Espanjan televisio ei enää näytä härkätaisteluita

 

Espanjan valtiollinen TV-yhtiö aikoo lopettaa härkätaisteluiden suorat televisioinnit. Yhtiö perustelee päätöstä halullaan suojella lapsia väkivallalta.
 
Espanjan TV:n härkätaistelulähetykset keräsivät 51 vuoden ajan yhtä suuren ja innokkaan yleisön kuin huippujalkapallo-ottelut. Kenraali Francisco Francon kerrotaan tarkoituksella ajoittaneen härkätaistelut samaan aikaan oikeistodiktaattorin vastustajien protestimarssien kanssa.
 

Härkätaistelun kannattajat syyttävät maan vasemmistohallitusta häpeämättömästä hyökkäyksestä perinteistä kulttuuria vastaan.
 
Lajin kannatus on Espanjassa hiipunut niin, että järjestäjillä on vaikeuksia löytää sponsoreita, ja esimerkiksi Barcelonan areenaa uhkaa sulkeminen. Veristen taistelujen näkyvimpiin arvostelijoihin kuuluu Espanjan ympäristöministeri Christina Narbona. Espanjan TV:n päätöksestä huolimatta lapset pääsevät edelleen seuraamaan härkätaisteluita paikan päälle.
 
Alkuperäinen lähde: Guardian, YLE Uutiset