Animalia kritisoi Kiasman lintuteosta
Nykytaiteen museo Kiasmassa on avattu teos, johon kuuluu 20 elävää häkkilintua. Kiasman mukaan linnut elävät lain vaatimukset täyttävissä oloissa ja Kiasman henkilökunta on koulutettu hoitamaan niitä. Linnut ovat peräisin eläinkaupasta ja kahden kuukauden näyttelyssä olemisen jälkeen ne palautetaan myytäviksi.
Animalia ei hyväksy elävien eläinten käyttäminen osana taideteosta. Eläintä ei tule hyödyntää sen enempää osana viihdettä kuin taidettakaan, jos siitä voi olla haittaa eläimen hyvinvoinnille. Vaikka lintujen olot Kiasmassa täyttävät lain vaatimukset, ei se silti poista stressiä, joka aiheutuu linnuille jatkuvasti ympärillä kiertelevistä ihmisistä sekä vaihtuvista hoitajista. Teoksessa myös kuvataan lintuja, ja taiteilijoiden pitäisikin tyytyä taiteenmuotoihin, joissa eläinten esittäminen esimerkiksi videokuvan kautta täyttää teoksen tavoitteet sen sijaan, että elävät eläimet otetaan osaksi teosta.
Animalia kritisoi muutoinkin lemmikkilintujen pitämistä pienissä häkeissä. Laki ei aseta minimivaatimuksia lemmikkilintujen häkkien koolle, ja siksi lintuja pidetään hyvin usein niin pienissä häkeissä, etteivät ne mahdu lentämään niissä juuri lainkaan. Animalian mielestä eläinsuojelulain uudistuksen yhteydessä olisi määrättävä nykyistä huomattavasti tiukemmat vaatimukset lemmikkilintujen pidolle. Eläinsuojelulain uudistuksen yhteydessä olisi myös tiukennettava niitä ehtoja, joiden perusteella säädetään eläinten käytöstä osana viihdettä ja taidetta.
Animalia on ollut yhteydessä Kiasmaan ja pyytänyt museota poistamaan teoksen sekä jatkossa kieltäytymään elävien eläimien käytöstä teoksissa. Animalia kehottaa asiasta huolestuneita antamaan palautetta Kiasmalle ja vaatimaan teoksen poistamista näyttelystä: Kiasman yhteystiedot
20.1.2011
