Kasviskekkerit houkutteli lähes 500 herkuttelijaa

 
Kasviskekkerit järjestettiin jo kolmatta kertaa sunnuntaina Helsingissä. Tapahtumalla haluttiin tehdä kasvisruokaa tunnetuksi ja juhlistaa Maailman kasvisruokapäivää, jota vietetään tänään maanantaina 1.10. Suuren suosion saavuttanut vegaaniruokatarjoilu houkutteli paikalle ennätysmäärän kävijöitä. Ruuan lisäksi kävijät saivat tietoa kasvisruokavaliosta ja reseptit kotiin vietäväksi.
 
"On iloista huomata, että kasviskekkereiden suosio kasvaa vuosi vuodelta. Tänä vuonna saimme vieraiksi lähes 500 kasvisruuasta kiinnostunutta", Kasviskekkereiden tiedottaja Ella Markkola kertoo. Tapahtuma järjestetään täysin vapaaehtoisvoimin, ja lähes kaikki tarjoiltu ruoka on hankittu lahjoituksin.
 
Kasviskekkereillä halutaan tuoda esille kasvisruuan monipuolisuutta: vegaaniruoka on muutakin kuin pelkkiä ituja ja porkkanoita. Kekkereillä ihmiset ovat saaneet huomata, että kasvikunnan tuotteista voi loihtia suikalepadan, kalapuikkojen ja nugettien tapaisia herkkuja. Myös suklaakakut, muffinssit ja muut suussa sulavat leivokset onnistuvat ilman eläinperäisiä raaka-aineita.
 
"Suomessa tapetaan 150 000 eläintä joka päivä pelkästään ihmisten ruuaksi. Karjankasvatus vaikuttaa ilmastonmuutokseen jopa enemmän kuin autoilu. Kasvisruokaan siirtymisellä voi ottaa askeleen kohti eettisempää ja ekologisempaa elämäntapaa", Markkola mainitsee.
 
Tapahtuman järjestivät Animalian opiskelijaryhmä, Eläinoikeusyhdistys Fauna, Helsingin Maan ystävät, Helsingin yliopiston vegaanit, Opiskelijoiden Oikeutta Eläimille, Ruokaa ei aseita, Vegaaniliitto ja Vegaaniurheilijat.
 
Lisätietoja tapahtumasta sekä kasvisruuasta löytyy osoitteesta www.kasviskekkerit.net/. Sivuston kuvat ovat vapaasti lehdistön käytettävissä.
 
Lauantaina 6.10. Kasviskekkereitä vietetään Joensuussa klo 14 lähtien kansalaiskahvila Soropissa (Kauppakatu 32) ja Turussa klo 12 alkaen Puolalan koululla (Kauppiaskatu 14).
 
Lisätietoja Helsingin tapahtumasta antaa Ella Markkola, puh. 050-362 9714, ella.markkola@helsinki.fi