöllisyyden olemme todenneet (tai henkilökohtaisesti tunnemme), on omakätisesti allekirjoittanut yllä olevan testamentin.
Helsingissä xx .päivänä xxxkuuta 20xx
allekirjoitus allekirjoitus
nimenselvennykset
syntymäaika syntymäaika
ammatti ammatti
osoite osoite

