Tule vapaaehtoiseksi
![]() |
Vapaaehtoiseksi Animaliaan?
Haluatko omalta osaltasi vaikuttaa siihen, että eläinten asema muuttuisi paremmaksi? Tarvitsemme jatkuvasti vapaaehtoisia osallistumaan tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen, tiedon jakamiseen ja tuottamiseen sekä erilaisiin rutiinitehtäviin. Joitakin tehtäviä voi hoitaa myös sähköpostin välityksellä. Pienikin panostus eläinten puolesta on tärkeä!
Tule mukaan vaikuttamaan Animalian ryhmätoiminnan kautta!
Animalialla on noin 20 alueosastoa, toimintaryhmää tai yhdyshenkilöä eri puolilla maata. Animalian ryhmät kampanjoivat eri tavoin eläinten puolesta: ryhmät järjestävät yleisötilaisuuksia, tempauksia ja tapahtumia sekä jakavat tietoa eläinkysymyksistä muun muassa infopöytää pitämällä.
Animalian alueosastojen yhteystiedot löydät "Ota yhteyttä" -linkin alta. Jos paikkakunnallasi tai sinua kiinnostavan teeman ympärillä ei toimi ryhmää, voit lähteä perustamaan sellaisen. Animalian ryhmät suunnittelevat ja toteuttavat toimintaa itselleen mielekkäällä tavalla Animalian toimintaperiaatteiden puitteissa. Lisätietoja Animalian alueosastotoiminnasta ja aktiiviryhmistä saat vapaaehtoiskoordinaattori Aura Yliselältä, p. 09 720 65912, aura.ylisela [at] animalia.fi
Tule mukaan Animalian toimiston tukijajoukkoihin
Vapaaehtoistoiminta Animaliassa antaa eri alojen asiantuntijoille tai opiskelijoille mahdollisuuden vaikuttaa konkreettisesti eläinten asemaan. Animalia on asiantuntijajärjestö, joka toimii pitkälti vapaaehtoisvoimin. Täyttämällä alla olevan lomakkeen pääset mukaan vapaaehtoislistallemme. Voit valita Sinua kiinnostavan toimintavaihtoehdon. Lisätietoja voit kysyä vapaaehtoiskoordinaattori Auralta.
Jos olet kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta, täytä allaoleva lomake, niin otamme sinuun yhteyttä!

