Animalia-tuotantoeläinten asialla
![]() |
Eläinsuojeluliitto Animalia kampanjoi Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaaleilla tuotantoeläinten oloihin kantaaottavalla mainoksella. Valtakunnallisen Eläinten viikon lähestyessä ihmisille haluttiin videon avulla muistuttaa, että tuotantoeläinten oloihin liittyy edelleen lukuisia epäkohtia, jotka tavallisessa arjessamme ovat poissa silmistä.
Animalian mielestä kaikilla eläimillä -myös tuotantoeläimillä - on oikeus lajityypilliseen elämään vailla pelkoa, kipua ja kärsimystä. Eläimet ovat tuntevia ja ajattelevia yksilöitä, joilla on erilaisia synnynnäisiä käyttäytymistarpeita. Tuotanto-oloissa eläimillä ei ole mahdollisuutta käyttäytyä näiden tarpeidensa mukaisesti. Sen seurauksena eläimet voivat huonosti ja oireilevat eri tavoin. Hyvä tuottavuus ei ole itsestään selvä merkki hyvinvoinnista. Eläimiä ei tulisi kohdella tuotannon tehokkuuden sanelemilla ehdoilla.
Myös Suomessa tuotantoeläinten oloissa on paljon parantamista. Animalia tekee pitkäjänteisesti työtä, että mm. seuraaviin epäkohtiin saataisiin muutoksia. * Suomessa pidetään häkeissä ja tapetaan edelleen vuosittain noin 4 miljoonaa turkiseläintä. Useat Euroopan maat ovat viime vuosina lopettaneet turkistarhauksen tai tiukentaneet eläinten hyvinvointivaatimuksia tuntuvasti paremmiksi kuin Suomessa. Tällaisia maita ovat mm. Iso-Britannia, Saksa, Itävalta, Ruotsi, Kroatia ja Hollanti. Monet muut maat ovat tekemässä vastaavia päätöksiä.
* Uusien, paranneltujenkin häkkikokovaatimusten jälkeen turkistarhoilla minkillä on tilaa 0, 25 m2 ja aikuisella ketulla 0, 8 m2. Luonnossa eläinten reviiri on useita kilometrejä.
* Suomessa broilereiden kasvatuksessa on moniin EU-maihin verrattuna erittäin korkeat kasvatustiheydet. Lintuja voidaan pitää jopa yli 20 kappaletta neliömetrillä. Broilereilla esiintyy myös nopeasta kasvusta johtuvia kivuliaita jalkavikoja ja sisäelinvikoja.
* Siipikarjan kuljetuksissa on paljastunut vakavia puutteita eläinsuojelulain noudattamisessa, kuten liian ahtaita kuljetuslaatikoita ja lintujen loukkaantumisia.
* Myös lihantuotantoon tarkoitettuja vasikoita kuljetetaan yli 8 tunnin matkoja Pohjois-Suomen kasvatustiloille suurempien tukien vuoksi.
* Suomalaisesta lypsykarjasta valtaosa elää edelleen suurimman osan vuotta kaulastaan paikalleen kytkettynä. Eläimillä ei ole muita mahdollisuuksias liikkua kuin vaihtaa asentoa.
* Suomen eläinsuojeluasetuksen mukaan 100 kiloiselle sialle on varattava tilaa 0, 65 m2.
* Valtaosa kananmunistamme tulee edelleen perinteisistä häkkikanaloista, joissa kanaa kohti tilaa on alle A4 -paperiarkin verran.
* Runsaasti lisää tietoa toimintakohteistamme saat täältä.
Mitä sinä voit tehdä?
Liity Animalian jäseneksi! Mitä enemmän meitä on, sitä paremmin saamme äänemme kuulumaan eläinten puolesta. Animalian toiminta perustuu pitkäjänteiseen poliittiseen vaikuttamiseen, tiedottamiseen, kampanjointiin ja kouluttamiseen. Tapaamme säännöllisesti poliitikkoja ja pyrimme saamaan eläinten hyvinvointiin ratkaisevia muutoksia lainsäädännöllä. Tiedotamme jatkuvasti medialle eläinten kohteluun liittyvistä epäkohdista ja päätoimintakohteistamme: turkistarhauksesta, koe-eläimistä ja tuotantoeläimistä. Kampanjoimalla haluamme herättää yhteiskunnallista huomiota ja keskustelua tärkeille eläinsuojeluaiheille. Animalialla on myös vapaaehtoistoimintaa, johon olet lämpimästi tervetullut mukaan. Lisää tietoa alueosastoistamme voit lukea täältä. Kaikki toimintamme on lainmukaista ja perustuu virallisiin toimintaperiaatteisiimme.
Tule mukaan!
![]() |
Animalia ry
Porvoonkatu 53
00520 Helsinki
Vuosijäsenyys (kalenterivuosi) Aktiivijäsenyys, 30€ Tukijäsenyys, 25€ Nuorisojäsenyys alle 18-vuotiaille, 20€ Jäseneksi voi liittyä maksamalla jäsenmaksun tilillemme: Nordea 229818-189 tai Sampo 800018-2105644. Laitathan viestikenttään nimesi ja osoitteesi! Täytäthän myös jäsenlomakken tästä!
Lahjoittamalla varoja Animalialle takaat sen, että pystymme toimimaan pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti eläinten hyväksi. Rahasi käytetään tehokkaasti käytännön työhön eläinten olojen parantamiseksi. Lahjoitukset: Nordea 101130-260629 Lahjoituksen tehdessäsi voit käyttää viitettä 1012.
Rahankeräyslupa: OKU 1947 A
Lahjoita puhelimitse:
Voit lahjoittaa kätevästi myös puhlimitse ja kohdistaa apusi juuri haluamaasi kohteeseen. Lisäksi voit valita haluatko soittaa 5 vai 10 euron arvoisen puhelun.
Koe-eläinkampanja
0600 411 071 (5€/puhelu + pvm) 0600 411 072 (10€/puhelu + pvm)
Turkistarhauksen vastainen -kampanja
0600 411 073 (5€/puhelu + pvm) 0600 411 074 (10€/puhelu + pvm)
Maatalouden eläimet -kampanja
0600 411 455 (5€/puhelu + pvm) 0600 411 456 (10€/puhelu +pvm)
Kiitos avustasi!


